Se on keskiviikko ja vuorossa näin ollen Tapiolan Hongan poikkeusolojen kolmas viikoittainen tilannekatsaus. Tänään huonot uutiset ovat todella ikäviä, sillä myös Honka on nyt päätynyt monien muiden urheiluseurojen tavoin henkilöstönsä lomautuksiin. Toisaalta hyvien uutisten puolelta löytyy valonpilkahdusta tunnelin päässä.
Huonot uutiset: Yli 60 vuoden ajan toimineen Tapiolan Hongan ja 10 vuotta täyttävän Honkahallin historian ensimmäiset lomautusilmoitukset on toimitettu koko seuran ja Kiinteistö Oy Honkahallin henkilöstölle eilen. Yt-neuvottelut käytiin hyvässä hengessä, vaikka aihe oli osallisille äärimmäisen raskas ja tunteikas. Lomautukset koskevat kaikkiaan 15 valmentajaa, neljää toimistotyöntekijää sekä kahta vahtimestaria.
Hongan hallituksen puheenjohtaja Manne Airaksinen:
”Koronapandemian aiheuttama perinteisen koripallotoiminnan keskeytyminen on Hongalle oman hallin takia vielä vaikeampaa kuin monille muille urheiluseuroille. Hallin kustannukset juoksevat ja keväältä jäivät merkittävät ulkopuoliset tuotot saamatta. Seuran puolella kuukausittaiset tulot pienenevät, kesäleirien ja Tallink-turnauksen tuotot laskevat selvästi, myös sponsoritulot ovat vaarassa. Ylipäätään kaikkien aikojen syvin lama asettaa Hongan talouden perustavaa laatua olevien kysymysten eteen.
Tässä tilanteessa kaikki mahdolliset keinot otetaan käyttöön. Honkahallin käyttökulut on minimoitu ja lainanlyhennyksiä on lykätty, joitakin pieniä velkoja on saatu anteeksi ja keskusteluja uusista lisähelpotuksista käydään. Kaikkien mahdollisten maksujen lykkäämistä selvitetään. Samalla jäsenistö sekä sidosryhmät seuran ympärillä ovat tukeneet seuraa hienosti ostamalla kausikortteja ja kannatusjäsenyyksiä.
Toimenpiteistä huolimatta joudumme kiinnittämään huomiota myös ylivoimaisesti suurimpaan kulueräämme, palkkoihin. Hongan ja Honkahallin hallitukset ovat yt-neuvotteluiden jälkeen ilmoittaneet lomauttavansa koko henkilöstön niin, että kukin työntekijä on lomautettuna kahden viikon ajan kuukaudessa huhtikuusta kesäkuun loppuun. Näin henkilöstön tulonmenetys kohdistuu tasaisena pidemmälle ajalle. Suunnitelmallisella jaksotuksella valmentajat pystyvät myös jatkamaan etävalmennusta sekä siirtymään tilanteen parantuessa mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi pienryhmävalmennukseen. Yhteistoimintaneuvotteluissa on myös sovittu, että jos toimintaympäristö muuttuu riittävästi, lomautuksia supistetaan.
Lomautukset ovat vihoviimeinen asia mihin olisimme halunneet joutua varsinkaan tällaisena kautena, jolloin henkilöstö on venynyt erityisen hienosti. Esimerkkeinä voidaan palauttaa mieleen FIMBA seniorikoripallon MM-kisat viime kesänä, suuret junioriryhmät ja menestyksekkäät edustusjoukkueet.”
Hyvät uutiset: Monilla tahoilla, kuten Espoon kaupunginhallituksessa tehdään paljon töitä mahdollisten urheiluseuroille suunnattujen tukitoimien eteen.
”Kaupunki on rakentanut osalle urheilulajeista harjoitteluolosuhteita ja osalle ei. Yksityisissä tiloissa vuokrat ovat moninkertaisia ja lisäksi seurat ovat itse rakentaneet lainalla omia tiloja. Tavoitteenamme on vuokra-avustusta lisäämällä välttää näiden seurojen ajautumisen taloudelliseen ahdinkoon”, sanoo liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra.
Toisena hyvänä uutisena: Yhteisömme pyynnöstä olemme nyt kehittäneet #Honkasydän-tukikampanjaa eteenpäin. Ensi kauden kausikorttien sekä kannatusjäsenyyksien lisäksi mukaan on nyt tuotu yrityspaketti. Hankkimalla 1000 euron suuruisen yrityksille suunnatun paketin, tuet suoraan seuran ponnisteluja sen puolesta, että saamme pidettyä juniorit mukana koripallotoiminnassa koronaviruksen aiheuttamien maksuvaikeuksien keskellä.
#Honkasydän-yrityspaketti sisältää:
- Yrityksen logon tapiolanhonka.fi-etusivulle
- Maininnan tuesta seuran sosiaalisen median kanavilla
- Kutsun seuraavaan Tapiolan Honka YHDESSÄ-kumppaniverkoston tapahtumaan syksyllä 2020
- Valinnaisen fanituotteen
Lisätiedot ja yrityspakettien myynti: sonja.herrala@tapiolanhonka.fi / 045-1751474
Tilanne koskettaa koko yhteisöä ja nyt ponnistellaan sekä seuran puolesta, että honkalaisten kotirintamalla. Tässä kohtaa haluamme kiittää suurta osa-aikaisten valmentajiemme ryhmää, jotka ovat suhtautuneet joustavuudella valmennuskorvaustensa käyttämiseen seuran hyväksi.
Suo tuntuu juuri nyt monin paikoin varsin syvältä, mutta sellaisesta on tarvottu yhdessä ylös aiemminkin. Tilanne on meille kaikille uusi, aiemmista haasteista poikkeava, mutta tahtotila edelleen mallia: HONKA VOITTAA!
Toimiston porukan tavoitat edelleen mieltä askarruttavissa kysymyksissä osoitteesta toimisto@tapiolanhonka.fi.
Kaikesta huolimatta, nautitaan keväisestä auringosta ja pysytään kotiympäristössä nyt. Terveys on kaikkein tärkeintä! Vielä (toivottavasti mahdollisimman pian) tulee se päivä, kun Honkahalli täyttyy taas junioreista, pomppivista palloista sekä valmentajien ohjeista.