Hongan C-tytöt ovat useana vuonna osallistuneet Tamperella pelattavaan Delfin turnaukseen kahden ikäluokan voimin, eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Yhteensä 32 tyttöä C-ikäluokasta (02 ja 03) osallistui kolmella tasaiselle joukkueella C-tyttöjen kilpasarjaan.
Viikonlopun kestävä turnaus oli jälleen hieno tilaisuus tytöille, valmentajille ja vanhemmille tutustua toisiinsa. Kolmen joukkueen logistiikka oli haasteellinen pelipaikan, ruokailun ja majoituksen ollessa kaikki melko kaukana toisistaan. Siksi tarvittiinkin paljon tukijoukkoja turnauksen onnistumiseen. Tästä kuuluu iso kiitos valmentajille ja mukana olleille vanhemmille.
Tytöt olivat jo kesätreeneissä harjoitelleet yhdessä, joten täysin vieraita eivät toisilleen olleet. Pelikentällä nähtiinkin niin mammojen kuin junnujen hienoa kehitystä, rohkeita esityksiä ja oivaltavaa joukkuepelaamista.
Lopputulokseen voimmekin olla tyytyväisiä, kun Honka 2 pääsi turnauksessa hopealle ja Honka 3 taisteli itsensä pronssille. Honka 1:stä verotti hieman loukkaantumiset ja sen lopullinen sijoitus oli 10. Yhtenä viikonlopun kohokohtana oli myös Suomen koripallomaajoukkueen voitokas peli Ranskaa vastaan, jossa olimme kaikki kannustamassa.