Koriskausi alkaa! Uusimmat vahvistukset: Mäkäläinen, Laitinen ja Sirola

Espoo Unitedin historian ensimmäinen koripallokausi käynnistyy tulevana sunnuntaina. Parketille astelee vakuuttava joukkueellinen espoolaista kokemusta ja tahtoa. Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä sopimukseen on päästy kovan kolmikon kanssa. Unitedin paitaan: Ville Mäkäläinen, Tero Laitinen ja Ilkka Sirola.

Ville Mäkäläinen, 194cm, syntynyt: 1985, pelipaikka: 2-4

Laiturin tontilla viihtyvä Mäkäläinen, 31, ei paljon esittelyjä kaipaa. Mäkäläisen meriittilistalta löytyy mm. kaksi Suomen mestaruutta, kolme hopeaa ja yksi pronssi. Lahdesta lähtöisin oleva ikitaistelija on urallaan pelannut Namika Lahdessa, KTP Basketissa, Espoon Hongassa, Englannissa ja viimeisimpänä Korisliigakaudet 2012-2016 Bisonsissa.

”Unitedin kunnianhimoiset tavoitteet istuivat omiin suunnitelmiini täydellisesti. Siviilikiireet eivät olisi mahdollistaneet liigan pelaamista tällä kaudella, divarin aikataulu taas oli helpompaa sovittaa aikatauluihin. Haluan antaa panokseni espoolaisen huippukoriksen uudelle tulemiselle ja teen kaikkeni, jotta nousutavoitteemme täyttyvät”, Mäkäläinen kommentoi.

Päävalmentaja Ville Neva korostaa puheissaan Mäkäläisen taistelutahtoa ja toisaalta myös rauhallisuutta.

”Hienoa saada Korisliiga-tason pelaaja mukaan toimintaan. Mäkäläinen on kovalla taistelutahdolla varustettu pelaaja, joka heittäytyy tilanteisiin täysillä. Samalla, pitkä kokemus tuo malttia kentälle. Kaikkineen Mäkäläinen on hyvä lisä meidän prosessiin”, Neva summaa.

Tero Laitinen, 201cm, syntynyt: 1987, pelipaikka: 5

ToPo:n kasvatille, Tero Laitiselle käynnistyvä kausi on jo kuudes espoossa, nyt tietysti Unitedin väreissä. Laitinen on se järkähtämätön iso pelaaja Unitedin korin alla, joka tekee vastustajan pisteiden teosta hyvin haastavaa.

Laitinen on ollut mukana monessa espoolaisen koripalloilun vaiheessa, myös nostamassa Tapiolan Honkaa takaisin korkeimmalle sarjatasolle Korisliigaan vuonna 2013. Nyt duunarihaalarit on vedetty päälle jälleen.

”Tapiolan Hongalla on ollut jo monen vuoden ajan suuri merkitys elämässäni. Olen kokenut kaikkea äärimmäisen ilon ja täydellisen pettymyksen välillä. Nyt kun Espoon koripallo kääntää uuden sivun historiassaan, niin on mahtavaa olla prosessissa mukana. Odotan kaudelta suuria tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisia. Suurin tavoitteeni on kuitenkin olla mukana luomassa uutta ja pysyvää ilmiötä Espoon urheiluun, sekä tietenkin olla nostamassa sarjan mestaruuspyttyä keväällä”, Laitinen fiilistelee.

Ilkka Sirola, 198cm, syntynyt: 1986, pelipaikka: 4

Laitisen tapaan, myös Sirolan kasvattajaseura on sunnuntain paikallispelin vastustaja Torpan Pojat. Parimetrinen Sirola hurmaa katsojia laittamalla kroppansa sataprosenttisesti likoon kentän puolustuspäässä. Parhaimmillaan mies on myös pallollisena korin alla ja kahmiessaan levypalloja.

Neva tietää mitä Laitisella ja Sirolalla on annettavanaan. Heidän panoksensa viime kauden divarinousussa oli merkittävä.

”Tero ja Ile jatkavat meidän kanssa ja se on erittäin positiivista. Molemmat ovat mukana hyvällä asenteella ja innostuneena. Tämä kaksikko tuo mukanaan jatkuvuutta toiminnallemme ja kokemuksen tuomaa esimerkin voimaa ei voi väheksyä. Näillä miehillä on iso vaikutus kentällä, erityisesti puolustuspäässä”, Neva kuvailee.

Tervetuloa seuraamaan miesten divari A:n avauskamppailua Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 2.10. Espoo United – Torpan Pojat klo 17.00. Liput Ticketmasterista ennakkoon! Myös kausikortit myynnissä verkkokaupassa!

 Kuva: Mikko Rajala

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA