Tapiolan Hongan naisten joukkueen syyskauteen on mahtunut kaikenlaista. Nuori joukkue on pelannut upeasti ja on sarjassa kuudentena kuudella voitolla. Joukkueen syyskausi päättyy lauantaina Tapiolassa, jonne vastustajaksi saapuu yksi sarjan kestomenestyjistä, Kotkan Peli-Karhut.
Hongan joukkueen kausi alkoi kahdella hienolla voitolla, mutta jo toisen ottelun loppupuolella tuli takaisku, kun joukkuetta vahvistamaan saapunut naisten maajoukkuepelaaja Krista Grossloukkaantui pahasti. Grossin kausi päättyi tuohon peliin, ja Honka ajautui viiden ottelun tappioputkeen. Myös joukkueeseen kesällä liittynyt Anna-Sofia Tuomaala loukkaantui syksyllä pahasti ja hänen osaltaan loppukauden pelit ovat niin ikään vaarassa.
Vastoinkäymisistä huolimatta Honka käänsi kurssin hienosti, napsi neljä voittoa peräkkäin ja on nyt siis sarjassa kuudentena. Etenkin kotikentällä Tapiolassa Hongan meno on ollut irtonaista, ensimmäinen kotitappio tuli vasta viime lauantaina Catzin käsittelyssä. Hongan peli perustuu aktiiviseen koko kentän pelaamiseen ja tarkkaan kaukoheittopeliin – näillä aseilla myös kokenut ja tehokas Peli-Karhut on kaadettavissa.
Hongan pelin sielu on 23-vuotias jenkkipointti Jennifer Schlott. Pallollisena erittäin taitava Schlott on tuonut Hongan hyökkäyspelaamiseen ja pallonkäsittelyyn varmuutta, tehnyt 18,5 pistettä ottelua kohden ja jakanut myös 4,0 koriin johtavaa syöttöä ottelua kohden. Joukkueen kapteeni on osoittautunut nappihankinnaksi niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Schlott ei ole kuitenkaan joutunut voittamaan pelejä yksin, vaan on saanut upeasti tukea joukkueen nuorilta suomalaisilta pelaajilta. Joukkueen suomalais”konkari”, 21-vuotias Saara Sandell pelaa uransa parasta kautta ja on ollut erinomainen etenkin kaaren takaa. Naisten maajoukkueessa kesällä debytoinut 18-vuotias Elina Koskimies on niin ikään yksi sarjan parhaista kaukoheittäjistä ja Koskimiehen vastuulla on useimmiten myös vastustajan parhaan ulkopelaajan puolustaminen. Grossin loukkaantuminen tarkoitti isoa vastuuta 18-vuotaalle Tuuli Mennalle ja 17-vuotiaalle Iina Salmenkivelle. Molemmat nuoret naiset ovat esiintyneet erinomaisesti.
Peli-Karhujen aloitusviisikosta löytynee varmuudella joukkueen kolme amerikkalaista: Keira Peak,Jasmine Gill ja Natasha Thames. Muu aloitusviisikko on hieman vaihdellut pelistä toiseen. Kokenut maajoukkuetakamies Reetta Piipari on ollut sivussa marraskuun alkupuolelta saakka. Edellisessä ottelussa Huimaa vastaan aloitusviisikon täydensivät Lotta Richter ja Laura Lehtoranta. Kotkalaisjoukkue on ollut vahva ilman Piipariakin. PeKa päätti mm. Catzin 10 ottelun voittoputken kaatamalla hallitsevan Suomen mestarin tyylikkään esityksen jälkeen lukemin 92-60.
Peli-Karhut on sarjan tehokkain hyökkäyspään joukkue. Joukkue on tehnyt keskimäärin lähes 90 pistettä ottelua kohden. Lisäksi Peli-Karhut hakee sarjassa eniten hyökkäyslevypalloja, lähes 15 ottelua kohden. Joukkueen tehokkaimmat ovat olleet takamies Keira Peak (16,7 / 7,9) ja laituri Jasmine Gill (15,5 / 11,6).
– Hyvät kaukoheittäjät yhdistettynä erittäin urheilulliseen jenkkikolmikkoon tekee PeKasta vaikeasti pysäytettävän joukkueen. Tarvitsemme tiivistä joukkuepuolustusta pitääksemme pelitempon meille suotuisana, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu pohtii.
Ottelu Tapiolan Honka – Peli-Karhut pelataan lauantaina 20.12 klo 15:00 Tapiolan urheiluhallilla. Liput voit ostaa ovelta tai ennakkoon osoitteesta www.lippuautomaatti.fi/honka. Tervetuloa!