Tapiolan Hongan naisten päävalmentaja vaihtuu kaudelle 2021-22

Kimmo Kujansivun ja Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueen pitkä yhteinen taival päättyy kuluvan kauden jälkeen.

Kujansivu on valmentanut Hongan naisten joukkuetta menestyksekkäästi syksystä 2013 lähtien. Pelikaudella 2016-2017 joukkue voitti Kujansivun johdolla hopeaa Espoo Unitedin alaisuudessa.

Hongan toiminnanjohtaja Anne Eklund kehuu Kujansivua vuolaasti: ”Olen äärimmäisen kiitollinen ja tyytyväinen Kimmon tekemään työhön Hongan naisten joukkueen kanssa. Hänen valmennusosaamisensa ja omistautuminen valmennustyölle ovat huippuluokkaa”.

Kujansivu on tehnyt pitkän päivätyön Hongan naisten joukkueen valmennuksessa, lajitaitojen opettamisen lisäksi hän on kuluvalla kaudella vastannut joukkueen fysiikkavalmennuksesta.

”On ollut suuri kunnia valmentaa Hongan edustusjoukkueessa niin Suomi-koriksen legendoja kuin nuoria lahjakkuuksia. Pelien voittaminen ja yksilöiden kehittyminen kulkevat täällä aina käsi kädessä”, kertoo Kujansivu honkavuosistaan.

”Seuramme pelaajat ovat saaneet nauttia Kimmon ammattitaitoisesta valmentamisesta pitkään, mutta kaikissa tehtävissä tulee jossain vaiheessa vastaan hetki muutokselle, ja Hongan naisten valmennuksen osalta se hetki on nyt edessä”, Eklund päättää.

Hongan naisten kuluva kausi on sujunut hienosti ja joukkue sekä koko seura odottavat innolla kevään pudotuspelejä vielä kerran Kimmo Kujansivun johdolla.

Artikkelikuva: Harri Vallila

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA