Kymmenen honkalaisjoukkuetta Kouvot-turnauksessa 2016

18.-20.11 pelattiin jälleen perinteinen Kouvot-turnaus Kouvolassa. Honkalaiset matkustivat kouvolalaisten vieraiksi kymmenen joukkueen voimin, hakemaan koriskokemuksia ja viettämään laatuaikaa omien joukkueidensa kanssa.

p07-kouvot-2

Rauhallisina hetkinä mikropojat viettivät aikaa mm. hirsipuuta pelaten.

Hongan mikropojat-07 lähtivät Kouvolaan kymmenen pojan rytmiryhmällä. Tämä oli joukkueelle ensimmäinen reissuturnaus, jossa päästiin nukkumaan koulun lattialla ja viettämään kunnolla aikaa yhdessä. Pojat pelasivat suurella innolla ja tulosta tuli, joukkuepelillä ja kovalla tsempillä mikropojat naulasivat koria toisen perään ja voittivat oman sarjansa puhtaalla pelillä. Pyttyä ja kultamitaleja juhlittiin antaumuksella. Vauhdikkaita poikia turnauksessa valmensi Anu Karppinen, joka pienen perjantai-illan majoitussähläyksen nostaman verenpaineen jälkeen sai keskittyä oleelliseen ja lopulta luotsasi pojat finaalissa kahden erän tappioaseman jälkeen voittoon KTP:stä.

Nyt takaisin arkeen, jossa nollaseiskat pelaavat lähes 50 pelaajan vahvuudella neljää eteläisen alueen 1. ja 2.divaria, sekä treenaavat vähintäänkin ahkerasti.

Minipojilla-05 oli Kouvolassa yhdentoista iloisen ja innostuneen pelaajan porukka matkassa, samoin neljännen sijan omassa sarjassaan taistelleilla minipojilla-06. Nollavitosten pelillisinä tuomisina kotiin saatiin yksi voitto ja kolme tappiota. Pelit olivat kaikki tasaisia, eikä tappioita jääty harmittelemaan, kun turnausreissussa oli niin kivaa! Vaihtopenkki kannusti ja koko turnauksen ajan oli hyvä meininki päällä. Kentän ulkopuolella pidettiin myös hauskaa, ja pelien välissä ehdittiin myös raikuvasti kannustamaan Hongan P07-joukkuetta. Koulun majoitusvalvojilta joukkue sai turnauksen lopuksi kehut hyvästä käytöksestä ja kivoista pojista! ”Kyllä – taas tuli tehtyä yksi hieno reissu koripallon parissa!” joukkueesta hehkutetaan. Myös honkalaisia nollavitosia on melkoinen ikäluokka kasassa, lähes 50 pojan porukasta toinen osa pelasi viikonlopun aikana Riikassa BBBL-otteluita, siitä luvassa raporttia erikseen.

C-tytöt Green lähti viikonloppuun kahden joukkueen voimin Eero Nevan ja Marika Engblomin koutsaamana. Eteläisiä divareita ryhmä pelaa normaalisti 03- ja 04-tytöt sekaisin, mutta nyt joukkueet jaettiin C03- ja C04-sarjoihin ikäluokkiensa mukaan. Voittoja ei turnauksesta juuri kentällä saatu, mutta kentän ulkopuolella sitäkin enemmän. Vanhemmmilta saaduista viesteistä voi helposti lukea ylpeyden hyväkäytöksisten ja vastuullisiksi kasvaneiden tyttöjen toiminnasta turnauksessa. Joukkue haluaa lähettää terveisiä ja kiitoksia hyvistä turnausjärjestelyistä, kaikilla oli kivaa! Yksi hauskimmista hetkistä taisi olla posettaminen Lauri Tähkän kainalossa, kaikenlaista sitä turnausreissuilla kokee – kentän ulkopuolellakin.

