Lumme Energia tukemaan Tapiolan Hongan juniorityötä

Fiksuja ja kestäviä energiaratkaisuja tuottava Lumme Energia on valinnut laadukasta koripallon juniorityötä tekevän Tapiolan Hongan ”Liike on energiaa-rahaston” tuen saajaksi. Tuki näkyy viikoittain, kun Lumme Energia palkitsee Hongan ”Viikon energisimmät juniorit” korisliigajoukkueiden kotiotteluiden yhteydessä.

Lumme Energian ja Tapiolan Hongan arvomaailmat kohtaavat vastuullisuuden teemojen kautta.

”Me olemme ehkä pienempi kuin joku muu, mutta sisu ja sydän ovat meillä varmasti suurempia. Joku voisi sanoa meitä juurevaksi, ja sitähän me olemme. Juuret syvällä suomalaisessa mullassa, kädet savessa ja silmät kirkkaina. Meillä on tavoitteita, jotka ovat muutakin kuin mustetta paperilla.

Joillekin vastuullisuus on raportti kerran vuodessa ja taputus olkapäälle. Meille se on sitä, että aina voi tehdä enemmän tai paremmin – ihan konkreettisesti vaikka aurinkopaneeli tai tuuliturbiini kerrallaan.” Lumme Energia kuvaa vastuullisuustoimintaansa.

Hongan toiminnanjohtaja Anne Eklund kokee Lumme Energian vastuullisuustoiminnan osuvan hyvin yhteen Tapiolan Hongan yhteisöllisen toiminnan kanssa: ”Me Hongassa olemme erittäin iloisia ja kiitollisia siitä, että Lumme Energia valitsi Tapiolan Hongan Liike on energiaa-rahaston tuen saajaksi. Meille on tärkeää kannustaa seuran junioreita liikkumisen lisäksi toimimaan vastuullisesti ja muut huomioiden”.

Viikon energisimmiksi Lumme-pelaajiksi valitaankin juniorijoukkueiden positiivisimpia ja iloa muille tuottavia pelaajia, jotka kannustavat kaveria ja tuovat siten koko joukkueelle iloista energiaa.

Tutustu Lumme Energian tarjoamiin sähkösopimuksiin TÄÄLLÄ.

Artikkelikuva: Samira Lee