Tapiolan Hongan kasvatti ja seuran pitkäaikainen valmentaja Ville Neva jatkaa kaudella 2017-2018 yhteistyöseura Espoo Unitedin miesten joukkueen päävalmentajana.
Hongassa 1996-syntyneiden poikien apuvalmentajana kaudella 2004-2005 valmennusuransa aloittanut 33-vuotias Neva on noussut määrätietoisella työllä Suomen huippuvalmentajien joukkoon. Hongassa Neva on valmentanut lähes kaiken ikäisiä junioreita, tällä kaudella miesten joukkueen ohella Pojat-08 -joukkuetta. Nuorten maajoukkuevalmennuksessa hän on toiminut vuodesta 2012 lähtien (MU14, MU15, MU16, MU18) ja joukkoon mahtuu myös kokemusta miesten maajoukkueen valmennusryhmässä.
Vuosina 2011-2016 Neva toimi Tapiolan Hongassa päätoimisena valmentajana. Tehtäviin kuului sekä juniorivalmennusta että miesten Korisliigan apuvalmennusta Pekka Salmisen ja Tuomas Iisalon apuna, kunnes Neva siirtyi kuluvaksi kaudeksi Espoo Unitedin leipiin. Neva on suorittanut Suomen Koripalloliiton korkeimman valmentajatutkinnon (HKVT). Lisäksi hän suorittaa parhaillaan Valmentajan ammattitutkintoa sekä FECC-tutkintoa (FIBA Europe Coaching Certificate).
Matka Hongan juniorivalmentajasta Espoo Unitedin päävalmentajaksi on ollut Nevan mukaan pitkä ja kiehtova:
”Vuonna 2004 aloitin valmennuksen Petteri Kuuselan apuna. Silloin ajatuksena oli, että koris on siistiä ja on upeaa tehdä hommia kokeneen kaverin kanssa. Opiskeluiden ja siivilityön ohessa mielessä alkoi herätä ajatus siitä, että valmennusta olisi hienoa tehdä työkseen. Vuonna 2010 Hongasta tuli puhelu, joka mahdollisti tämän unelman saavuttamisen. Siitä on edetty pienin askelin kohti tämän päivän tilannetta. On mahtava huomata, että vaikka 15 vuotta on kulunut, valmennustyö tuntuu edelleen kiinnostavalta ja kiehtovalta. Oppiminen, oivaltaminen sekä uusien ennätysten tavoittelu kiehtoo ja koripallo on niiden asioiden tavoitteluun paras tietämäni työkalu”, Neva kertoo.
Töiden jatkuminen Espoo Unitedissa on Nevan mielestä luonnollisesti hieno asia:
”Olen todella innoissani, että saan olla osa jotain uutta. Pyrimme kehittämään toimintaa, jotta voimme tehdä asioita jatkossa entistäkin paremmin. Työ vaatii ja tulee vaatimaan suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä, ahkeruutta ja sitä, että nauttii tekemisestä. Tällaisessa ympäristössä koen nyt olevani ja ehdottomasti haluan olla mukana myös jatkossa”, Neva päättää.
Espoo United jahtaa Nevan johdolla tosissaan paikkaa miesten I divisioona A:n pudotuspeleissä ja sitä kautta mahdollisuutta tavoitella Korisliiganousua. Tällä hetkellä joukkue on Divari A:ssa toisella sijalla, kun neljä parasta etenee pudotuspeleihin, joiden voittaja nousee liigaan ja kakkonen pääsee karsimaan liigapaikasta.
Espoo Unitedin toimitusjohtaja Olli Aro pitää Nevan jatkoa tärkeänä ja luonnollisena vaihtoehtona:
”Uskomme, että pelaajilla, kuten valmentajillakin pitää olla mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa Unitedissa. Ville on hyvä esimerkki nuoresta valmentajasta, joka tekee kovin töitä joukkueensa eteen ja sellainen tulee aina palkita. Pitkäjänteinen työ jatkuu miesten koripallon puolella junioreiden esiin tuomiseksi ja lopulta Korisliigapaikan saavuttamiseksi”, Aro kommentoi Espoo Unitedin verkkosivuilla.
Nevan apuvalmentajana miesten joukkueessa jatkaa Aapo Heinonen, joka tulee kaudella 2017-2018 toimimaan myös miesten kehitysjoukkueen ja A-poikien päävalmentajana. Kaudesta 2012-2013 Hongassa valmentaneelle 32-vuotiaalle Heinoselle tuleva kausi on kolmas perättäinen A-poikien päävalmentajana. Myös miesten apuvalmentajana alkaa kolmas kausi.
Espoo United julkisti samalla myös uuden koripallon urheilutoimenjohtajansa nimen. Toimessa aloittaa Unitedin koripallojoukkueiden joukkueenjohtajana oman pelaamisensa ohella tällä kaudella toiminut Reetta Piipari. Pelaajana kaiken kokenut Piipari vastaa valmennusjohdon kanssa mm. pelaajahankinnoista niin miesten kuin naistenkin joukkueisiin.
Tapiolan Honka onnittelee Villeä, Aapoa ja Reettaa sekä toivottaa menestystä niin loppukauteen kuin tulevillekin kausille.
Kansikuva: Mikko Rajala