Tapiolan Hongan B-poikien ja B-tyttöjen valmentaja Tuomas Iisalo siirtyy loppukaudeksi Saksan Bundesliigajoukkue Crailsheim Merlinsin päävalmentajaksi. Iisalolla on edessään haastava pesti sarjassa toiseksi viimeisenä majailevan Merlinsin peräsimessä. Vielä lauantaina Hongan B-poikien penkin päässä eteläisen alueen divariottelussa toiminut Iisalo suuntasi Saksaan jo sunnuntaina.
Hongan Joonatan Akkanen Fraport Skylinersin valmennustiimiin
Suomalaisen koriksen ympärillä tapahtuu hienoja asioita. Susijengi taistelee syyskuussa EM-kisoissa ja nuorten maajoukkueet ovat kesällä esiintyneet edukseen eri puolilla Eurooppaa. Myös valmentajarintamalla on kevään ja kesän aikana tapahtunut etenkin Hongan …