Esittelyssä Hongan miesten fysiotiimi – Jan Vilkko ja Antoine Haddad

Hongan miesten edustusjoukkueen fysiikkavalmennus on hyvissä käsissä. Jan Vilkko siirtyy junioreiden fysiikkavalmennuksen puolelta nyt myös miesten valmennustiimiin. Antoine Haddad taasen tuo jatkuvuutta toimimalla myös tulevalla kaudella joukkueen huoltajana ja hierojana.

JAN VILKKO

Jan Vilkko on 49-vuotias neljän lapsen isä, joka päätti tehdä 15 rahoitusalavuoden jälkeen tehdä valmennuksesta itselleen ammatin. Sillä tiellä mies on ollut nyt seitsemän vuoden ajan. Vilkko on toiminut honkalaisjunioreiden fysiikkavalmennuksessa ja valmentaa heidän lisäkseen eri lajien tavoitteellisia yksilöitä ja ryhmiä Jalostamo Training toiminimen alla. Junioreiden valmennus jatkuu ensi kaudellakin, mutta painopiste siirtyy nyt miesten edustusjoukkueen pelaajiin. Vilkko on erikoistunut palloilijoiden tehokkaaseen liikkeeseen, eli siihen miten tullaan nopeammaksi, voimakkaammaksi ja ketterämmäksi, pysyen kuitenkin ehjänä.

”Pelasin koripalloa Porvoon Tarmossa 15 vuotta pikkujunnuista miesten 1.divarijoukkueeseen. Sitten laji vaihtui amerikkalaiseen jalkapalloon, jota pääsin pelaamaan myös USA:ssa pienessä Collegessa sekä Saksassa ja Tanskassa. Lukuisten loukkaantumisten jälkeen aloin valmentamaan lajia 2004 ja siinä vierähti kymmenisen kautta ennen kuin päätin siirtyä muiden lajien fysiikkavalmennuksen maailmaan” Vilkko taustoittaa.

Miksi Hongan miesten fysiikkavalmentajaksi?

”1,5 kauden mittaisen juniorivalmennusjakson jälkeen tämä mahdollisuus tuli puheeksi ja se tuntui heti kaikin puolin hyvältä vaihtoehdolta itselle. Toki valmennan edelleen myös junioreita, mutta pääpaino on miesten joukkueessa. Alku on ollut kivaa ja kulunutta fraasia käyttäen voisi sanoa eteenpäin on menty” fysiikkavalmentaja kuvailee hymyillen.

Millaisiin asioihin keskityt erityisesti fysiikkavalmennuksessa koripalloilijoiden kanssa?

”Pyrin opettamaan mahdollisimman paljon kentällä tarvittavia liiketaitoja, koska taitavasti liikkuva pelaaja erottuu kentällä edukseen ja pystyy hyödyntämään tarjoutuvia tilaisuuksia entistä paremmin. Totta kai koitan parantaa myös pelaajien perusominaisuuksia, kuten nopeutta, liikeratoja, kestävyyttä tai pomppua, koska ne asettavat raamit pelaajan potentiaalille. Mutta fyysisten ominaisuuksien hyödyntämiseen kentällä tarvitaan myös taitoa. Tämä niin sanottu harmaa alue perinteisen fysiikka- ja lajiharjoittelun välimaastossa tuntuu saavan yhä enemmän huomiota maailmallakin NBAta myöten.”

”Mukavaa kesää ja muistakaa myös treenata – isot harppaukset kehityksessä tapahtuvat kesällä!” Vilkko huikkaa lopuksi.

Antoine Haddad Kuva: Samira Lee

ANTOINE HADDAD

Antoine Haddad on neljän tyttären isä, joista kolme pelaa korista Hongassa. Haddad on kansainvälisen yleisurheilutaustan (kiekonheitto) omaava urheiluhieronnan ammattilainen ja valmistunut liikuntatieteiden kandidaatiksi Saksassa vuonna 2022.

”Viimeiset 20 vuotta olen työskennellyt aktiivisesti fysiikkavalmentajana sekä urheiluhierojana mm. miesten ja naisten Korisliigassa, tennisseuroissa Helsinki Law-tennis ja Espoon verkkopalloseurassa sekä jääkiekkoseuroissa Blues ja Espoon palloseura. Tällä hetkellä valmennan myös kiekonheiton suomenmestaria. Hongassa olen toiminut naisten korisliigajoukkueen ja A-tyttöjen fysiikkavalmentajana kausina 2018-2020. Viime kauden olin auttamassa miesten joukkueessa huolto- ja kuntoutushommissa. Olen erikoistunut lihaskalvohierontaan, joka on tehokas apu erityisesti urheilijoiden kehonhuollossa” Haddad kertoo.

Millaisia ajatuksia tuleva kausi miesten 1A-divisioonajoukkueen tiimissä herättää?

”Edustusjoukkueessa ikähaarukka on laaja, on löydettävä pelaajille oikeanlainen palautuminen peleistä ja harjoittelusta henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti. On tärkeää, että koko valmennusryhmä toimii yhdessä tuoden oman osaamisensa ja kokemuksensa esille. Uskon, että näillä eväillä kaikki yhdessä toimien pystymme nostamaan Hongan jälleen sinne minne se kuuluu!”

Tapiolan Hongan kausikortit ovat jo myynnissä. Samalla kausikortilla näet Hongan naisten Korisliigan sekä miesten 1A-divarin kotiottelut! Lue lisää kausikorteista ja tilaa omasi lippu.fi verkkokaupasta TÄÄLTÄ.