Ilmoittautuminen Tapiolan Hongan alle kouluikäisten ryhmiin alkaa 12.8.

Tapiolan Honka järjestää myös kaudella 2025-2026 liikunta- ja koripalloryhmiä alle kouluikäisille lapsille. Suosittujen ryhmien ilmoittautuminen käynnistyy 12.8.2025 klo 8:00.

Ryhmiin ilmoittaudutaan Tapiolan Hongan myClubin kautta (vaatii rekisteröitymisen). 

Linkit ilmoittautumiseen julkaistaan elokuun alussa.

Tapiolan Hongan alle kouluikäisten ryhmät 2025-2026:

Korisjoukkueet:

Hongan nuorimpien junioreiden korisryhmissä tutustutaan koripalloon, mutta ennen kaikkea pyritään synnyttämään innostusta koripalloon ja liikuntaan. Koriksen perustaitoja opetellaan pelien ja leikkien kautta ja erilaisia liikuntataitoja lajin- ja leikinomaisesti. Harjoituksia pidetään kahdesti viikossa ja lapset voivat oman innostuksen mukaisesti osallistua joko toiseen tai molempiin tapahtumiin. Lisäksi joukkueet pelaavat kauden aikana joitakin harjoitusotteluita.

Korisjoukkueisiin ilmoittaudutaan mukaan toistaiseksi.  Kaikilla ilmoittautuneilla on ensin kahden viikon maksuton kokeilujakso. Sen jälkeen lopettaminen ja kausimaksulaskutuksen katkaiseminen tapahtuu täyttämällä lopettamisilmoitus seuran nettisivuilla: https://www.tapiolanhonka.fi/seura/tietoa-seurasta/koriksen-lopettaminen/.

Tytöt 2019-2020

Ajankohta:
Torstaisin klo 18:00-19:00, Pohjois-Tapiolan koulu (Sepontie 4)
Sunnuntaisin klo 10:30-11:30, Honkahalli 3 (Urheilupuistontie 2)

Hinta:
495 euroa / kausi (25.8.-31.5.) + Tapiolan Hongan jäsenmaksu 70 euroa. Kausimaksu laskutetaan seitsemässä erässä kuukausittain. Jäsenmaksu laskutetaan ensimmäisen maksuerän yhteydessä.

Pojat 2019-2020

Ajankohta:
Torstaisin klo 17:00-18:00, Pohjois-Tapiolan koulu (Sepontie 4)
Sunnuntaisin klo 11:30-12:30, Honkahalli 3 (Urheilupuistontie 2)

Hinta:
495 euroa / kausi (25.8.-31.5.) + Tapiolan Hongan jäsenmaksu 70 euroa. Kausimaksu laskutetaan seitsemässä erässä kuukausittain. Jäsenmaksu laskutetaan ensimmäisen maksuerän yhteydessä.

Liikuntaleikkikoulu

Liikuntaleikkikoulu eli liikkari on 3-8 -vuotiaille lapsille tarkoitettu liikuntaryhmä, jossa tarjotaan monipuolista perusliikuntaa ja kehonhallintaa sekä tytöille että pojille. Lapset osallistuvat liikkariin ilman vanhempia.

Liikkarit ovat olleet todella suosittuja monipuolisen ja virikkeellisen sisältönsä ja ammattitaitoisten ohjaajiensa ansiosta.

Liikkariin ilmoittaudutaan mukaan koko kaudeksi (28.8.-24.4.2025). Kaikilla ilmoittautuneilla on kahden viikon maksuton kokeilujakso. Osallistumisen voi irtisanoa joulutauon (5.12.-7.1.) aikana ilmoittamalla asiasta sähköpostitse toimisto@tapiolanhonka.fi.

Ajankohta:
3-4v (2021-2022 syntyneet): Torstaisin klo 17:00-17:45, Westendinpuiston koulu

5-6v (2019-2020 syntyneet): Torstaisin klo 17:45-18:30, Westendinpuiston koulu

7-8v (2017-2018 syntyneet): Torstaisin klo 18:30-19:15, Westendinpuiston koulu

Hinta: 170 euroa syksy (28.8.-4.12.), 170 euroa kevät (8.1.-23.4.)
Kenelle: 3-8 -vuotiaat

Mahdollisista muista alle kouluikäisten ryhmistä tiedotamme elokuussa.

Lisätiedot:

Antti Viitanen
antti.viitanen (at) tapiolanhonka.fi