Tukea honkalaisjunioreille – käyntiin #Tuhattukea kampanja Settle Oy:n esimerkillä

Tapiolan Honka käynnisti kuluvalla viikolla keskustelun maksuhelpotusanomusten määrästä liittyen lasten ja nuorten harrastuskuluihin. Aihe on herättänyt paljon keskustelua ja mediakiinnostusta. Seura on vedonnut erityisesti espoolaisyrityksiin, jotta koripalloharrastus saadaan taattua jatkossakin vähävaraisille perheille. Nyt käynnistetyllä #Tuhattukea kampanjalla tarjotaan yksinkertainen tapa yrityksille osallistua talkoisiin.

Tapiolan Hongan julkaisemassa uutisessa kerrottiin, kuinka maksuhelpotusanomuksien määrä lähestyy uhkaavasti kipukynnystä. Seura ei enää yksin pysty vastaamaan tarpeeseen ja toivoo yrityksiltä yhteisvastuullista apua tilanteeseen. Helsingin Sanomat muiden medioiden ohessa tarttui uutiseen ja on nostanut sen näkyvästi esille. Espoolainen liikunnan ystävä ja ennen koripalloakin Hongassa pelannut Junnu Haapio Settle Oy:stä otti yhteyttä tarjoten apua luettuaan uutisointia aiheeseen liittyen. Honka käynnistää nyt #Tuhattukea-kampanjan, jonka tarkoitus on tarjota yrityksille yksinkertainen tapa tukea junioritoimintaa 1000 euron arvoisella sponsoroinnilla. Haapio ja rakennusalalla toimiva Settle Oy tarttuivat ideaan ja haluavat esimerkillään haastaa muut espoolaisyritykset mukaan.

”Koripallo kuuluu niihin lajeihin, joissa kustannukset ovat useaan muuhun lajiin verrattuna suhteellisen maltilliset, joten jokaisella espoolaisnuorella joka sitä haluaa harrastaa, tulisi olla siihen mahdollisuus. Keskustelun yhteydessä on puhuttu muun muassa maahanmuuttajaperheistä ja koen, että joukkueurheilun avulla maahanmuuttajienkin lapset integroituvat helpommin yhteiskuntaan saadessaan kuulua joukkueeseen. Joukkueurheilu opettaa paitsi tiimissä sääntöjen mukaan toimimista ja yhteistyön tärkeyttä, myös periksiantamattomuutta ja lapsille/nuorille sopivalla tasolla kilpailullisuutta. Ne kokemukset soisin ihan kaikille koripallosta innostuville lapsille ja nuorille” Junnu Haapio kommentoi.

”Olen sitä mieltä, että yritysten täytyy kantaa oma vastuunsa näistä asioista ja siksi mekin lähdettiin mukaan tukemaan tätä tärkeää asiaa. Espoolaiselta yritykseltä espoolaiselle kasvattajaseuralle. Haastamme mukaan kaikki muutkin espoolaiset yritykset!”

Hongassa yhteisömanagerina toimiva Sonja Herrala on iloinen aiheen esiin nostamasta keskustelusta sekä sen tuomista yhteydenotoista ja seurasta muistutetaan, että pienelläkin panostuksella voi auttaa paljon.

"Seura on saanut jo konkreettista apua melko mittavan avustuksen muodossa, valintansa mukaisesti nimettömänä pysyvältä espoolaistoimijalta. Uusi kampanjamme on yksi tapa, jolla pyrimme antamaan yrityksille tavan lähteä mukaan myös matalalla kynnyksellä. Yksityishenkilöiltäkin olemme saaneet tiedosteluja siitä, miten he voisivat auttaa. Seurassa rakennetaan nyt siihen sopivaa toimintamallia ja saamme varmasti julkaistua aiheesta lisää infoa kuluvalla viikolla. Haluan kiittää koko seuran puolesta jokaista, joka on valmis osallistumaan näihin talkoisiin, joko tukemalla toimintaa tai jakamalla viestiämme eteenpäin. Vielä on paljon tehtävää" Herrala avaa.

”On upeaa, että keskustelunavauksemme on tavoittanut niin paljon ihmisiä. Se kertoo ettemme ole asian pohtimisen kanssa yksin. Aihe on monelle lähellä sydäntä. Positiivista palautetta asian rehellisestä julkituomisesta on tullut paljon. Seurassa pyritään tekemään hartiavoimin töitä sen eteen, että kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi yhtäläinen mahdollisuus nauttia ammattimaisesti suunnitellusta koripalloharrastuksesta Hongassa."

Aiheesta keskusteltiin 14.1. MTV3 Huomenta Suomessa, jossa Hongalta mukana toiminnanjohtaja Anne Eklund sekä yhteisömanageri Sonja Herrala. Aiheen puimista jatkettiin Vilttiketjussa.

Tapiolan Honka pyrkii käyttämään kaikki julkisen keskustelun ohessa saamansa ideat ja muiden seurojen jo kehittämät mallit uusien kestävien toimintamalliensa rakentamiseen. Seurassa halutaan ennakoida, sillä haasteet harrastuskustannusten maksuvaikeuksien kanssa tuskin helpottavat tulevillakaan kausilla, vaikka seuran tavoitteena on pitää harrastuskulut kurissa kaikin keinoin. Kenties luvassa on myös rakenteellisia muutoksia valtakunnallisella tasolla, joilla päästään avustamaan laadukasta junioritoimintaa tuottavia urheiluseuroja nykyistä mutkattomammin tulevaisuudessa.

Mikäli yrityksessäsi ollaan kiinnostuneita kasvattajaseura Tapiolan Hongan tukemisesta haastavassa tilanteessa joko #Tuhattukea-kampanjan kautta tai muiden markkinointiyhteistyön keinoin, kannustamme ottamaan rohkeasti yhteyttä. Kampanjan kautta saadut varat käytetään vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten kausimaksuissa avustamiseen.

Yhteystiedot:

Sonja Herrala
Yhteisömanageri
Tapiolan Honka

sonja.herrala@tapiolanhonka.fi
045-1751475

Anne Eklund
Toiminnanjohtaja
Tapiolan Honka

anne.eklund@tapiolanhonka.fi
050-3449608

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA