KORIPALLON MM-KISAT KESÄLLÄ ESPOOSSA – SENIORIT YMPÄRI MAAILMAN SAAPUVAT SUOMEEN

Tapiolan Honka ry järjestää yhdessä Espoon kaupungin ja kansainvälisen seniorikoripalloliiton (FIMBA) kanssa 25.7.-4.8.2019 senioreiden koripallon MM-kisat. Nuorten kesätyöntekijöiden ja vapaaehtoisten haku kisojen järjestelytehtäviin on nyt käynnissä.

Koripallon MM-kisat Suomessa? Pitää paikkansa. Senioreiden maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Espoossa 25.7.-4.8.2019. Kansainväliseen suurtapahtumaan on saapumassa 200 joukkuetta lähes 40 maasta, eniten Etelä-Amerikasta ja Euroopasta.

Otteluita turnauksessa pelataan naisten (30-65 v.) ja miesten (35-80 v.) sarjoissa 12:lla pelipaikalla Tapiolan urheilupuiston alueella sekä Länsimetron varrella, jolloin Espoon erinomaista joukkoliikennettä voidaan hyödyntää joukkueiden liikkumisessa.

Ilmoittautuneiden joukkueiden viestit maailmalta kertovat, että kisoihin saapuvien pelaajien taso tulee olemaan todella korkeatasoinen ja kisoihin odotetaan entisiä ammattilaispelaajia haastamaan suomalaisjoukkueita.

”Mieletöntä saada Espooseen näin korkeatasoinen ja kansainvälinen arvoturnaus tuhansine osallistujineen. Tämä turnaus on jälleen hieno voimannäyte Tapiolan Hongalta ja kertoo miten rakentamamme Honkahalli turnauksen keskipisteenä sekä ahkera vapaaehtoistyömme auttoivat suuren urheilu- ja matkailutapahtuman saamisessa Espooseen.”, kommentoi kisojen pääsihteeri Mika Numminen.

Kisaorganisaatiossa riittää työtä sadoille

Pariviikkoinen kisatapahtuma antaa kymmenille espoolaisnuorille (2004-2000 vuonna syntyneille) mahdollisuuden kesätöihin kansainvälisessä ympäristössä, sillä joukkueita on kisoihin tulossa jokaisesta maanosasta. Espoon kaupunki tukee nuorten työllistämistä palkkausta tukevan kesäsetelien muodossa.

”Mahtavaa, että meillä on mahdollisuus työllistää kisoihin kymmeniä nuoria. Alle 18-vuotiaana kesätyöpaikan saaminen ei ole helppoa. Yhdessä muiden nuorten kanssa tehtävät työt ovat varmasti hauska, mutta opettavainen kokemus. Itseasiassa minunkin ensimmäinen kesätyöpaikka oli aikanaan Hongassa kesäseteliläisenä”, toteaa kisakoordinaattori Veera Sääski.

Kansainvälistä suurtapahtumaa ei järjestetä ilman lukuisia vapaaehtoisia. Tapiolan Honka hakee kisojen järjestämisestä kiinnostuneita vapaaehtoisia, joille on tarjolla kisoissa paljon erilaisia tehtäviä. Tehtävät sijoittuvat pääasiassa kisoihin, mutta myös valmisteluissa ja purkutöissä riittää innokkaille tekemistä.

”Toivottavasti saamme koottua hienon joukon vapaaehtoisia mukaan osaksi organisaatiota ja yhteistyöllä järjestettyä ikimuistoisen tapahtuman. Jokaiselle riittää varmasti mieluisia tehtäviä ja monipuoliselle osaamiselle on varmasti tarvetta”, jatkaa Veera.

Nuorten haku kesätöihin: http://www.tapiolanhonka.fi/seura/tapahtumat/fimba2019/tyopaikat/

Haku vapaaehtoiseksi: http://www.tapiolanhonka.fi/seura/tapahtumat/fimba2019/vapaaehtoiset/

Kisojen nettisivut: https://espoofimba2019.fi/


Lisätietoja

Veera Sääski
Kisakoordinaattori
veera@tapiolanhonka.fi

Anne Eklund
Toiminnanjohtaja
anne.eklund@tapiolanhonka.fi