A-junioreiden SM-karsinnat

Tulevana viikonloppuna pelataan runsas määrä A-junioreiden SM-karsintoja. A-tytöt ovat tositoimissa Nokialla ja Kotkassa kahdella joukkueella ja A-pojat toisella joukkueella kotikentällään Summahallilla ja toisella joukkueella Lahdessa.

A-tyttöjen valmentajan terveiset.

” Kesä-syyskauden harjoittelu ja valmistautuminen kauteen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Tyttöjen panos on kokonaisuutena ollut hyvällä tasolla. Tavoitteenamme on yksilönkehityksen, sekä ryhmän yhdessä tekemisen kautta olla jatkuvasti parempia. Kohdentamalla fyysiset ja henkiset voimavaramme ainoastaan tekemiseen pyrimme saavuttamaan myös tavoiteltuja tekemisen seurauksia tasoa kokoajan nostaen. Olemme prosessissa luonnollisestikin vielä matkalla, kun ryhmämme on pelaajien sekä valmennuksen osalta osin myös uudistunut, mutta laadukkaan työnteon kautta haluamme viedä asioita jatkuvasti enemmän ja enemmän tavoiteltuun suuntaan. Etenemme yhdessä päättäväisesti ja luottavaisin mielin kohti A-tyttöjen karsintoja sekä kauden sarjoja, jota on edesauttanut hyvä yhteistyö naisten ja B-tyttöjen joukkueiden suuntaan, kiitos tästä hedelmällisestä yhteistyöstä kaikille toimijoille.”
Päävalmentaja Mikko Asikainen, A-tytöt 

A-tyttöjen otteluiden etenemistä karsinnoista voit seurata Koripalloliiton sivuilta täällä:
http://www.basket.fi/sarjat/sarjan_etusivu/?season_id=91389&league_id=28

A-pojat pelaavat karsinnan 2. kierroksen kotihallilla

A-pojissa toinen joukkueistamme pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä Summahallilla paikasta SM-sarjaan ja toinen joukkueemme pelaa omaa turnaustaan samaan aikaan Lahdessa. Tule viikonloppuna Summahallille seuraamaan Tapiolan Honka 1:n otteluita ja kannustamaan Espoon omia poikia.

Otteluohjelma A-poikien 2.karsintakierroksen lohko D

Lauantai 26.9.2015

Klo 9:30 TuNMKY – Tapiolan Honka 1
Klo 12:00 HoNsU juniorit – Kataja Basket
Klo 14:30 KarhuKobrat – TuNMKY
Klo 17:00 Tapiolan Honka 1 – HoNsU
Klo 19:30 Kataja Basket – KarhuKobrat

Sunnuntai 27.9.2015

Klo 9:30 TuNMKY – HoNsU juniorit
Klo 12:00 KarhuKobrat – Tapiolan Honka 1
Klo 14:30 Kataja Basket – TuNMKY
Klo 17:00 HoNsU juniorit – KarhuKobrat
Klo 19:30 Tapiolan Honka 1 – Kataja Basket

Muut otteluohjelmat ja tulokset näet Koripalloliiton sivulta täällä:
http://www.basket.fi/sarjat/sarjan_etusivu/?season_id=91387&league_id=27

Summahallilla voit nähdä myös 04-tyttöjen otteluita tulevana lauantaina

A-ikäluokan lisäksi Summahallilla pelaa tulevana lauantaina omaa sarjakauteen valmistavaa kutsuturnaustaan Tytöt-04. Tule kannustamaan myös nämä tytöt voittoon!

T-04 Lauantai 26.9 ottelut:

11.15 EBT-BC Nokia
13.00 Honka-Pyrintö
17.00 Honka-BC Nokia
18.30 EBT-Pyrintö

T042

Tapiolan Honka T-04

Teksti: Sonja Herrala