Tapiolan Hongan perinteisessä Talvijuhlassa palkittiin meritoituneita honkalaisia erilaisin kunniamerkein. Juhlaillan aikana jaettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomitali, Suomen Koripalloliiton kunniamerkkejä sekä Tapiolan Hongan kunniamerkkejä.
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali
Anssi Vanjoki
Ansiomitali luovutettiin Honkahallin valmistumisen taustahenkilölle Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tehdystä työstä.
Suomen Koripalloliiton pronssinen ansiomerkki
Lauri Järvinen
Ansioista Tapiolan Hongan juniorivalmentajana vuodesta 2017 lähtien. Järvinen on myös Susi All Stars-valmentaja, joka on ollut mukana 16-vuotiaiden poikien maajoukkuevalmennuksessa vuodesta 2020.
Tuomas Rahkonen
Rahkonen on toiminut Tapiolan Hongan juniorivalmentajana vuodesta 2013 alkaen sekä tyttömaajoukkueiden valmentajana vuodesta 2016 alkaen. Rahkonen on toiminut myös koripalloliiton kouluttajatehtävissä viime vuoden aikana.
Klaus Rauhansalo
Rauhansalo toimi Tapiolan Hongan juniorivalmentajana vuodesta 1999 lähtien. Hän on valmentanut kaksi ikäluokkaa (1999- ja 2003-syntyneet tytöt) koko Hongan junioriputken läpi ja voittanut valmentajana useita junioreiden Suomen mestaruuksia.
Martti Sajantila
Pelannut Tapiolan Hongassa miesten mestaruussarjaa vuodet 1977-1993. Valmentajana Sajantila on toiminut Hongassa erilaisissa rooleissa juniorijoukkueista miesten SM-sarjan apuvalmennukseen. Valmennusura jatkuu edelleen. Hän oli lisäksi miesten maajoukkuepelaaja vuosina 1978-1985, yhteensä 102 maaottelua.
Lisäksi Koripalloliiton pronssinen ansiomerkki on myönnetty Susanna Strömbergille ja Aapo Heinoselle, jotka eivät olleet läsnä Talvijuhlassa. Ansiomerkit luovutetaan heille myöhemmin.
Koripalloliiton hopeinen ansiomerkki
Risto Lindberg
Lindberg on toiminut vapaaehtoisena valmentajana usean vuosikymmenen ajan. Viimeiset vuodet tehden arvokasta työtä harrastejoukkueissa. Kun seuralla on pulaa valmentajista – Ripa tulee aina apuun!
Niko Nyholm
Nyholm on toiminut Tapiolan Hongan juniorivalmentajana vuodesta 1997 lähtien sekä Koripalloliiton nuorten maajoukkuevalmentajana vuodesta 2010 alkaen eri juniorimaajoukkueissa. Hän on pitkäaikainen ammattivalmentaja, nykyisin päävalmentajana Hongan naisten korisliigajoukkueessa.
Panu Pedersen
Pedersen on Tapiolan Hongan monivuotinen juniorivalmentaja, Unified-korisjoukkueen valmentaja sekä toimi 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalmentajana vuonna 2010. Nykyisin hän on yksi seuran ammattivalmentajista, jonka panos nuorempien junioreiden kehityksessä on ollut viime vuosina merkittävää.
Antti Viitanen
Viitanen on toiminut Tapiolan Hongan juniorivalmentajana jo vuodesta 1996 lähtien. Seuran kokopäiväinen toimihenkilö vuodesta 2006 lähtien. Viitasen panoksella on ollut erittäin suuri merkitys seuran valmennustoiminnan ammattimaistumiseen ja valmentajien työolosuhteiden parantumiseen.
Lisäksi koripalloliiton hopeinen ansiomerkki on myönnetty Ville Nevalle, joka ei ollut paikalla Talvijuhlassa. Ansiomerkki luovutetaan hänelle myöhemmin.
Tapiolan Hongan ansiomerkit
Tapiolan Honka myöntää seuran ansiomerkkejä vuosittain seuran eteen tehdystä työstä. Ansiomerkit luovuttivat Hongan ansiomerkkitoimikunnan jäsenet Manne Airaksinen ja Eero Neva.
Hopeinen ansiomerkki
Camilla Eriksson
Ansioista joukkueenjohtajana, hallitustyöskentelystä sekä aktiivisuudesta erilaisissa käytännön vapaaehtoistöissä.
Jukka Hemdahl
Ansioista seuran edustusjoukkueen merkittävänä pelaajana ja pitkäaikaisena luotettavana juniorivalmentajana.
Olivia Eklund
Ansioista motivoituneena ja kehittymään pyrkivänä pitkäaikaisena juniorivalmentajana sekä osaavana turnaustyöntekijänä useiden vuosien ajalta.
Lisäksi hopeiset ansiomerkit on myönnetty Aki Ulanderille ja Marika Engblomille, joille ansiomerkit luovutetaan myöhemmin.
Kultainen ansiomerkki
Terhi Pilvi
Ansioista pelaajana, juniorivalmentajana sekä seuran ensimmäisenä palkattuna työntekijänä, jonka ammattitaitoinen, tunnollinen ja aikaansaava työura seurassa jatkuu edelleen.
Lisäksi kultainen ansiomerkki on myönnetty Heikki Kalliolle, jolle ansiomerkki luovutetaan myöhemmin.
Tapiolan Honka onnittelee kaikkia kunniamerkein palkittuja honkalaisia!
Kuvat: Samira Lee