Naisten I-divisioona kasvattaa honkalaisnuoria kohti liigatasoa

Tapiolan Hongassa pelataan kahta naisten valtakunnallista sarjaa. Edustusjoukkue tahkoaa kovaa tulosta Korisliigassa ja I-divisioonassa kerätään arvokkaita kokemuksia aikuisten sarjoista ja valmistaudutaan ottamaan seuraavia steppejä pelaajanpoluilla.

Naisten divarijoukkueessa pyöritetään laajaa pelaajapoolia, joista tällä kaudella suurin osa pelaa ensimmäistä kauttaan naisissa. Pelaajat ovat pääsääntöisesti 03-06-syntyneitä. Joulukuuhun mennessä divariparketilla on pelannut jo 25 honkalaista, joista vain viisi on pelannut sarjaa aiemmilla kausilla. Joukkueessa nähdään myös pelaajia jotka hakevat tällä kaudella jo ensimmäisiä liigakokemuksiaan naisten edustusjoukkueessa, kuten Peppi Tyynilä, Emma Ristola, Olivia Saarelainen, Noora Sipponen, Katariina Tanhuanpää ja Aada Rauhansalo.

Joukkue sijoittuu sarjataulukon yhdeksänneksi tällä hetkellä, saaliinaan neljä voittoa kymmenestä ottelusta. Olivia Eklund joukkueen valmennuksesta pitää sarjaa arvokkaana kasvupaikkana:

”Nuori joukkue on välillä ollut hankaluuksissa kokeneempia ja vahvempia pelaajia vastaan tällä kaudella, mutta monta tiukkaa voittoa on myös onnistuttu saavuttamaan. I-divisioona on erinomainen kehityssarja nuorille pelaajille matkalla kohti Naisten Korisliigaa tai muita omia tavoitteita muutaman vuoden päästä.”

Joulutauko päättyy tulevana sunnuntaina kun joukkue saa vieraakseen WB-Pantterit. Ottelu pelataan koronarajoitusten takia ilman yleisöä.

Kuva: Harri Vallila