Tapiolan Honka ja Lahti Basketball eivät ole finaalisarjassa jättäneet fanejaan kylmäksi eivätkä myöskään päästäneet helpolla. Keskiviikkoiltana Tapiolassa hienosti pelissä mukana eläneelle yleisölle tarjottiin jälleen herkkupala, jossa Honka otti ottelusarjan avausvoittonsa pistein 72-71. Honkaperhe osoitti myös katsomossa, ettei tätä sarjaa luovuteta!

Kapteeni Viljami Vanjoen paluu kokoonpanoon toi lisäboostia Hongan pelaamiseen. Kuva: Sonja Herrala.
Honka sai keskiviikon ottelun alla hyviä uutisia, kun loukkaantumisista kärsineet Viljami Vanjoki ja Toni Svärd tekivät paluun Hongan kokoonpanoon. Herrojen läsnäolo tuntuikin nostavan Hongan itseluottamusta. Vierasjoukkue Lahti Basketball oli avausneljänneksellä kuitenkin hienokseltaan niskan päällä. Vaikka Honka sai puolustettua vierasjoukkueen takamieheltä, edellisessä ottelussa 37 pistettä viimeistelleeltä Deonta Stocksilta tilan ja ajan pois, löytyi lahtelaisilta muita ratkaisijoita. Etenkin Lahden kapteeni Vesa Mäkäläinen oli oivallisella pelipäällä ja vierasjoukkueen hyökkäykset pyörivät pitkälti hänen kauttaan. Ensimmäisen kympin jälkeen oltiin lukemissa 20-22. Toisella neljänneksellä Hongan taistelu alkoi tuoda tulosta. Juonikas Jokke Järvinen sekä upeaa kapteenin esimerkkiä näyttänyt Viljami Vanjoki toivat Hongan rinnalle ja ohi. Pitkälle tauolle lähdettiin Hongan pisteen johdossa, 38-37.
Kolmas jakso oli jälleen kerran tasaista vääntöä, jossa suuria hienouksia ei nähty, mutta taistelua sitäkin enemmän. Mäkäläinen ja Otto Aalto vastasivat Lahden hyökkäystehoista, Hongalta puolestaan toisen hienon ottelun peräkkäin pelannut Järvinen jatkoi onnistumisiaan ja luikerteli useita tärkeitä koreja isännille. Ennen viimeistä jaksoa tilanne vieraille 51-53. Viimeinen neljännes oli finaalisarjan arvolle sopivasti taas kerran huippujännittävä. Viljami Vanjoki löysi jyvän kaaren takaa ja vei kahdella peräkkäisellä kolmosellaan Hongan 62-58 johtoon kotiyleisön juhliessa. Koko ottelun Hongan puolustuksen pihdeissä mallikkaasti pysynyt Stocks osoitti seuraavaksi taitonsa ja heitti kahdeksalla peräkkäisellä pisteellään tilanteeksi 66-66. Lasse Gummerus räjäytti kotiyleisön kolmosellaan ja Jouko Järvinen nosti kotijoukkueen jo 72-66 johtoon 1,5 minuuttia ennen loppua. Sitkeä lahtelaisryhmä ei luovuttanut, vaan nousi Stocksin lay-upilla ja Mäkäläisen kolmosella pisteen päähän. Viljami Vanjoen missattua kaksi vapaaheittoa pääsi Lahti yrittämään voittoheittoa. Ensin Stocksin hypäri meni rautoihin, mutta hyökkäyslevypallo Lahdelle. Seuranneesta päätyrajasta Lahti pelasi pallon Mäkäläiselle, joka löysi Reijo Ojasen vapaana kaaren takaa. Ojasen heitto meni Hongan onneksi rautoihin ja kotijoukkue ja –yleisö pääsi tuulettamaan ansaittua voittoa.
- Erittäin iso hatunnosto ja onnittelut meidän pelaajille! Arkisista työkiireistä ja vammoista välittämättä nämä herrat kaivavat itsestään valtavan määrän peräänantamattomuutta, sisua ja ahkeruutta. Tänään sillä saavutettiin 1. voitto finaalisarjassa, Hongan päävalmentaja Ville Neva kehui joukkuettaan ottelun jälkeen.
- Kauden paras levypallopeli ja siellä piilee tämän päivän voiton avain. Valtavan hienoa yhteistyötä viiden pelaajan kesken käytännössä koko 40 minuutin ajan. Hyökkäysiloittelua tämä ei tällä hetkellä ole, mutta varmasti nautittavaa koripalloa. Parhaat hetket hyökkäyspäässä tulivat jälleen kerran nopeista hyökkäyksistä, kun pääsimme stopeista juoksemaan, Neva sanoi.
Ottelun tilastot tukevat Nevan väitettä, sillä Honka vei levypallotaistelun nimiinsä 46-42 ja rouhi kunnioitettavat 21 hyökkäyslevypalloa kapteeni Vanjoen ja Ilkka Sirolan näyttäessä esimerkkiä.
Hongan parhaana palkittiin ansaitusti Jouko Järvinen, jonka 22 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä olivat Hongan voiton kannalta äärimmäisen tärkeitä. Yhtä lailla tärkeässä roolissa olivat hienosti taistelleet Vanjoki (10/9) ja Mäkäläisen kanssa jälleen tiukasti vääntänyt Sirola (10/6).
- Kapteeni Vanjoen ja Toni Svärdin paluu rosteriin oli tälle päivällä todella tervetullut lisä ja varmasti toi pienen extra-latauksen koko joukkueelle! Jouko Järvinen ja Anselmi Vanjoki jatkoivat vahvoja otteitaan kuten myös erityisesti puolustuspäässä valtavasti töitä Vesa Mäkäläisen hillitsemiseksi tekevät Ilkka Sirola ja Tero Laitinen. Positiivista on myös se, että Topi Halme ja Lasse Gummerus ovat parantaneet otteita peli peliltä ja suunta on siinä mielessä erittäin positiivinen, Neva kommentoi.
Lahden parhaaksi valittiin ansaitusti Mäkäläinen (19/13/4 syöttöä). Otto Aalto heitti 11 pistettä. Stocks heitti 19 pistettä, joista kahdeksan Lahden kirivaiheessa neljännellä jaksolla. Stocksille tosin merkittiin myös 11 menetystä Hongan aktiivisen puolustuksen ansiosta.
- Tässä on nyt tahkottu viimeiset 90 minuuttia tehokasta peliaikaa tasan. Tärkeintä on elää koko ajan hetkessä ja olla pelissä sisällä. Yksi tilanne ja tapahtuma kerrallaan pitäen keskittyminen asioissa, joihin voi vaikuttaa. Kaava jatkossakin toistaa itseään: katsotaan videota, valmistaudutaan hyvin ja taas lauantaina aloitetaan Lahdessa kamppailu helpoista koreista. Se joukkue, joka niitä tekee enemmän, on vahvoilla, Neva pohti.
Ottelusarja jatkuu tulevana lauantaina Lahden suurhallissa klo 15, jolloin sarja on toistamiseen katkolla Lahdelle. Mahdollinen viides ottelu pelataan Tapiolassa tiistaina 12.4 klo 18:30. Honka pyrkii järjestämään lauantain otteluun fanibussin, tiedotamme asiasta lisää torstain aikana.