Honkalaisia maailmalla – Juuso Kahlos golf-ammattilaiseksi

Tapiolan Hongassa juniorivuotensa korista pelannut Juuso Kahlos, naisten joukkueessa pelaavan Pipsan isoveli, aloittelee ensimmäistä kokonaista kauttaan golf ammattilaisena.

Juuson urheilijan ura alkoi vahvasti koriksen merkeissä, mutta vähitellen golf vaihtui päälajiksi koriksen pysyessä taustalla mukavana kakkoslajina. Juuso pelasi korista Hongassa A-juniori-ikään saakka, sillä koris oli mukavaa vastapainoa golfille, jossa Juuson menestys on ollut vahvasti nousujohteista.

Juuso ylsi viime keväänä opinahjonsa University of Central Florida -joukkueen riveissä NCAA-finaaliin eli nationaleihin. Kahlos sai samalla liikuntatieteelliset opintonsa valmiiksi, ja ryhtyi myöhemmin kesällä golf-ammattilaiseksi.

Ammattilaisura käynnistyi kunnolla aiemmin tällä viikolla pelatussa pohjoismaisen ammattilaissarjan Nordic Leaguen talvisarjan ensimmäisessä kilpailussa, jossa Juuso sijoittui 16:nneksi. Sunnuntaina alkanut talvisarjan toinen kilpailu käynnistyi suomalaisittain iloisissa merkeissä kun Juuso ampaisi ensimmäisen kierroksen päätteeksi tuloslistan kärkipaikalle.

Sunnuntaina upean 63 lyönnin kierroksen pelannut Kahlos oli vahvassa vedossa etenkin kentän jälkimmäisellä yhdeksiköllä, jonka hän pelasi kolmen birdien ja 18. reiän eaglen siivittämänä 29 lyönnillä.

Kolmepäiväinen kisa jatkuu tänään. Jaetulta ykkösijalta kisaa jatkavalla Juusolla on nyt hyvät lähtökohdat parantaa ensimmäisen kisan loppusijoitusta.

Juuso Kahloksen taustaryhmä on ideoinut Gaalaillan joka toteutetaan 21.3.2019, sen avulla tuetaan Juuson alkavaa ammattilaisuraa. Mikäli Gaalailta kiinnostaa tai haluat muuten olla mukana elämässä Juuson ammattilaisunelmaa, tutustu tarkemmin osoitteessa https://www.juusokahlos.fi

Tapiolan Honka toivottaa Juusolle onnea ammattilaisuralla!