Harjoitusturnaus Varsovassa 18.-20.3.2016
Tapaaminen lentokentällä klo 7:00. Kaikki paikalla, automaateilta check-in, kassit baggage dropiin ja suunta kohti Varsovaa. Tapsa toivotteli kaikille hyvää matkaa, vaikka häntä pikkuisen kaiveli, että muut velvollisuudet kutsuivat. Kuitenkin yksi mutta tuli matkaan: kone, jolla oli tarkoitus lentää, oli vioittunut, joten pääsimme lentoon 3,5 h myöhässä. Timo herätteli puolalaiset järjestelijämme ja samalla vahvistui, että ensimmäinen peli peruuntuisi.
Puoliltapäivin matkaan ja Varsovan kentällä meitä odotti paikallinen yhteyshenkilö ja bussi, jolla siirryimme kohti Zyrardowia, missä tulisimme majoittumaan. Matka kesti vajaan tunnin, joten olimme Varsovan metropolin alueella. (Vähän kuten Espoo Helsingin lähiönä!😀) Ensimmäinen peli pelattiin Zyrardowista 20 minuutin bussimatkan päässä paikallisen koulun salissa. Alku oli tasaista vääntöä. Tytöt hieman hermoilivat johtuen varmaankin matkasta, mutta ensimmäisen jakson jälkeen oli selvää, että Honka vie pelin. Aino K. oli huikeassa vedossa ja nakutteli viileästi niin kolmosia kuin kakkosia ollen tehokkain. Ensimmäinen peli Hongalle 70-39 ja pelissä oli myös erittäin hyvä tuomarit! Mutta mitä ihmettä tapahtui pelin jälkeen? Paikalliset pojat kävivät pyytämässä tytöiltä nimmareita, jotka hymyssä suin tottuneesti ja rutiinilla huomioivat kannattajansa. Palasimme takaisin hotellille ja ruokailun jälkeen tytöt menivät ajoissa nukkumaan.
Lauantaina olin aikainen herätys ja sitten suunta kohti Varsovaa. Vastassa oli SKS 12, joka on paikallisen urheilukoulun joukkue. Joukkue oli ollut kasassa vasta tovin ja tavoitteet olivat asetettu tulevaisuuteen. Sama kaava toistui, nihkeän alun jälkeen Honka vei peliä miten tahtoi ja lukemat olivat tylyt 130–42. Onnistujia oli läpi rosterin Susanna ja Laura tehokkaimpina.
Tässä välissä kävimme tutustumassa Varsovan vanhaan kaupunkiin ja melko nopeasti suuntasimme yleisön toivomuksesta paikalliseen ostosparatiisiin. Hieman välipalaa ja muutamia ”tarpeellisia” hankintoja tehden, minkä jälkeen suunta takaisin kohti Zyrardowia. Kolmas peli olikin sitten toisenlainen tarina. Vastustaja näytti lämmittelyssä hieman epävarmalta ja heikolta, mutta mitä vielä. Pelin alku määräsi tulevat tahdit ja Honka oli helisemässä. Tiukkaa vääntöä, mutta vastustaja oli tällä kertaa astetta kovempi ja parempi. Välilä tytöt pääsivät peliin mukaan ja kuroivat tilanteen muutaman pisteen päähän. Hyvää oppia ja kovaa peliä. Tappio tällä kertaa lukemin 67-56. Lieneekö edellisien pelien tuloksilla ollut vaikutusta, mutta pelin jälkeen selvisi, että vastustajissa pelasi muutaman vuoden vanhempia vahvistuksia, mikä osoitti hyvää pelisilmää järjestäjiltä. Illalla keilausta puolalaisten pelikavereiden kanssa ja ajoissa nukkumaan.
Palmusunnuntai Zyrardowissa valkeni kirkonkellojen soidessa pilvisenä ja hieman sateisena. Aamureippailuna etsimme ruokapaikkaa, jossa kävimme tankkaamassa pastaa ennen viimeistä peliä. Vastaan asettui Osemka-niminen joukkue. Tytöt olivat sisuuntuneet edellisestä pelistä ja vastustajalle ei armoa annettu. Onnistujia oli laajalla rintamalla, mm. Rolle, Ella, Laura ja Johanna. Jonkin asteista on-line raportointivirhettä kotijoukoille tapahtui pelin ensimmäisen jakson jälkeen, jolloin kotijoukoilta saimme selkeät ohjeet pelin kääntämiseksi. Ja tosiaankin toisen jakson jälkeen käänsimme tilaston oikein päin, jolloin Hönkänen&Nevasalo vedätyskin paljastui. Kiitokset Jaskalle ohjeista! Todella hyvällä periksi antamattomalla asenteella Honka voitti pelin selkeästi 74-43. Suihkun jälkeen huoneiden luovutus ja suunta kohti Varsovan lentokenttää.
Hyvä reissu, hyviä pelejä ja hyvää valmennusta. Kiitokset Harrilla ja Heikille! Tytöt monta kokemusta rikkaampana ja valmiimpana kohti kevään huipennuksia.
Teksti: Mika Repka
Kuvat: Pia Repka