Neljälle pelaajalle jatkosopimukset naisten edustusjoukkueeseen

Tapiolan Hongan naisten edustusjoukkue pelaa tulevallakin kaudella Kimmo Kujansivun luotsaamana naisten Korisliigaa. Joukkue rakentuu jälleen vahvasti honkalaiskasvattien ympärille. Pipsa Kahlos, Annika Hyttinen, Kaisa Katajavuori ja Lotta-Kaisa Paltemaa jatkavat Hongan naisissa tavoitellen uusia kehitysaskeleita koripalloilijan urallaan. 

Pipsa Kahlosta voi pitää epäilyksettä elävänä esimerkkinä periksiantamattomuudesta. 23-vuotiaan takakentän tehopakkauksen rohkeita otteita ja uhrautuvaa puolustuspelaamista on viimeisten kausien aikana nähty valitettavan lyhyissä pätkissä. Kahloksen viime vuosia ovat värittäneet loukkaantumiset, leikkaukset ja kuntoutusjaksot. Luovuttaminen ei kuitenkaan tämän naisen sanavarastoon kuulu. Kahlos ehti palata pelikentille menneellä kaudella kolmeen otteluun naisten divarissa, ennen kuin kausi keskeytyi koronapandemian takia. Ensimmäiset liigapelinsä Kahlos pelasi kaudella 2016-2017 ja nyt syksyllä 2020 on aika pukea päälle jälleen naisten edustusjoukkueen paita ja tavoitella ehjää kautta neljän leikkauksen jälkeen.

"Viime vuosina ei ehjää kautta tosiaan ole näkynyt, joten ei varmasti yllätä kun sanon että sitä tavoittelen ihan ensimmäiseksi. Vaikka kivut oli välillä kovat vammojen ja kuntoutusten aikana ja hallilla tuli treenattua joskus itkunkin partaalla, en ole ajatellut lopettamista vaihtoehtona" Kahlos kertoo.

Mikä sitten pitää motivaation niin korkealla ja palon paluusta koripallokentälle niin kovana että sen eteen on valmis tekemään niin paljon töitä kuin Kahlos on tehnyt?

"Olen utelias tietämään potentiaalini koripalloilijana. En voi sanoa, että tietäisin mihin asti voisin pelaajana päästä ja se ajatus on motivoinut eteenpäin vaikeina hetkinä. Jotenkin sitä on vaan pystynyt aina uskomaan, että pelikunto tulee vielä takaisin kun treenaa ahkerasti. Liika miettiminen olisi ehkä ahdistanut, niin keskityin ennemmin ajattelemaan mitä voin saavuttaa. Olen äärimmäisen kiitollinen fysiolleni, joka on ollut tukenani läpi kuntoutusten, tullut Honkahallille auttamaan treenaamisessa ja kuunnellut, kun ärsytystä on pitänyt saada purkaa. Odotan ensi kautta innolla!"

Annika Hyttiselle mennyt kausi oli debyyttikausi naisten Korisliigassa. 185-senttinen Hyttinen valmistautuu uuteen kauteen aktiivisella kesätreenillä ja muistelee viimekautta lämmöllä, vaikka työ jäikin pahasti kesken.

"Koronapandemia on ollut todella erikoinen kokemus ja tuli yllätyksenä itse kullekin, että kausi keskeytyi ennen pudotuspelejä. Nyt tuntuu hyvälle kun arki ja rutiinit ovat palanneet. Vihdoin on päässyt takaisin kotihalliin tuttujen valmentajien ja treenikavereiden seuraan" Hyttinen kertaa.

"Ensi kauden toivon olevan ehjä koko jengille, ilman loukkaantumisia tai koronaa. Toivon myös että tulevaan joukkueeseen rakentuu yhtä hyvä joukkuehenki kuin viime kaudella. Se kantoi meitä pitkälle. Kesä ollaan harjoiteltu paljon keskittyen henkilökohtaisiin taitoihin. Husbon (Hussain Dassouki) uusien harjoitteiden parissa on ainakin omaan pelaamiseen tullut jo paljon uusia ideoita."

Hyttisen kesään kuuluu harjoittelun lisäksi myös sopivassa suhteessa töitä ja opiskelua syksyn valmistumista silmällä pitäen. Millaisia vinkkejä koripalloilijan kesänviettoon irtoaa Hongan naisten laiturilta?

"Vinkkini kesään voisi olla, että nauttikaa näistä hyvistä säistä ja ulkotreenimahdollisuuksista ennen intensiivisen kauden alkua. Itse nautin myös suuresti kavereiden kanssa mökkeilystä."

Kaisa Katajavuorelle kausi 2019-2020 oli pelaajan omienkin sanojen mukaan kehittävä. Yhdistelmä naisten I-divisioonaa ja muutamat pelit 19-vuotiaissa sekä ensiminuutit liigatasolla kasvatti halua haastaa itseään vielä lisää.

"Viimeisin kausi oli todella kehittävä, sain pelata ensimmäiset liigaminuutit ja tulevalle kaudelle tavoitteet on tietysti ansaita niitä lisää. Ensi kaudelta odotan kuitenkin erityisesti sitä että pääsen joka viikko haastamaan liigatasoisia pelaajia treeneissä. Pelipäivä on juhlapäivä, kuten sanotaan, ja tietysti tavoittelen niitä peliminuuttejakin mutta treenit on se paikka jossa on suurin mahdollisuus kehittymiseen" 19-vuotias Katajavuori kuvailee.

"Kesääni kuuluu ehdottomasti treeniä, mutta myös ajanviettoa mökillä sekä lukemista syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Tavoitteet kesän fysiikkatreeneissä on parantaa erityisesti perus- ja vauhtikestävyyttä."

Katajavuoren ja Hyttisen tapaan, mennyt kausi oli Lotta-Kaisa Paltemaan ensimmäinen naisten Korisliigassa. Nyt 19-vuotias Paltemaa tähtää seuraaviin kehitysaskeleisiin pelaajaurallaan jatkamalla Hongan naisten edustusjoukkueessa.

"Kesätreenejä joukkueen kanssa on vielä viikko jäljellä, sitten siirrytään omatoimijaksolle. Kesän aikana teen paljon fysiikkatreenejä ja niissä pyrin parantamaan erityisesti nopeuttani. Ensi kaudella haluan kehittää hyökkäyspään pelaamistani. Tavoite on uskaltaa tehdä valintoja liigakentällä rohkeasti."

"Tavoitteeni tulevaisuuteen on vakiinnuttaa pelipaikkani naisten joukkueessa ja pidemmällä tähtäimellä tavoitella unelmaani pelata ammatikseni, kenties ulkomaillakin."

Tapiolan Hongan ja Honkahallin tukikampanja on käynnissä. Siihen kuuluu myös molempien edustusjoukkueiden kausikortit. Hankkimalla kausikortin tulevaa kautta varten, autat seuraa ja pääset seuraamaan kaikki Hongan naisten ja miesten joukkueiden runkosarjan ottelut kaudella 2020-2021. Tutustu kausikortin sisältöön ja hanki omasi TÄÄLTÄ.

 

 

 

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA