Tapiolan Hongan kevätkokouksessa 30.5.2024 Manne Airaksinen luopui seuran puheenjohtajuudesta seitsemän vuoden puheenjohtajakauden jälkeen. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Petri Peltoniemi. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat: Petri Peltoniemi, Satu Määttänen ja Hannu Salminen. Hallituksen jäseniksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin: Satu Määttänen, Hannu Salminen sekä Manne Airaksinen.
”Kaksi vuotta hallituksessa ja sen jälkeen seitsemän vuotta puheenjohtajana on riittävästi sekä seuralle että minulle. Nämä vuodet ovat olleet mielenkiintoista vuoristorataa: Espoo United-yhteistyö yli lajirajojen, FIMBA seniorikoriksen MM-kisat, korona, nousu Korisliigaan, nousu uudelleen jne. Monenlaista sisäistä uudistusta on tehty lähtien Honkahallin uudelleenrahoituksesta ja siirtymisestä kausimaksujen kuukausilaskutukseen. Päättyneellä kaudella käynnistettiin kilpa- ja harrastekoriksen selkeämpi erottaminen, edustusjoukkueiden toiminnan kehittäminen, valmennuksen arvioinnin kehittäminen ja niin edelleen” Manne Airaksinen kertaa.
”Varsinkin nais- ja tyttökoris ovat Hongassa erittäin hyvissä kantimissa. Vaikka viime kausi jäänee hiukan tappiolliseksi, on seuran ja Honkahallin talous vakaa. Varsinaisen työn ovat tehneet toimisto, valmentajat ja vapaaehtoiset –seuran ja Honkahallin hallituksen jäsenet mukaan lukien – mistä kaikille suuret kiitokset! Olennaista on jatkaa uudistuksia ja siihen Petrillä tuoreena puheenjohtajana on epäilyksettä hyvät eväät. Jäin itse hallitukseen vielä vuodeksi, toivottavasti siitä on hyötyä” Airaksinen kiittelee.
Tuore puheenjohtaja Petri Peltoniemi on niin ikään pitkän linjan koripallomies ja vahvasti honkalaistunut. Tässä puheenjohtajan esittelyt ja avaussanat:
Oma korisura alkoi 80-luvulla Kokkolassa, missä tuolloin ei ollut lajista innostuessani ollenkaan junioritoimintaa ja ensimmäiset korisharkkani olivat paikallisen Namikan seniorijoukkueen Iltatähtien kanssa. Joukkueen kapteeni totesi osuvasti, että ”sun ura kääntyi laskuun ennen kuin se alkoikaan…” Päätin kerätä kavereista junnuporukan, jonka kanssa sitten pelasimme lukioajan tuolloista maakuntasarjaa. Peliura jatkui Jyväskylässä opintojen ohessa HoNsU:ssa, mutta päättyi kahteen alaraajavammaan. Honkalainen minusta tuli 2010 kun muutimme perheemme kanssa Hämeenlinnasta Espooseen – poikamme Alvar halusi jo Hämeenlinnassa aloittaa koriksen, mutta sielläkään ei tuolloin ollut yhtään junioritoimintaa. Muuton myötä oli selvää, että Allu aloittaa koriksen ja tuo -01 ikäluokka osoittautui loistavaksi joukkueeksi, jossa alkuun Aleksi Wuorenjuuren valmennuksessa ja myöhemmin Vesa Vertion ja Tuomas Iisalon sekä viimeiseksi Aapo Heinosen johdolla aika monesta tuon joukkueen pojasta kuoriutui kelpo pelimiehiä Korisliigaan. Muutaman vuoden toimintaa kentän laidalta kannustaessa ja toimitsijavuoroja hoitaessa totesin kuusi vuotta sitten Manne Airaksisen kaupassa nähdessäni, että mikäli seuran hallituksessa vapautuu paikkoja ja minun osaamiselleni olisi käyttöä, niin olen halukas tarttumaan vastuuseen ja antamaan omalta osaltani jotain takaisin seuralle, jonka toiminnan ja sen vaikuttavuuden koin itselleni ja koko espoolaiselle yhteisölle ainutlaatuisen tärkeäksi. Päivätyönä oli 27 vuotta urheilun johtotehtävissä kuudella eri golfkentällä ja golfliitossa – noista hommista hyppäsin seitsemän vuotta sitten headhunteriksi Suomen suurimpaan suorahakutoimistoon InHunt Group’iin.
Honka on minulle kuin laajennettua perhettä. Honkahallille ja Tapiolan Urheiluhallille peleihin saapuminen on aina kuin omaan kotiinsa saapuisi, tuttuja samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa on kiva viettää aikaa.
Olen nyt ollut kuusi vuotta seuran hallituksessa ja myös Koripalloliiton hallituksessa viisi vuotta, jolle tuli juuri liittokokouksessa kolmen vuoden jatkokausi. Näiden lisäksi toimin kuusi vuotta käsipalloliiton hallituksessa aina viime vuodenvaihteeseen saakka. Tunnistan kuinka iso ero on olla hallituksessa jäsenenä versus sen puheenjohtajana. Arvostan todella korkealle sitä työtä ja työmäärää minkä Manne Airaksinen on antanut tälle seuralle puheenjohtajana – viikottaisia seuran eteen tehtyjä tunteja on keskimäärin varmastikin ollut reilut toistakymmentä ja joinakin viikkoina vielä paljon enemmän. Tiedostan, että saappaat, joihin jalkojani sovittelen ovat isot – aika näyttää kuinka hyvin pystyn niitä täyttämään. Puheenjohtajuus Tapiolan Hongassa on suuri kunnia ja samalla velvollisuus jatkaa aiempien puheenjohtajien ja hallitusten yli 50 vuoden ajalta tähän päivään saakka viitoittamaa tietä erityisesti nuorten kasvatustyössä. Otan nöyränä tuon viestikapulan vastaan osana pitkää jatkumoa seuran toiminnassa ja tavoitteenani on luovuttaa se aikanaan eteenpäin entistäkin ehompana.
Ulospäin kilpaurheilu ja erityisesti miesten ja naisten korisliigajoukkueet ovat tärkeitä esikuvia omille junnuillemme ja suurelle yleisölle seuran toimintaa näkyväksi tekeviä. Seuramme juniorijoukkueet ovat myös vuosien saatossa pärjänneet SM-tasolla loistavasti ja toivottavasti myös tulevina vuosina joukkueet pääsevät SM-sarjoihin ja saavuttavat myös mitaleita. Kilpaurheiluun panostaville nuorille haluamme tarjota polun kohti itse kunkin pelaajan henkilökohtaisia tavoitteita olla paras versio itsestään. Näistä kilpaurheilun menestyksistä ja tavoitteista sillä saralla huolimatta totean, että omasta mielestäni Hongan organisaation tärkein tavoite on kasvattaa meidän yli tuhannesta nuoresta koripalloilijasta hyviä kansalaisia Suomen yhteiskuntaan ja omasta liikkumisestaan huolehtivia ja miksei myös penkkiurheilun kautta korista seuraavia aikuisia.
Lopuksi haluan todeta, että toivottavasti saan mahdollisimman monesta seuran jäsenestä ja junioripelaajan vanhemmasta apuja kun edistämme toimintaa jatkossa!
Lämpimin koripalloterveisin!
Petri Peltoniemi
Tapiolan Honka kiittää Manne Airaksista arvokkaasta työstä seuran puheenjohtajana ja toivottaa avosylin Petri Peltoniemen tervetulleeksi johtamaan Honkaperhettä!