Vuoden valmentajat palkittiin tiistaina Hongan kauden päättäjäisissä

Tapiolan Hongan 66. toimintavuosi on finaalissa ja jälleen oli aika viettää junioreiden kauden päättäjäisiä.

Honkahallilla kausi on sujui perinteisesti: aluefinaalit, mikroriehat, 3×3-turnaus sekä super-suosittu Tallink-turnaus, joka tunnetaan tästä eteenpäin nimellä Espoo liikkuu Tournament. Viime viikolla lisäksi halli oli vuokrattu Taitaja2023-tapahtumaan, jonka seurauksena mm. hallin edustalle on ilmestynyt oleskelualue.

Hongan junioreita on liikkunut paljon kauden aikana ympäri Suomea. Eri järjestäjien turnauksissa on ollut mukana runsaasti honkalaisia junnuja. Aluesarjoissa pelasi 66 Hongan juniorijoukkuetta ja valtakunnallisissa sarjoissa 10 joukkuetta. Lisäksi honkalaisjoukkueet pelasivat Special Olympics- ja pyörätuolikorissarjoissa.

Päättäjäisissä palkittiin honkalaisia erilaisista saavutuksista ja luottamustehtävien menestyksekkäästä hoitamisesta kauden aikana. Ensin julkaisemme palkitut valmentajat kaudella 2022-23.

VUODEN VALMENTAJA: OLIVIA EKLUND

Ahkera, järjestelmällinen ja pelaajistaan aidosti välittävä valmentaja. Olivia on kehittänyt ja kouluttanut itseään hyvin määrätietoisesti. Hän on valmentanut Hongassa juniori-ikäisestä saakka ja ollut aina hyvin selkeä tavoitteissaan. Valmensi tällä kaudella joukkueensa upeisiin tuloksiin, alle 16-vuotiaiden tyttöjen SM-pronssi ja alle 15-vuotiaiden tyttöjen SM-kulta kruunasivat kovan työnteon ja loistavan pelikauden. Tyttöjoukkueiden lisäksi Olivia toimii seuran 2014 syntyneiden poikien vastuuvalmentajana. Olivia valittiin myös kansainvälisen koripalloliiton FECC-valmentajakoulutukseen, onnittelut tästäkin hienosta saavutuksesta! (kuva artikkelin pääkuvana)

VUODEN HARRASTEVALMENTAJA: VILLU KASK

Tänä vuonna jaoimme vuoden juniorivalmentajapalkintona Vuoden harrastevalmentajapalkinnon.

Villu on pyörittänyt jo monta vuotta ansiokkaasti ja omistautuneesti seuran vanhempien junioriharrastepelaajien toimintaa. Villun valmentamissa joukkueissa on aina tilaa innokkaille harrastajille. Tällä kaudella valmennettavana oli lähes 100 aikuis- ja juniori-ikäistä pelaajaa. Villu on iloinen, ahkera ja kaikki huomioon ottava valmentaja, jonka tavoitteena ei ole mestaruudet vaan onnistuneet elämykset kaikille pelaajille. Villu ehtii hoitaa valmennustyön ohella myös Honkahallin asioita sekä avustaa honkalaisten vanhempia toimitsijatehtävissä ja monissa muissa asioissa.

Vasemmalla Villu Kask. Vuoden valmentajapalkinnot jakoi Hongan urheilutoimenjohtaja Antti Viitanen.

VUODEN KASVATTAJA: HARRI JOKELA

Koripalloliiton Seurapalveluyksikön vuotuinen Koripallokasvattaja-palkinto jaettiin tänä vuonna Honkahallilla juniorikatsomon hurratessa. Harri Jokela on palkinnon nimen mukaisesti pitkäaikainen ja oikeudenmukainen valmentaja, joka on jo vuosikymmeniä kasvattanut pelaajiaan koripallon ohella myös ihmisinä. Hänen pelaajansa ovat oppineet täsmällisiksi, huolellisiksi sekä sääntöjä noudattaviksi. Myös niin sanotut ”Jokelismit” elävät vuosikymmentenkin jälkeen hänen entisten pelaajiensa jutuissa – Tiedä, älä luule.

Vuoden kasvattajapalkinnon Harrille luovutti miesten edustusjoukkueen Tuukka Kotti.

Lisää palkittuja honkalaisia ja vuoden pelaajat kaikista ikäluokista luvassa seuraavissa uutisissa!