Liikuntatiloja ja yleisötapahtumia koskevia rajoituksia puretaan tiistaista 1.2.22 alkaen

Aluehallintovirasto on 31.1.2022 päättänyt, että harrastustiloja koskevia rajoituksia puretaan Uudellamaalla. Tapiolan Hongan toiminnan osalta se tarkoittaa sitä, että myös aikuisjoukkueet pääsevät nyt takaisin mukaan toimintaan. Aikuisjoukkueille on lähetetty aiheesta eriksen tarkentavaa viestiä.

Myös yleisötapahtumia koskevia rajoituksia lievennettiin. Katsomoita ei kuitenkaan avattu vielä kokonaan. Jokaisessa honkalaisjoukkueiden kotiottelussa saa tiistaista 1.2.2022 lähtien olla paikalla enimmillään 50 katsojaa ja jokaisella tulee olla istumapaikka. Lisäksi terveysturvallisuudesta tulee edelleen huolehtia kasvomaskein sekä sijoittumalla katsomossa riittävin etäisyyksin.

Naisten ja miesten edustusjoukkueiden ottelut

Naisten Korisliigan ja miesten I-divisioona A:n kotiotteluihin voidaan tällä hetkellä ottaa hyvin rajattu yleisömäärä. Toistaiseksi otteluihin pääsevät ainoastaan kausikortin 2021-22 kaudelle hankkineet. Emme siis myy ovella lippuja lainkaan, eivätkä honkalaisjunioreiden/-valmentajien mobiilikausikortit ole voimassa.