22.-24.1.2016 pelattiin Vantaalla perinteinen Ricoh-turnaus. Turnaus on honkalaisten suosiossa, erityisesti lyhyiden pelimatkojen ja monien sarjojen vuoksi. Poikkeusta ei tehty tänäkään vuonna, vaan lähdettiin ”naapuriin” isolla jengillä. Hongalta mukana turnajaismeiningeissä pelasi peräti 27 joukkueellista vihreä-valkoisia, kahdessakymmenessä eri sarjassa, C-ikäluokasta, pikkumikroihin saakka – Unifiedia unohtamatta.
Ricoh tarjosi C–tytöt 03:lle niin onnistumisia kuin oppia
C-tytöt 03 osallistui Vantaan Ricoh-turnauksessa C-tytöt 02-kilpasarjaan. Sarja osoittautui joukkueellemme juuri sopivaksi. Saimme viikonlopun aikana vietyä joukkuepeliämme suurin harppauksin eteenpäin. Viimeaikainen flunssa-aalto verotti kokoonpanoamme vielä hieman alkupeleissä. Iloksemme pitkään sivussa ollut Henna pääsi pelaamaan viikonlopun aikana jo kolme peliä. Maaria joutui toipilaana olemaan sivussa, mutta piti ansiokkaasti tilastoja.
Osa sarjassa pelanneista joukkueista oli meille ennestään tuttuja eteläiseltä alueelta. Nappasimmekin hienot voitot TiKSin ja ToPon joukkueista. Kauempaa tulleet Pyrintö White, Rapy Lulu ja Gladan Basket Ruotsin Luulajasta, olivat vielä tällä kertaa hieman kovempia, vaikka hyvät pelit saimme aikaisiksi heitäkin vastaan. Ikäluokan mestaruuden vei Pyrintö White, Hongan tytöt tulivat kuudensiksi.
Tästä onkin oikein hyvä jatkaa kohti kevään sarjapelejä C-tyttöjen nollakakkosten I-divarissa. Seuraava koitos on jo lauantaina 30.1. Summahallissa klo 11:15, vastaan asettuu tuolloin HyPo. Katsetta on myös jo suunnattu tytöille niin tärkeään Scania Cupiin pääsiäisenä.
Teksti: Terhi Rauhasalo
Menestystä, kunniakirjoja ja isoja ikäluokkia
Isojen ikäluokkien riveistä mukana oli parhaimmillaan kolme joukkuetta per ikäluokka. Poikien 05 ja 07 valmentajilla pitikin kiirettä valmennushommien kanssa ja joukkueenjohtajien excelit paukkuivat, kun pelaajia huolehdittiin vanhempien kanssa oikeisiin paikkoihin oikeisiin aikoihin. Eräs poikien koutseista kertoikin sunnuntai-iltapäivällä kolmannen turnauspäivän neljännen pelin jälkeen, laittavansa nyt puhelimen kiinni ja menevänsä nukkumaan. Hienoa oli kuunnella ja katsella pienten pelaajien intoa, tärkeintä ei olleet voitot vaan se, että pääsi pelaamaan paljon ja sai vielä kunniakirjankin kokoelmiinsa. Poikien 06 joukkue voitti kilpasarjansa ja ennen peliä otetun totisen joukkuekuvan korvasikin punaposkisten pelaajien riemukuva mitalit kaulassa. Kyllä ne voitotkin toki maistuvat.
Tytöissä joukkueita oli myös mukana paljon ja 06-tytöt lähettivät hauskan videonkin, jossa oli kehitelty vaihtoehtoinen tapa lämmitellä tanssin muodossa, joukkuekavereiden kanssa peliä varten (video löytyy myöhemmin Tapiolan Hongan Instagramista @tapiolanhonka). Tytöt sijoittuivatkin komeasti hopealle, liekö syy menestykseen iloisella mielellä suoritetuissa lämmittelyissä? Tyttöjen 05-sarjoissa Honkaa edusti peräti neljä joukkuetta, joista yksi vuotta nuorempia neitoja hakemassa kovia vastuksia ja tavoitteeseen päästiinkin. Kilpasarjassa honkalaisille kaksoisvoitto, kun kulta ja hopea ratkottiin Honka Greenin ja Whiten välillä. Challenger sarjassakin yllettiin komeasti pronssille.
Kiitos mukavasta turnauspäivästä Puhu Junioreille ja onnea menestyksestä, sekä uusista pelikokemuksista honkalaisille!
Sarjapelit jatkuvat nyt kaikissa ikäluokissa ja turnauksia on tulossa, sekä Suomessa, että ulkomailla. Kuten kaikki tietävät, aika kulkee nopeasti ja ei aikaakaan, kun ollaan jo valmistautumassa espoolaiseen jättitapahtumaan. Ennen EHBT- nimellä tunnettu, nykyisin Tallink Tournament – nimisenä pelattava kansainvälinen junioriturnaus pelataan ympäri Espoota 26.-28.8.2016. Tervetuloa!
Teksti: Sonja Herrala
Lisää kuvia Instagramissa: @tapiolanhonka