Hongan kotikentillä Espoossa pelataan tulevana viikonloppuna 15.-17.4 eteläisen alueen 1.divareiden aluefinaaleita. Ottelut pelataan perjantaista sunnuntaihin Summahallilla, Tapiolan urheiluhallilla ja Pohjois-Tapiolan koululla. Paljon loistavaa juniorikoripalloa siis tarjolla koripallofaneille lähellä kotia. Otteluaikataulut löydät Koripalloliiton sivuilta täältä.
Eteläisen alueen I.divareiden aluefinaaleissa pelaa tänä vuonna Hongalta komeasti 12 joukkueellista junioreita. Alla poimintoina muutaman joukkueen valmentajien terveiset viikonlopun otteluita silmällä pitäen.
- Tytöt 03 -joukkueen kevät on sujunut oikein positiivisissa merkeissä. Alueellisessa C-tytöt 02 I-divarissa olemme saaneet tiukkoja pelejä rytmittämään arkista harjoittelua. Harjoittelun intensiivisyys on ollut pääasiassa erittäin positiivista, minkä johdosta taistelimme itsemme kevään sarjassa neljännelle sijalle ja lunastimme aluefinaalipaikan.Kauden päätavoite oli päästä C-tyttöjen kevään SM-sarjaan, se ei aivan toteutunut. Kauden toinen tavoite oli Scania Cupin mestaruuden uusiminen, mikä toteutui vakuuttavasti. Ensi viikonloppuna on edessä kauden kolmas tavoite, C-tyttöjen 02 aluefinaalit, jossa olemme ainoana 03-tyttöjoukkueena mukana.
Kevät on korisjengien parasta aikaa! Mahtavaa kevättä siis kaikille Honkalaisille!
Harri Jokela, päävalmentaja C03-tytöt - Pojissa 04 ja 05 on kausi sujunut mallikkaasti ja on tietysti hienoa, että pelataan myös aluefinaaleissa. Minipojista pelaa viikonlopun otteluissa yksi 04-joukkue ja kaksi 05-joukkuetta. Joukkueissa tavoitteet tulevaan viikonloppuun ovat erityisesti hyvissä peleissä, tasaiset ottelut sytyttävät aina.Kausi on molemmilla ikäluokilla mennyt hyvin ja ahkera harjoittelu vie eteenpäin. Keväällä on vielä mukavia reissujakin tulossa, kun nollavitoset leireilevät Varalassa ja pääsevät leirin ohessa pelaamaan harjoitusotteluita. Nollaneloset taas matkustavat Rakveren ja Tukholman turnauksiin.
Vauhdikasta korisviikonloppua Honkalaiset!
Tuomas Rahkonen, päävalmentaja 04 ja 05-pojat