Minitytöt-06 pelasi viikonloppuna Uttihallissa kahdella joukkueella, toinen joukkue omassa ikäluokassaan ja toinen rohkeasti vuotta vanhemmissa. ”Molempien jengien peli parani finaalipäivää kohden ja saatiin nähdä huikeita onnistumisia. Iloisella ilmeellä ja hirmuisella taistelulla edettiin koko viikonloppu!” valmennustiimistä fiilistellään.

Tytöt-06 sarjassa lopputuloksena kolme voittoa, kaksi tappiota ja upea viides sija kahdentoista joukkueen sarjassa. Uutena vastustajana Honka kohtasi Pälkäneen Luja-Lukon. Vuotta vanhempien sarjassa tytöt ottivat 6-0 -recordilla turnausvoiton! Honkalaisten puolustus oli niin tiivistä, että vastustajista ainoastaan BC Nokia pääsi yli kahdenkymmenen pisteen.

Minityttöjä-06

Minityttöjä-06

Valmentajakolmikko Annis Aarnio, Anu Hausen ja Juha Meronen saivat viikonlopun aikana vähintään yhtä paljon kokemuksia tililleen kuin tytötkin. Kommelluksiltakaan ei vältytty, eikä lumisotamestaruuskaan jäänyt koutsien haltuun. ”Tytöt pieksivät sunnuntain alkulämpän lumisodassa treenarin, yhden valmentajan puhelin oli kateissa, levypallotilastovalkku ei (supermikromaisesti) tiennyt lauantaiaamun pelin jälkeen kumpi voitti ja sunnuntai-iltapäivän ekassa pelissä jo niin paljon naurua, että tuomaritkin alkoivat viheltää meidän tahtiin. Pelaajat kyllä käyttäytyivät moitteettomasti!” valmennuksesta naureskellaan.

Mikrotytöt-07 – Minnit ja Iinekset päävalmentaja Jimmy Ruokolaisen sanoin: ”Honka T07 ryhmä osallistui joukkueen historian ensimmäiseen yön yli turnaukseen kahdella tasaisella joukkueella. Jännitystä oli ilmassa pelien osalta tavallista vähemmän koska suurimman jännityspotentiaalin ulosmittasi tällä erää yötä äidin luota pois oleminen, kaukaisen leiripaikan ruuat sekä muut turnausolosuhteet. Haasteista selvittiin hymyssä suin ja virne naamalla kuten joukkueella on tapana noin ylipäätään.”

Pelillisesti turnaus oli nappisuoritus ja kotiin viemisiksi saatiin 5. sija (Minnit) ja jatkoajan jälkeen kahdella pisteellä tamperelaisilta anastettu pronssi (Iinekset). Pronssiottelussa myrskyn lailla koreja suolsi Nicole Pihamaa (#22) jonka jatkoaikakori levypallosta jäikin ja koko lisäajan ainokaiseksi. Loppuaika tsempattiin melkoista myllyä kentän päästä päähän pelkäämättä ja tilanteita karttelematta. Minnit kohtasivat samaisen mansejengin omassa alkulohkossaan, jossa Emilia Grönin (#7) huikeiden vapareiden tuloksena siirtyivät vain puolisen minuuttia ennen ottelun loppua pisteen johtoon – yleisö oli pyörtyä – mutta epäonnekkaiden sattumusten tuloksena päätyivät ottamaan nakkiin yhdellä pisteellä. Uskomaton taistelu.

Näiden tyttöjen kanssa ei varmasti tule tylsää, reissussa taikka kotona! Turnausyö oli nukuttu jännityksestä huolimatta tyytyväisesti ja rauhallisesti.

Kaikkien joukkueiden tulokset ja sijoitukset löytyvät täältä.

Kohti seuraavia turnauksia, sanoi honkalainen marraskuussa ja lähettää vielä kiitokset Kouvolaan!

Pojat-07 Finaalin jälkeen

Pojat-07 Finaalin jälkeen

Jengikaverit <3 T07

Jengikaverit

Pojat-05

Pojat-05

Vauhdikkaat nollavitoset.

Vauhdikkaat nollavitoset

Turnauksissa tutustuu uusiin tyyppeihin!

Turnauksissa tutustuu uusiin tyyppeihin!