Nuorten SM-karsinnat ovat alkaneet Tapiolan Hongan osalta ja jatkuvat lokakuun alkuun asti. Ensimmäinen karsintaturnaus pelattiin menestyksekkäästi Tampereella, kun C03-tytöt aloittivat karsintaurakkansa B-tyttöjen SM-sarjaan kolmella voitolla.
Hongan C03-tytöt lähtivät Tampereelle ensimmäisiin karsintoihinsa hieman epätietoisin fiiliksin. Kaksi kolmesta vastaan asettuvasta joukkueesta oli ennakkoon tuntemattomia ja omasta kokoonpanosta puuttui kaksi pelaajaa loukkaantumisten vuoksi.
Ensimmäinen vastustaja LoKoKo marssitti kentälle isokokoisen joukkueen. Honkalaiset lähtivät otteluun uskoen voittoon, kunhan vaan oman pelin prässipuolustus ja nopeat hyökkäykset lähtisivät käyntiin hyvin. Tästä ottelusta otettiin turnauksen avausvoitto 30 pisteellä. Myös toinen vastus FoA, oli ennalta tuntematon. Kova koko kentän puolustus ja korkea taitotaso toivat ottelusta selkeän 64 pisteen voiton, josta Aada Rauhansalo heilutti korisukkaa 19 pisteen verran. Kolmannessa ottelussa kohdattiin tutumpi joukkue, Tampereen Pyrinnön C-tytöt, jotka oli kohdattu viimeksi voitokkaasti muutamaa viikkoa aiemmin Tallink turnauksessa. Pihla Klemola riisti ja Henna Sandvik viimeisteli nopeat hyökkäykset, honkalaisille 24 pisteen voitto. Tytöt lohkovoittajina jatkoon. Turnauksen onnistujina mainittakoot vielä Peppi Tyynilä ja Natalie Pihamaa.
- Suurin ero meidän jengin ja turnauksen muiden jengien välillä olivat puolustuksen aggressiivisuus, jouksuvoima sekä joukkueen tasaisuus. Hongan C-tyttöjen intensiivisyys pysyy korkealla tasolla riippumatta siitä mikä viisikko kentällä viilettää. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa B-tyttöjen karsintakierrosta, C-tyttöjen syyskauden karsintaa sekä EYBL:iä, omistaan ylpeä valmentaja Klaus Rauhansalo kuvailee.
II-karsintakierros C-tyttöjen osalta pelataan 24.-25.9 Tampereella. Hongan B-tytöt aloittavat karsinnat suoraan toisesta vaiheesta samaisena viikonloppuna. Ottelut pelataan kotona Espoossa kahdella joukkueella. Molemmat Hongan joukkueet osuivat arvonnassa samaan I-lohkoon. Hongan 1- ja 2-joukkueet saavat vastaansa BC Nokian, Turun Riennon sekä ToPoLa:n.
A-tytöt karsivat suoraan II-vaiheessa 24.-25.9 Espoossa ja Nokialla
Hongan A-tytöt karsivat SM-sarjaan kahdella joukkueella. Tapiolan Honka II pelaa lohko C:n ottelunsa Nokialla. Vastustajiksi on arvottu BC Nokia, ToPo Juniorit, Tampereen Pyrintö sekä Helmi Capitals.
Tapiolan Honka I sai arvonnassa kotiedun, joukkue pelaa lohko F:n ottelunsa Summahallilla sekä Tapiolan urheiluhallilla. Vastassa: Turun Riento, Ringside, Porvoon Tarmo ja HNMKY White.
B-poikien joukkueet aloittavat ottelunsa II-vaiheen karsintaturnauksella
Tapiolan Hongan kaksi B-poikien joukkuetta karsivat suoraan II-vaiheessa. I-vaihe pelataan tulevana viikonloppuna 17.-18.9, josta jatkoon päässeet joukkueet lisätään mukaan maanantaina 19.9 suoritettavaan II-vaiheen lohkoarvontaan. Näinollen vastustajat ja pelipaikat Hongan joukkueille selviävät silloin. II-vaiheen karsinnat pelataan joka tapauksessa 1.-2.10.
Honkalaisia A-poikia karsimassa sekä I- että II-vaiheessa
A-pojat aloittavat taipaleensa SM-karsinnoissa tulevana viikonloppuna Kauhajoella. Tapiolan Honka 2 saa D-lohkossa vastaansa Pantterit, Kauhajoen Karhun sekä JKS:n.
- Kauhajoelle lähdetään melkolailla nuorella joukkueella. Viikonlopun otteluihin suhtaudutaan ennakkoluulottomasti. Tavoitteena on pelata joukkueelle ominaista vauhdikasta koripalloa ja tehdä yksinkertaisesti enemmän pisteitä kuin vastustaja jokaisessa turnauksen ottelussa, ikäluokan päävalmentaja Aapo Heinonen linjaa.
Ensimmäisen karsintakierroksen jälkeen arvotaan lohkot II-kierrokselle, jonne paikkansa on jo varmistanut Tapiolan Honka I.
Onnea meidän nuorten joukkueille tavoitteidensa saavuttamiseen!