Kapteeni Sandra Karstenille jatkosopimus

Menneen kauden naisten edustusjoukkueen kapteenina ja yhtenä joukkueen johtohahmoista toiminut Sandra Karsten, 24, on solminut Tapiolan Hongan kanssa kauden 2022-23 kattavan jatkosopimuksen. Naisten Korisliigassa pelaamisen lisäksi Karsten liittyy myös seuran organisaatioon osa-aikaiseksi seura-assistentiksi.

Päävalmentaja Niko Nyholmille sopimus oli odotettu: ”Sandra pelasi erittäin nousujohteisen kauden. Heti kun aloimme kasaamaan seuraavan kauden joukkuetta oli meille selvää että haluamme ehdottomasti hänen jatkavan meillä. Sandra tuo pelikentälle urheilullisuutta, korintekouhkaa ja ison määrän johtajuutta. Uskomme Sandran ahkeruuden jatkavan hänen kehitystään suurin harppauksin myös ensi kaudella.”

Hongan toiminnanjohtaja Anne Eklund iloitsee niin ikään Karstenin sopimuksesta, jonka mukana saadaan lisävahvistusta myös seuran toiminnan taustoille: ”Hienoa saada uusi vahvistus seuran toimistoon! Miesten korisliigapaikan myötä seuralla on tarvetta lisäresursseille. Santun iloinen ja positiivinen persoona yhdistettynä taloushallinnon osaamiseen antoi mahdollisuuden seuralle saada hyvä työntekijä, sekä Santulle yhdistää kätevästi työnteko sekä liigapelaaminen.”

HAASTATTELUSSA SANDRA KARSTEN

Päällimmäiset tunnelmant viime kaudesta?

Viime kaudesta jäi ihan hyvä fiilis, sellainen josta on hyvä jatkaa rakentamista. Tiedämme nyt paremmin mitkä ovat kehityskohteemme ensikaudelle.

Millaisena joukkueena näet Hongan naisten jengin nyt ja tulevaisuudessa?

Joukkue on täynnä urheilijoita, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti hyvässä ympäristössä. Varsinkin meidän nuoremmat pelaajat ovat ottaneet isoja harppauksia eteenpäin ensimmäisen naisten kauden jälkeen ja uskon että se myös näkyy ensi kaudella pelikentällä.

Mitkä asiat sai jatkamaan Hongassa?

Ehdottomasti ilmapiiri mikä meillä on treeneissä, peleissä ja koko seurassa. Myös se, että usein meidän treenit, varsinkin aamuisin, keskittyvät jokaisen pelaajan omiin kehityskohteisiin. Jokainen pelaaja saa näin yksilöllistä valmentamista sekä puntin että kentän puolella. Urheilijana saan Hongan osaavalta staffilta hyvät työkalut pelaajana kehittymiseen ja mahdollisuuden työstää niitä osa-alueita, sekä niiden kautta viedä omaa peliä eteenpäin

Aloitat pelaamisen ohessa myös Hongan seura-assistenttina. Mitä ajatuksia siitä?

Olen innoissani tästä! Kiva olla avuksi niin kentällä kuin sen ulkopuolella!

Hongan naisten joukkueen pelaajajulkaisuja on luvassa lisää hyvin pian. Tähän mennessä joukkueen rosteriin on vahvistettu pelaajasopimukset viime kauden pelaajien Elsa Lemmilän, Emma Ristolan, Olivia Saarelaisen kanssa. Debyyttinsä Hongan naisissa tekee jenkeistä kokemusta hakenut ja seuran nuorissa aiemmin pelannut Armi Anttila. Carita Arponen taasen tekee paluun kasvattajaseuransa edustusjoukkueeseen.