Tapiolan Hongan kumppanuustapahtumassa verkostoiduttiin ja kannustettiin Susijengiä

Tapiolan Honka on ryhtynyt kehittämään toimintaansa perusurheilutoiminnan lisäksi myös yritysyhteistyön saralla. Tapiolan Honka YHDESSÄ-verkosto on rakennettu palvelemaan yritysmaailman kumppaneita, sekä luomaan vahvaa tukiverkkoa laadukkaaseen kasvatustoimintaan keskittyvän seuran ympärille. YHDESSÄ-verkoston ensimmäinen kutsuvieraille suunnattu verkostoitumistapahtuma järjestettiin Susijengin EM-karsintaottelun yhteydessä Espoo Metro Areenalla 20.2.2020.

Koripalloon ja Tapiolan Honka YHDESSÄ-verkostoon tutustuttiin ensimmäisessä kumppaneillemme suunnatussa kutsuvierastapahtumassa menneellä viikolla. Honkalaisten naapuriin muuttanut Suomen koripallomaajoukkue Susijengi karsii paikasta EM-kisoihin ja ottelutapahtuma Metro Areenalla oli erinomainen valinta ensimmäiselle tilaisuudellemme.

Tapahtumassa nautittiin paitsi loppuunmyydyn areenan tunnelmasta, myös mielenkiintoisista puheenvuoroista. Tapahtuman avasi Hongan hallituksen puheenjohtaja Manne Airaksinen ja seuran yhteisömanageri Sonja Herrala jatkoi, kertomalla seuran toiminnan laajuudesta tänä päivänä ja tavoitteista yritysyhteistyön kehittämisessä. Tapahtumassa saatiin kuulla myös Susijengin valmennustiimin Hanno Möttölän terveiset joukkueesta ja otteluennakko, sekä YHDESSÄ-verkostoon jo liittyneen Auto-Bon Oy:n yritysmyyntipäällikkö Tuukka Uunilan tietoisku autoilun sähköistymisestä ja autoalan murroksesta.

”Tavoitteemme on olla innovatiivinen yhteistyökumppani yrityksille.Haluamme, että meidän kanssa solmitut yhteistyösopimukset ovat 2020-lukua mukailevia ja sellaisia joilla on edellytykset jatkumolle. Ei pelkästään mallia ’raha vs. paitamainos’. Yhteistyö Hongan kanssa tarjoaa yritykselle mahdollisuuden tukea lasten ja nuorten liikuntaharrastusta ja samalla löytää omalle yritykselle sopivia kumppaneita muista verkostoon liittyneistä Hongan kumppaniyrityksistä.” Sonja Herrala tiivistää.

Tapiolan Hongan YHDESSÄ-verkostoon tutustui Susijengin yhteydessä näiden Hongan kumppanien edustajat.

LähiTapiola on ollut yksi Hongan suurimmista kumppaneista jo 80-luvulta asti ja yhteistyö jatkuu edelleen aktiivisena. LähiTapiolaa verkostoitumistapahtumassamme edusti kumppanuuspäällikkö Laura Kauppinen.

”Oli mielenkiintoista kuulla, miten Tapiolan Honka on lähtenyt rakentamaan kumppaniverkostoaan. Käyn melko paljon seuraamassa urheilua livenä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Susijengin pelissä. Oli siis korkea aika korjata tilanne ja Hongan kutsu tulikin siis oivaan ajankohtaan” Kauppinen kommentoi.

”Kutsuvierastapahtuma oli oikein mukava. Seurueessa oli monia lajikonkareita, joten sain asiantuntevaa kommentointia pelin ajan ja lajin salat aukesivat ihan eri tavalla, kuin yksin ottelua seuratessa.”

Kysyttäessä, nähdäänkö LähiTapiolan edustajia jatkossakin Hongan yritystapahtumissa, on Kauppisen vastaus varaukseton. ”Tulemme varmasti osallistumaan Hongan tapahtumiin jatkossakin. Tilaisuudet ovat hyvä paikka tavata muiden yritysten edustajia ja vaihtaa ajatuksia kumppanuuksista. Keskusteluista saa usein ideoita omaan tekemiseen. Toivotan myös tsemppiä ja menestystä kaikille Hongan joukkueille kevään parhaisiin peleihin,” kumppanuuspäällikkö päättää innostuneesti.

Koripalloilijoiden kausi on huipentumassa vuoden parhaaseen vaiheeseen. Edessä on pudotuspelien kevät. Honka järjestää keväälle vielä toisen yritystapahtuman, joka toteutetaan liikunnallisena aamiastapahtumana Honkahallilla, Tapiolan urheilupuistossa. Tapahtumassa tutustutaan Tapiolan Hongan toimintaan konkreettisesti kentällä ammattivalmentajien ohjauksessa, nautitaan terveellinen aamiainen, verkostoidutaan ja päästään kuuntelemaan tarkkaan valikoidut puheenvuorot yritysmaailmasta tutuilta henkilöiltä. Vahvistetut puhujamme 23.4. toteutettavaan aamiatapahtumaamme ovat FootBalancen toimitusjohtaja Klaus Rauhansalo sekä kokenut muutosjohtaja ja Nokian huippuvuosista tunnettu Anssi Vanjoki. Sekä Vanjoella, että Rauhansalolla on myös laaja kokemuspohja yritysyhteistyöstä Hongan kanssa. Tapahtuman tarkempi ohjelmisto julkaistaan lähiviikkoina. Osallistumalla aamiaistapahtumaan, tuet honkalaista kasvatustyötä. Tapahtumaan ilmoittautuminen on avoin kaikille verkostoitumisesta ja Hongan kanssa yhteistyöstä kiinnostuneille.

”Palaute ensimmäisestä verkostoitumistapahtumastamme oli sen verran positiivista, että lähdemme suurella innolla kehittämään seuraavaa. Uskomme tapahtumiemme tuovan paljon hyviä asioita niin seuralle, kuin sekä jo kumppaneinamme oleville, että uusille verkostoomme liittyville yrityksille” Herrala Hongan markkinoinnista lisää.

”Olemme aina avoimia keskustelulle, eli ole meihin rohkeasti yhteydessä ja katsotaan missä muodossa voisimme tukea toistemme tavoitteita!”

Lämmin kiitos kaikille osanottajille!

Kiinnostuitko Tapiolan Hongan verkostoitumistapahtumista? Jätä yhteystietosi alle.

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Tapiolan Hongan myynti ja markkinointi: 

Sonja Herrala
Yhteisömanageri
sonja.herrala@tapiolanhonka.fi
045-1751475

Anne Eklund
Toiminnanjohtaja
anne.eklund@tapiolanhonka.fi
050-3449608