A- ja B-pojille SM-sarjapaikka ja kaksi joukkuetta valtakunnalliseen 1.divariin

Kuluneena viikonloppuna oli A- ja B-poikien vuoro karsia paikoista valtakunnallisiin sarjoihin. Sekä A- ja B-pojissa karsinnoissa taisteltiin kahdella joukkueella. Ennakkoon kovaksi haasteeksi tiedetyistä A-poikien karsinnoista saaliiksi saatiin yksi paikka valtakunnalliseen 1.divariin. B-pojat saavuttivat sairastelukierteestä ja loukkaantumisista huolimatta tavoitteensa ja pelaavat alkavalla kaudella ikäluokan SM-sarjaa sekä valtakunnallista 1.divaria.

B-poikien syyskausi on sisältänyt haasteita, kun joukkueen pelaajia on kiertänyt karsintojen kynnyksellä sairastelua ja osa pojista on ollut sivussa loukkaantumisien kuntoutuksen takia. Kuvaavaa on se, että ringin 30 pojasta viikkoa ennen karsintoja harjoituksissa täydessä kunnossa oli vain yhdeksän poikaa. Sairastelukierre saatiin kuitenkin kuriin ja Malmin palloiluhallille sekä Liettoisten urheilutalolle matkasi nälkäiset joukkueet valmiina pelaamaan täysillä.

Tapiolan Honka 1 pelasi ottelunsa Malmilla HNMKY:n kotihallissa. Neljästä ottelusta neljä voittoa. Honka 1 kaatoi Kataja Basketin, KTP Greenin, HNMKY:n ja Namika Lahti Juniorit, saavuttaen ansaitusti paikan SM-sarjaan.

Tapiolan Honka 2 taisteli Kaarinassa saaden tililleen tarvittavan yhden tärkeän voiton neljästä ottelustaan. Kolmen tappion jälkeen sunnuntain LePy matsi oli ratkaiseva, voitto tarvittiin. Leppävaaran Pyrintö oli niskan päällä kolmen jakson jälkeen. Neljännelle jaksolle lähdettiin honkalaisten ollessa seitsemän pisteen takaa-ajoasemassa. Usko omaan tekemiseen oli kuitenkin vahva, eikä espoolaiset pelanneet pää painuksissa. Neljäs jakso kirjattiin Hongalle lukemin 28-7. Paikka valtakunnalliseen 1.divariin!

Ikäluokan päävalmentajana tällä kaudella toimiva Niko Nyholm on vaikuttunut joukkueidensa esityksistä.

  • Me saavutettiin karsintoihin asetetut tavoitteet ja olen pojista ylpeä. Lähtökohdat karsintaturnaukseen ei olleet parhaat mahdolliset, mutta pojat todistivat viikonlopun aikana, ettei pää painu vaan töitä tehdään aina kokonainen 40 minuuttia per ottelu ja se tuotti tulosta. Hienona esimerkkinä tästä oli Honka 2 taistelu LePyä vastaan.
  • Malmilla nähtiin paikoitellen todella hyvää korista. Pallo liikkui hyvin ja peli oli vauhdikasta kuten kuuluukin. Kauden aikana tullaan varmasti näkemään viihdyttävää honkalaista korista BSM-otteluissa. Suunta on oikea, coach Nyholm summaa.

A-poikien karsintaotteluihin lähdettiin haastajan asemassa. Taso ikäluokassa on todella kova, se nähtiin heti lauantaina Tapiolan Hongan aloittaessa karsintansa KTP:n kotiluolassa Karhuvuoren urheilutalolla, Honka 2:sen taistellessa Forssan Feeniksissä.

Tapiolan Honka 2 ei kovasta yrityksestä huolimatta saanut tililleen ainuttakaan voittoa toisen kierroksen karsinnoissa komeasti sujuneen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Parempia tänä viikonloppuna olivat Helsink ROCKS 2, HNMKY, FoKoPo ja HoNSu. Joukkue jäi ilman valtakunnallista paikkaa ensi kaudelle.

Ykkösjoukkueen karsintaturnaus alkoi kolmella tappiolla, neljännessä ottelussa vastaan asettui JKS jonka yli honkalaiset juoksivat ottelun päättyessä murskalukemiin 116-37. Voitolla saavutettiin paikka valtakunnalliseen 1.divariin alkavalle kaudelle.

Vaikka tulokset eivät paperilla näytä nyt suurelta saavutukselta SM-sarjapaikan jäätyä haaveeksi, löytää ikäluokan päävalmentaja Aapo Heinonen joukkueidensa pelaamisesta ja alkavasta kaudesta positiivista sanottavaa.

  • Meille ei vedetty karsintojen lohkoarvonnassa sitä voittavaa pisintä tikkua, vaan lohkot johon päädyimme olivat todella kovat. Ennakkoon siis tiedettiin, ettei karsinnoista tulisi meille helpot. Haastajan asemasta kuitenkin lähdettiin tekemään täysillä töitä. Viikonlopun aikana kentällä nähtiin meiltä hyviä suorituksia ja ajoittain pelattiin kaikkineen todella hyvin, tällä kertaa se ei vaan riittänyt. Pojat pelasivat ottelut loppuun asti ja se on aina positiivista nähdä. Tällä kaudella valtakunnallinen 1.divari tulee olemaan erittäin kovatasoinen ja siellä jatketaan oman pelin kehittämistä eteenpäin, Heinonen kommentoi.

Tervetuloa seuraamaan otteluita ja kannustamaan meidän nuoria alkavalla kaudella! Luvassa varmasti vauhdikkaita pelitilanteita, itsensä ylittämistä, pettymyksiä ja voittoja – yhdessä oman joukkueen kanssa.