Kuudes Honka3x3-turnaus oli 100 juniorijoukkueen verran korisenergiaa

Kahden vuoden tauon jälkeen päästiin taas nauttimaan kevään rennoimmasta ja hauskimmasta koristurnauksesta Honkahallilla. Turnaus on paisunut ensimmäisestä 2015 vuonna, 44 joukkueelle järjestetystä tapahtumasta 100 jengin turnausviikonlopuksi. Honka3x3 vol.6 keräsi menneenä viikonloppuna 3×3-koriksen pariin 400 junioria!

Lauantaina 21.5. eli ensimmäisenä turnauspäivänä irti päästettiin 2003-2010 vuosina syntyneet juniorit. Kolmikenttäinen Honkahalli oli muutettu kuusikenttäiseksi 3×3-areenaksi, jossa pelattiin otteluita kaikilla kentillä 10.00-17.00 taukoamatta. Oli hienoa nähdä niin Honka3x3-konkarit kuudetta vuotta mukana peleissä, samoin kuin uudet kasvot jotka osallistuivat turnaukseen nyt ensimmäistä kertaa.

Honka3x3-turnauksen perusajatus on olla se tapahtuma, jossa juniorit saavat nauttia ajanvietosta vauhdikkaan koriksen parissa ilman valmentajia. Pelitaktiikat päätetään itse ja ottelun kulkua valvoo pelinohjaaja. Olympialaji 3×3-koris on näyttävää ja vaudikasta korista yhteen koriin, upeita suorituksia nähtiinkin läpi viikonlopun. Makeimmat muuvit palkittiinkin jokaisen ottelun jälkeen. Honkahallilla musiikki soi ja turnauksen tavoitteet täyttyivät hienosti. Iloista menoa alusta loppuun.

Sunnuntaina peliareenan otti haltuun 2011-2013-syntyneet juniorit. Pelipäivä täyttyi uuden oppimisesta ja raikuvista kannustushuudoista. Moni joukkue oli nähnyt valtavasti vaivaa koristellessaan oman jengin pelipaidat uniikeiksi turnausta varten.

Viikonlopun aikana pelattiin pitkästi yli 200 3×3-ottelua. Suuri kiitos ensinnä kaikille osallistujille ja katsojille osallistumisesta, mahtavasta asenteesta, kovasta kannustuksesta ja kaikin puolin hienosta turnausmeiningistä!

Kaikkein suurin kiitos on ehdottomasti osoitettava vapaaehtoisille, jotka antoivat aikaansa turnauksen toteuttamiseen. Honka3x3-turnauksessa pelinohjaajina, toimitsijoina ja monissa muissa tehtävissä toimi kahden päivän aikana yli 60 vapaaehtoista! Vapaaehtoiset koostuivat valmentajista, junioreiden vanhemmista, edustusjoukkueiden pelaajista ja seuran nuorista. Erityiskiitokset Maxille, joka toimi turnauksen järjestäjäporukassa vastuuhenkilönä ensimmäistä kertaa, hoitaen muun muassa ilmoittautumisesta sekä otteluohjelmista lähtien käytännössä kaikki tekniset asiat. Kiitos J-P, joka oli mukana turnausorganisaatiossa nyt kuudetta kertaa ja käytti aikaansa opettaakseen seuraavaa polvea 3×3-taustajärjestelmän hienouksiin. J-P tietysti toimi myös pelinohjaajana turnauksen aikana. Kiitos Reetta ja Noora, vapaaehtoisten rekrytoinnista ja vuorojen organisoinnista sekä kaikkien muiden juoksevien asioiden hoidosta. Kiitos Jaana ja Mika, te piditte grillin kuumana läpi turnauksen, koskaan ei saa aliarvioida kisaevästyksen tärkeyttä. Kiitos Villu ja kumppanit kun rakensitte pelipaikat kuntoon ja ylläpiditte niitä taas alusta loppuun hienoina ja toimivina.

Yhteisössä on valtava voima! Olympialaji 3×3-koris on tullut jo perinteeksi Honkahallin vuosikalenterissa. Ensi keväänä nähdään siis varmasti seuraava Honka3x3-turnaus. Tervetuloa mukaan jälleen!