Miesten syyskausi paketissa puhtaalla pelillä

Tapiolan Hongan miesten syyskausi divari A:ssa päättyi viime perjantaina paikallispelissä Torpan Poikia vastaan. Vastassa oli taitava ryhmä täynnä kokemusta ja osaamista. Ennakkoon vaikea vastustaja motivoi Hongan pelaajat esittämään kauden parasta peliään ja lopputuloksena olikin murskaava lähes 50 pisteen voitto, joka ei jättänyt mitään jossiteltavaa.

Honka on ollut kauden alusta asti yksi ennakkosuosikeista 1A divarissa. Joukkueessa on valtava määrä kokemusta ja osaamista Tuukka Kotin, Calle Lindblomin ja David Gonzalvezin johdolla. Lisäksi Riku Korhonen on ottanut kehityksessään jättiläisen harppauksia ja noussut johtavaan asemaan niin joukkueessa kuin koko sarjassakin. Iiro Tuomi on kärsinyt pienistä loukkaantumisista, mutta terveenä ollessaan hän dominoi korinalustaa raastaen aina ”sata lasissa” kentällä ollessaan.

Make Hyytiäinen harjoitteli kesän erinomaisesti ja ehti harjoituspeleissä osoittaa erinomaisia otteita. Harmittava loukkaantuminen ensimmäisessä sarjapelissä, on pitänyt hänet sivussa, mutta nyt taas kunnossa ja kevätkaudella tulee olemaan vaarallinen kaveri molemmissa päissä kenttää.

Lauri Hynönen ehti alkukaudesta esitellä atleettisuuttaan eritoten puolustuspään kovilla suorituksillaan. Harmittava loukkaantuminen hidasti läpimurtokautta, mutta keväällä nähdään jälleen räjähtäviä suoritteita. Atte Vuoristo on hänkin loukkaantumisen jälkeen pääsemässä vauhtiin ja hyvänä heittäjänä tulee varmasti nostamaan Hongan heittoprosentteja.

Uudet pelaajat Oskari Rantala ja Santeri Makkonen ovat hienosti sopeutuneet joukkueeseen. Oskarin pallollinen puolustus on sarjan eliittiä ja hyökkäyspään pallovarmuus on taattu. Santerin monipuolisuus antaa valtavasti mahdollisuuksia hyökkäyspäähän. Santerin puolustustyöskentely on myös vakuuttanut valmennuksen.

Junioriosastossa Samuli Vartiainen ja Eren Caglar alkavat päästä aikuisten vauhtiin ja harjoittelu miesten kanssa tuo koko ajan lisää itsevarmuutta myös peleissä. Veeti Ulander ehti pelata vain yhden pelin ennen loukkaantumista, hänet nähdään toivottavasti kevät kaudella jälleen miesten peleissä.

Loukkaantumisten myötä katkonainen harjoittelu on myös estänyt Saku Korhosen korinalusrouhimista. Intoa löytyy ja maltilla kohti ehjää kevättä. Joukkue-urheilussa arvokkaimpia pelaajia ovat ns. ”roskisdyykkarit”, joita Hongassa edustaa Akseli Hartikainen. Hän ei komeile pistetilastossa, mutta antaa muille aina ekstramahdollisuuden hakemalla kaikki irtopallot ja isot levypallot.

Joukkueen päävalmentaja Aapo Heinonen on tyytyväinen syyskauteen: ”Kouluarvosana 8 kuvaa syyskauttamme. Voittoja on tullut, mutta aina emme ole pystyneet keskittymään sataprosenttisesti tulevaan peliin. Tämä on inhimillistä, kun tiedät olevasi parempi, mutta se on myös mentaalinen asia, jota tulee parantaa”.

Heinonen on tyytyväinen harjoitusasenteeseen ja harjoitusten tasoon, johon apuvalmentaja Jamar Wilson tuo paljon erinomaisia henkilökohtaisia neuvoja, joita entisellä huippupelaajalla on taskussaan. Fysiikkavalmentaja Jan Vilkko ja monitoimimies fyssari-hieroja-huoltaja Anton Haddad ovat joukkueen selkäranka, joiden avulla kova harjoittelu ja intensiteetti onnistuu. ”Treeneissä pelataan kovaa ja iskuja on tullut, mutta rehdisti, ei tahallaan aiheutettuna. Kukaan ei syytä toista tai luovuta. Kaikki tietävät, että harjoitukset ovat meidän todellinen kehityspaikkamme. Meidän nuorilla pelaajillamme on etuoikeus harjoitella ympäristössä, jossa kokeneet pelaajat eivät päästä helpolla. Jos pärjäät treeneissä Davidiä, Tuukka tai Callea vastaan, pärjäät ketä tahansa vastaan myös peleissä”, päättää Heinonen.

1A divarissa joulutauko peleistä on pitkä, mutta joukkue ei tyydy lepäilemään, sillä kevät kaudella vasta ratkotaan lopputulokset ja pelataan noususta korisliigaan. Seuraava peli on 9.1.2024, jolloin Tapiolan Urheiluhallille saapuu niin ikään paikallisvastustaja HNMKY. Tapiolan Hongan miesten joukkue kiittää kaikkia kannattajia, erityisesti Hongan junioreita, syyskauden kannustuksesta. Tammikuussa tavataan!