Max Besselink siirtyy Hongasta Saksan Bundesliigaan

Max Besselinkin ura Tapiolan Hongan korisliigajoukkueessa jäi lyhyeksi. Honka ja Besselink ovat purkaneet sopimuksen hyvässä hengessä ja Besselink siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavan joukkueeseen.

”Olemme olleet alusta asti tietoisia Maxin tavoitteesta pelata ulkomailla ja sopimusta tehtäessä oli melko selvää, että jossain vaiheessa tällä kaudella hän saa sopimuksen jostain ulkomaisesta seurasta. Seurana koimme tärkeäksi tukea potentiaalisen nuoren matkaa huipulle. Toki olisimme toivoneet, että Max olisi ehtinyt muutaman ottelun pelata Hongassakin, mutta sairastuminen juuri ennen kauden ensimmäistä peliä esti pelaamisen”, kertoo Hongan päävalmentaja Aapo Heinonen.

”Besselink olisi toki ollut hyvä palanen joukkueeseemme, mutta ihan mukavasti olemme aloittaneet kauden ilman Maxiakin. Nuoret miehet alkavat vähitellen saada liigavauhdista kiinni ja kunhan loukkaantunut AJ Lawson saadaan takaisin pelaavaan kokoonpanoon, on lupa odottaa hyviä esityksiä tulevissa peleissä”, jatkaa Heinonen.

Tapiolan Honka onnittelee Max Besselinkiä uudesta sopimuksesta ja toivottaa menestystä pelaajauralla.