Kurkkaus nuorten valtakunnallisiin sarjoihin

Kausi 2025-26 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin nuorten valtakunnallisissa sarjoissa. Hongan joukkueita on nuorten valtakunnallisissa sarjoissa yhteensä 11 kappaletta, neljässä eri ikäluokassa. Vanhimpien junioreiden hienoina mahdollisuuksina on myös päästä pelaamaan Hongan kehitysjoukkueiden mukana; naisten I divisioonaan ja miesten 1B-divisioonaan. Nyt käydäänkin Tapiolan Hongan U15-U19 valtakunnalliset joukkueet läpi.

U15-tyttöjen ikäluokka on Hongassa erittäin suuri, yli 60 pelaajaa. Joukkue pelaakin alkaneella kaudella 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupia kahden joukkueen voimin. Joukkueen päävalmentajana toimii Panu Pedersen. Joukkueet ovat nälkäisinä liikenteessä, koska molemmat joukkueet pääsivät pelaamaan viime kauden huipennuksen U14 SM-lopputurnauksessa. Lopputurnauksessa oli mukana sarjan kahdeksan parasta joukkuetta. Kirsikkana kakun päälle toinen joukkueista voitti Suomen mestaruuden. Tapiolan Honka 2 on kerennyt pelaamaan voitokkaasti jo kaikki kolme otteluaan, korieroin 302-93. Toinen joukkue on pelannut yhden ottelun ja napannut siitä voiton.

WU15 seuraavat kotiottelut:

Su 2.11. klo 10:00 Tapiolan Honka 2 – Tiks, Honkahalli 1

Su 2.11. klo 12:30 Tapiolan Honka – BC Nokia, Honkahalli 1

U15-poikien kausi on lähtenyt upean voitokkaasti käyntiin, neljästä ottelusta neljä voittoa. Neljän ottelun jälkeinen koriero, 446-177, kertoo Hongan taistelleen voitot ylivoimaisella peliotteella. Harjoituksissa keskittyminen pidetään korkealla ja pyritään kehittymään päivä päivältä paremmaksi pelaajaksi niin fyysisesti kuin henkiseksi. Joukkueen päävalmentajana toimii Janne Pulkkanen, apunaan Ville Neva. Joukkue sijoittui upeasti viime kaudella U14 SM-sarjan pronssille, joten voitontahtoa joukkueelta ei puutu!

MU15 seuraava kotiottelu:

Su 2.11. klo 17:30 Tapiolan Honka – Drive Basketball, Honkahalli 1

Olivia Eklundin valmentama 16-vuotiaiden tyttöjen joukkue on pelannut heti kauden alkuun tasaiset kaksi ottelua SM-sarjassa, voitto ja yhden pisteen niukka tappio. Joukkue voitti menneellä kaudella 2024-25 SM-pronssia Robert Petersen Cupissa. Joukkue on yhtenäinen ryhmä Hongan 17-vuotiaiden jengin kanssa. Pelaajilla onkin hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan omia rahkeitaan vanhempien sarjoissa sekä harjoittelemaan erilaisilla ryhmäkokoonpanoilla.

WU16 seuraava kotiottelu:

La 1.11. klo 13:45 Tapiolan Honka – Lahti Basketball, Honkahalli 1

MU16-joukkue pelaa yhden joukkueen voimin SM-sarjaa päävalmentaja Ville Nevan johdolla. Honkalaiset ovat pelanneet kaksi ottelua, joista molemmat ovat päättyneet voitokkaasti. Treenaaminen onkin joukkueella kovassa vauhdissa ja katseet ovat kohti kehittymistä sekä seuraavia otteluita. Viime kaudella joukkue voitti Robert Petersen Cupissa pronssia, joten tavoitteet ovat korkealla tälläkin kaudella. Luvassa vauhdikas kausi energisen koriksen parissa!

MU16 seuraava kotiottelu:

La 8.11. klo 14:00 Tapiolan Honka – HoNsU, Honkahalli 1

17-vuotiaiden SM-sarja on lähtenyt hienosti käyntiin, kahdesta voitosta kaksi voittoa. Joukkueen päävalmentajana toimii myös Eklund. Joukkue voitti menneellä kaudella SM-hopeaa U16 SM-sarjassa, joten voitonnälkä on tälläkin kaudella korkealla. Päivittäinen tasokas harjoittelu luo pelaajille kehitystä treeneistä toiseen. Nyt on lähdetty tavoittelemaan sitä kirkkainta mitalia!

WU17 seuraava kotiottelu:

Pe 24.10. klo 20:00 Tapiolan Honka – PuHu Juniorit, Honkahalli 1

MU17-joukkue pelasi viime kaudelle upean lopetuksen valtakunnallisessa 1. divisioonassa. Honkalaiset pelasivat voitokkaasti ja näin nappasivat paikan U17 SM-sarjaan tälle kaudelle 2025-26. SM-sarja on lähtenyt vauhdilla käyntiin tasaisten sekä tasokkaiden otteluiden parissa, neljästä ottelusta kaksi voittoa. Valmennuksesta vastaa Hussain Dassouki apunaan Max Forsten ja Martti Sajantila. Kausi korkeammalla sarjatasolla täynnä kehitystä niin joukkueena kuin pelaajina!

MU17 seuraava kotiottelu:

Su 2.11. klo 15:00 Tapiolan Honka – Ura Basket, Honkahalli 1

19-vuotiaat tytöt pelaavat kahden joukkueen voimin SM-sarjaa ja valtakunnallista 1.divisioonaa. Kausi 2024-25 sai upean päätöksen U19 ja U17 -sarjoissa. Joukkue voitti Suomenmestaruuden 17-vuotiaiden SM-sarjassa tiukan ottelusarjan johdosta. 19-vuotiaat taas saivat kaulaansa kauden päätteeksi SM-hopea mitalit. Viime kauden huikeat suoritukset ovat ruokkineet voitontahtoa lisää, ja nyt mestaruutta jahdataankin uudella energialla Reetta Piiparin johdolla. Naisten I divisioona mahdollistaa myös hienon askeleen eteenpäin kauden aikana vanhimmille junioreille.

WU19 seuraava kotiottelu:

La 25.10. klo 12:45 Tapiolan Honka – Topo, Tapiolan Liikuntahalli

19-vuotiaat pojat pelasivat onnistuneet SM-karsinnat kotikentällä ja voittivat ratkaisevat ottelut varmalla otteella. Joukkueen kausi on lähtenyt mahtavasti käyntiin, kahdesta ottelusta kaksi voittoa. Keskittyminen on laadukkaassa harjoittelussa ja yhteisen pelin rakentamisessa. Joukkueen taktiikat virittelee Dassouki apunaan Tuukka Kotti. Miesten 1 divisioona B -joukkue rakentuu myös vahvasti U19-pelaajien ympärille, joten jokaisella on hieno mahdollisuus päästä pelaamaan myös aikuisten sarjaa.

MU19 seuraava kotiottelu:

La 1.11. klo 13:00 Tapiolan Honka – WB-Pantterit, Tapiolan Liikuntahalli

Kausi on lähtenyt hienosti käyntiin! Tervetuloa seuraamaan kauden mittaa vauhdikasta juniorikoripalloa Tapiolaan! 💚