Naiset ja miehet voitokkaita sunnuntaina

Tapiolan Hongan edustusjoukkueet jatkoivat mallikasta pelaamista viikonloppuna. Naiset kaatoivat sunnuntain kotiottelussa Tampereen Pyrinnön Dionne ”Didi” Poundsin kovien hyökkäystehojen siivittämänä. Miehet puolestaan kairasivat tärkeän 63-65 vierasvoiton Raholan Pyrkivästä.

Hongan ja Pyrinnön välinen naisten Korisliigaottelu ei tarjonnut tällä kertaa kovin paljon hienouksia, mutta Honka onnistui puristamaan tärkeän voiton ”vähän nihkeämmälläkin pelillä”, kuten joukkueen päävalmentaja Kimmo Kujansivu pelin jälkeen totesi. Honka aloitti Heta Korpivaaran johdolla ottelun mallikkaasti, mutta Pyrintö taisteli ex-Honkalaisen Meral Bedretdinin johdattamana itsensä mukaan peliin vielä avausneljänneksellä. Toisella neljänneksellä kaksikko Sara RokkanenDionne Pounds dominoi kenttätapahtumia. Pounds upotti jaksoon kolme kaukoheittoa ja Rokkanen kuusi pinnaa, Honka pääsi koppiin 34-28 johtoasemassa.

Toinen puoliaika noudatti samaa kaavaa. Honka oli hienokseltaan niskan päällä, mutta vielä avausvoittoa tällä kaudella hamuava Pyrintö sinnitteli mukana. Honka piti eron noin kymmenessä pisteessä eikä vierasjoukkue päässyt lopulta aivan tuntumaan kiinni. Sarjapisteet Hongalle 70-62 voitolla.

Honka oli ottelussa vahva levypalloissa, jotka se voitti 47-32. Hongan peliä vaikeuttivat puolestaan peräti 21 pallonmenetystä, joista Pyrintö pääsi tekemään helppoja koreja.

Hongan parhaana palkittiin ansaitusti peräti 29 pistettä upottanut Pounds. Rokkanen pelasi kauden toistaiseksi parhaan liigapelinsä ja upotti 17 pistettä, nappasi 6 levypalloa ja antoi 3 koriin johtavaa syöttöä. Pyrinnön parhaat olivat Mollie Williams (24/12) ja Bedretdin (15/3/3s). Honka kohtaa seuraavaksi vieraskentällä sarjanousijan, paikalliskilpailija EBT:n. Ottelu pelataan lauantaina 31.10 klo 17:00 Espoonlahden urheiluhallilla.

Miehet laittoivat oman voittonsa vielä jännemmäksi. Honka aloitti ottelun suorastaan aneemisesti ja sai ensimmäisen 15 minuutin aikana kasaan vaivaiset 12 pistettä. RaPy johti peliä toisen jakson puolivälissä jo 27-12, kun Honka sai vihdoin puolustukseen ryhtiä ja hilasi itsensä mukaan peliin. Toisella puoliajalla Honka oli jo karkaamassa selkeään voittoon, mutta omasta huolimattomuudesta johtuen kotijoukkue pääsi vielä mukaan peliin. Neljä minuuttia ennen loppua RaPy johti vielä pisteellä, mutta Honka irtosi Jouko Järvisen kahdella peräkkäisellä korilla ja Topi Halmeen vapaaheitoilla ja onnistui pitämään johtoaseman loppuun saakka.

  • Joukkueemme on sekoitus nuoruuden innokkuutta ja kokemusta valtakunnan kovimmista peleistä. Meillä on vielä haasteita sen kanssa, että osa pelaajista on tottunut tiukkaan roolittamiseen, jonka takia pallonliike pysähtyy hyökkäyksessä turhaan. Prosessi on kuitenkin vielä alkuvaiheessa ja yhdessä työstämällä kehitystä tapahtuu. Tänään saimme tuotettua laadukkaita kolmen pisteen heittopaikkoja, mutta ei oikein osuttu mistään (kolmoset 5/28). Pitää olla iloinen, että pystyimme painostamaan vastustajan 30 menetykseen ja pääsimme juoksemaan vielä neljännelläkin jaksolla, Hongan päävalmentaja Ville Neva analysoi.

Hongan parhaimmistoa olivat erityisesti korilleajoillaan säväyttänyt nuori Jesse Haapanen (11/3) sekä Jouko Järvinen (19/5), joka pystyi niin ikään löytämään keinoja korille pääsemiseen. Flunssasta toipuva Toni Svärd (0/3/5s) laittoi jälleen kaiken peliin ja vaikeutti omalla puolustuksellaan vastustajan pelinrakentelua. Honka pelasi ilman loukkaantumisista kärsiviä Viljami ja Anselmi Vanjokea.

Hongan seuraava ottelu pelataan tulevana sunnuntaina sarjan ennakkosuosikki Lahti Basketballia vastaan. Ottelu pelataan Lahden Suurhallissa sunnuntaina 1.11 klo 17.