Naisten 1. Divisioona -joukkue on pelannut vahvasti koko kauden mittaa, runkosarjassa 16 voittoa 20:stä ottelusta. Menestyksekkään runkosarjan jälkeen honkalaisryhmä sijoittui lohkon toiseksi ja tärkeimpänä – pääsi mukaan kauden parhaimpiin otteluihin eli pudotuspeleihin.
Artikkelikuva: Samira Lee
Pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa, puolivälierissä, vastaan asettui toisen lohkon kolmanneksi sijoittunut Turun NMKY. Honkalaiset olivat kohdanneet turkulaiset kauden aikana kerran erittäin tasaisissa merkeissä. Ottelu päättyi lopulta niukasti Hongan 5 pisteen voittoon. Odotettavissa oli siis tiukkaa vääntöä välieräpaikasta. Kahdella voitolla kiiltävimmän mitalin jahtaaminen jatkuisi.
Ensimmäinen puolivälieräottelu päättyi honkalaisten voittoon kotiyleisön edessä loppulukemin 77-68. Honkalaiset saivat aggressiivisella prässillään painostettua vastustajan 29 menetykseen ja juostua helppoja koreja. Taas Turussa toisen ottelun tiimellyksessä honkalaisten yhteinen pelaaminen ja energia ei riittänyt voittoon. Kotijoukkue vei ottelun 83-77 ja tasoitti ottelusarjan tasoihin. Kolmas ja ratkaiseva ottelu pelattiin heti muutaman päivän päästä teemalla ”tulos tai ulos”. Koko joukkueella oli otteluun kova lataus ja taisteluntahto, koska kahtena menneenä kautena kausi oli päättynyt puolivälieriin. Kentällä energia, voitontahto ja kannustaminen siivitti honkalaiset voittoon loppulukemin 89-72. Joukkueen kokoonpanosta kaikki 12 pelaajaa pääsivät pisteille, mikä osoittaa upeasti joukkueen yhteispelin merkityksen.
Joukkueen päävalmentaja Reetta Piiparin tunnelmat: ”Kova harjoittelu ja sitoutuminen näkyy joukkueen tekemisessä! Vaikka kokoonpanot ovat vaihdelleet pelistä toiseen kuten meillä joka kausi, olemme pystyneet pelaamaan hyvällä tasolla läpi kauden! Parhaat pelit vielä edessä!!”
Sarjan kaikki muutkin kolme puolivälierää ratkesi vasta kolmannessa ottelussa. Välierissä Honka kohtaa naapurista Leppävaaran Pyrinnön, joka kaatoi puolivälierissä EBT:n. Aiemmin kaudella Honka on kohdannut Lepyn kahdesti, ensimmäisen ottelun voittaneena ja toisen kohtaamisen hävinneenä. Välieräsarjasta tulee siis varmastikin mitä kiihkeämpi taistelu.
Joukkueen kapteeni Ella Sussmann kommentoi tulevia välieriä innolla: ”Lepy puolustaa koko kentällä aggressiivisesti, mikä vaikeutti meidän omaa pelaamista viime kohtaamisessa. Lepyä vastaan on odotettavissa varmasti kovat ja tasaiset ottelut. Kun uskotaan omaan tekemiseen ja toteutetaan sovittuja asioita, pystytään taistelemaan täysillä finaalipaikasta.”
N1D-joukkueen välierät alkavat huomenna perjantaina 4.4. klo 18:30 Leppävaaran liikuntahallilla. Toinen ottelu pelataan maanantaina 7.4. klo 18:30 kotitunnelmissa Tapiolan urheiluhallilla. Välierät pelataan kahteen voittoon, joten tarvittaessa kolmas ottelu pelataan myöskin Tapiolassa keskiviikkona 9.4. klo 18:30.
Jännitystä riittää! Kannustushuudot ja -rummut mukaan niin kotihallille kuin Leppävaaraan, koska nyt pelataan finaalipaikasta. Vihreää Honka-paitaa päälle ja viikonloppuna kannustamaan Honka voittoon! 💚 Otteluihin vapaa pääsy.