Edustusjoukkueilla voitokas paluu joulutauolta

Tapiolan Honka teki sunnuntaina onnistuneet ryöstöretket niin naisten Korisliigassa kuin miesten divarissakin. Naiset hakivat vieraspisteet EBT:ltä ja miehet kurittivat Hyvinkään Pontevaa.

EBT ja Honka tarjosivat Espoonlahteen saapuneille katsojille vauhdikkaan ja kovatempoisen ottelun, joka eteni erittäin tasaisena ensimmäiset 30 minuuttia. Kolmannen ja neljännen jakson taitteeseen osui kuitenkin ottelun ratkaissut Hongan 0-20 runi, jossa pääarkkitehteina toimivat Sara Rokkanen ja Dionne Pounds. Honka piti EBT:n pisteittä yli 10 minuutin ajan ja vei sarjapisteet kauden toisessa paikalliskamppailussa lopulta lukemin 49-64.

Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu iloitsi Hongan toisen puoliajan pelistä:

  • Ensimmäiset pelit tauon jälkeen ovat aina kysymysmerkkejä. Lisäksi EBT eroaa pelityyliltään sarjan muista joukkueista, joten olo ei ollut kovin varma otteluun lähdettäessä. Tiesin, että olimme riittävän hyvässä kunnossa tauon jälkeen, mutta pelituntuman puute arvelutti. EBT:n aggressiivinen puolustus aiheutti meille ongelmia edellisessä kohtaamisessamme ja myös tänään. Kolme jaksoa olikin erittäin tasaista, mutta viimeisellä jaksolla matsi repesi. Olen tosi tyytyväinen voittoon ja siihen miten pystyimme toisella puoliajalla liikuttamaan palloa ja löytämään eri hyökkäyspään vaihtoehtoja. Selkäranka kesti hyvin, vaikka jäimme muutaman kerran takaa-ajoasemaan, Kujansivu kehui joukkuettaan.
Sara Rokkanen ja Tapiolan Honka tekivät väkevän paluun joulutauolta. Kuva: Sonja Herrala

Sara Rokkanen ja Tapiolan Honka tekivät väkevän paluun joulutauolta. Kuva: Sonja Herrala

Myös kentän korkeimman pistemäärän (23 pistettä) heittänyt Pounds oli mielissään:

  • Tuntuu tosi hyvältä, olen jopa vähän yllättynyt siitä miten hyvin pelasimme ottelun lopun. Oli kiva pelata, saatiin paljon onnistumisia. Itselle jäi vielä parannettavaa kaukoheitoissa ja pallonmenetyksiä tuli liikaa, Pounds kertoi pelin jälkeen.

Poundsin lisäksi Rokkanen (11/9) ja Heta Korpivaara (11/14) ylsivät kaksinumeroisille pistelukemille. Hongan seuraava ottelu pelataan tulevana sunnuntaina 17.1, jolloin Vimpelin Veto saapuu vieraisille Tapiolaan.

Hongan miesten joukkue pelasi ensimmäisen pelinsä lähes kuukauteen, kun se voitti Hyvinkään Pontevan vieraskentällä lukemin 55-84. HyPo aloitti vahvasti ja rankaisi vierasjoukkuetta armotta puolustuspään perusvirheistä. Vähitellen Honka sai juonesta kiinni, tiivisti puolustustaan ja repi toisella ja kolmannella jaksolla tasaisesti eroa kotijoukkueeseen. Etenkin Hongan ison pään pelaajat Tero Laitinen, Ilkka Sirola ja Tuomas Ebeling olivat tärkeässä roolissa tässä vaiheessa ja muutenkin Hongan hyökkäyspelaaminen oli mukavasti uomissaan muutamia turhia menetyksiä lukuunottamatta.

  • Pitkä tauko lisäsi arvaamattomuutta otteluun lähdettäessä, joten oli hankalaa arvioida miten pääsemme pelirytmiin kiinni. Haastava lähtötilanne, vaikka olimme harjoitelleet hyvin. Ensimmäisellä jaksolla pelaamisen tasossa tapahtui paljon heilahtelua, joka on luonnollista, kun emme ole vielä normaalissa pelirytmissä kiinni. On tärkeä muistaa, että kaikki vastoinkäymiset ja haasteet auttavat meitä tulemaan paremmiksi, jos olemme valmiita oppimaan niistä ja laitamme ahkerasti itsemme likoon. Tästä hyvänä esimerkkinä toisen ja kolmannen jakson puolustuspelaaminen, joka oli aktiivisuudeltaan erinomaista. Tämän ansiosta päästiin nopeilla syötöillä neljän takamiehen nopeaan hyökkäykseemme ja tehtiin paljon helppoja koreja, Hongan päävalmentaja Ville Neva analysoi.

Tilastot kertovat jo totuttuun tapaan siitä, että moni pelaaja onnistui. Joukkueena Honka vei levypallot murskaavasti 61-36 ja sai tilastoihin peräti 20 koriin johtavaa syöttöä. Hongan tehokkaimmat olivat paluun pelikentille tehnyt Anselmi Vanjoki (13/10) sekä vahvan pelin pelannut kolmikko Laitinen (11/9), Sirola (16/6) ja Ebeling (15/9). Jouko Järvinen (10/6/9 syöttöä) ja Viljami Vanjoki (7/9/5 syöttöä/6 riistoa) osoittivat monipuolisuutensa.

  • Tilastoluvut ovat komeaa katsottavaa ja kertovat meidän yhdessä tekemisestä. Erikoisuutena tällä kertaa se, että meillä on viisi pelaajaa joko tehnyt tupla-tuplan tai on yhden syötön, levypallon tai korin päässä sellaisesta. Moni pelaaja erottui tänään edukseen. Ilo nähdä Anselmi taas kentällä ja heti valmiina auttamaan joukkuetta. Tuomas pelasi vahvan pelin erityisesti levypallojen ja hyökkäyspelaamisen osalta. Samoin isosta päästä Ilkka ja Tero esiintyivät todella vahvasti. Viljami toi johtajuutta molemmissa päissä kenttää ja meidän asiat ovat yleensä erityisen hyvin nopean hyökkäyksen osalta, kun Viljami tai Jouko saavat puolustuslevypalloja, Neva sanoi.

Honka jatkaa sarjakärjessä, mutta vain yhden voiton edellä Lahtea. Kevätkauden ensimmäinen kotiottelu pelataan tulevana keskiviikkona 13.1, vastassa Tapiolassa Karkkila klo 18:30 alkaen.