Hongan 19-vuotiaat tytöt ratkasivat Suomen mestaruuden 2018-19 nimiinsä huutomyrskyssä Honkahallilla yli 200 kannustajan edessä. Finaalisarja honkalaisille 2-1 Helmi Capitalsia vastaan. 19-vuotiaat pojat toivat myös jalometallia kotiin, joukkue komeasti SM-pronssille.
Honkahallin tiistai-illassa nähtiin henkeäsalpaava jännitysnäytelmä, kun Honka ja Helmi Capitals taistelivat ratkaisevassa kolmannessa finaaliottelussa Suomen mestaruudesta. Honka pyrki jo ensimmäisellä puolikkaalla karkumatkalle ja toisen neljänneksen jälkeen taululla komeilikin 15 pisteen johtoasema (36-21). Capitals ei kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan, vaan taisteli eron kiinni. Kahdeksan sekuntia ennen loppua vierasjoukkue tuli kaaren takaa kahden pisteen päähän.
Honka sai pidettyä pallon hyvin hallussa viimeisessä hyökkäyksessään, jossa Noora Markkasta rikottiin. Markkanen heitti vapaaheittoviivalta toisen sisään, jonka jälkeen aikaa oli jäljellä 0,8 sekuntia. Capitals ehti vielä upottaa kahden pisteen heiton korin alta sisään, mutta voittoon se ei riittänyt. Hongan tytöt pääsivät juhlimaan mestaruutta.
”Onnellinen ja ylpeä olo meidän tytöistä. Meillä on huikea sakki nuoria naisurheilijoita, jotka ovat oikeasti panostaneet koripalloon tekemällä kovasti töitä ja ansaitsevat tämän mestaruuden. Ottelu oli tyttökorista parhaimmillaan ja se ei jättänyt varmasti katsojia kylmäksi”, päävalmentaja Susa Strömberg kommentoi hymy huulilla.
19-vuotiaat pojat pelasivat pronssista viime viikonloppuna Honkahallilla. Hongan pudotti loppuotteluista mestaruutta juhliva MuKi ja pronssiottelussa vastassa oli toinen helsinkiläisjoukkue HNMKY. Honkalaisten osalta ottelu käynnistyi yskähdellen. Ensimmäisen neljänneksen vieraat veivät 10-19 lukemin ja johtivat parhaimmillaan jo 17 pisteellä. Honkalaiset luottivat kuitenkin omaan tekemiseensä ja toisella neljänneksellä joukkue pelasi hurmioituneena ja latoi 32-14 lukemat kymmenen minuutin aikana. Puoliajalle lähdettiin koriluvuin 42-33. Hongan johtoasema piti loppuun saakka, vaikka kaksi seuraavaa neljännestä joukkueet pelasivat tasapäisesti. Pronssia Hongan poikien kaulaan loppulukemin 87-78.
”Olen tyytyväinen näiden nuorten miesten kehitykseen kauden aikana. Välillä otteet ailahteli, mutta kokonaisuutena tekeminen oli nousujohteista. Omaan tekemiseen ja kykyihin luottaminen näkyi tässä pelissä, ei hermostuttu vaikka alussa jäätiin jalkoihin. Herrat hoiti homman erittäin hienosti”, totesi päävalmentaja Aapo Heinonen.
17-vuotiaat pojat taistelevat tänään keskiviikkona loppuottelupaikasta Ura Basketia vastaan Kaarinassa. Otteluvoitot nyt 1-1.
17-vuotiaat tytöt etenivät jo finaalisarjaan, joka käynnistyy Ringsiden vieraana tulevana perjantaina.
16-vuotiaissa tytöissä ja pojissa pelataan tulevana viikonloppuna pronssiottelut. Tytöillä on vastassa lauantaina Orimattilan Jymy, pojilla perjantaina BC Nokia. Molemmat ottelut pelataan kotona Tapiolassa.
Tulevan viikonlopun huippuottelut:
Pe 12.4. klo 18.30 Honka vs. BC Nokia, Tapiolan liikuntahalli (MU16, pronssiottelu)
Pe 12.4. klo 18.30 Ringside vs. Honka, Leppävaaran liikuntahalli (WU17, 1.loppuottelu)
La 13.4. klo 14.00 Honka vs. OrJy, Tapiolan liikuntahalli (WU16, pronssiottelu)
La 13.4. klo 17.00 Honka vs. Ringside, Tapiolan liikuntahalli (WU17, 2.loppuottelu)
Honkahallilla pelataan koko tuleva viikonloppu mikrojen ja minien aluefinaaleita. Korisfiilistä siis hallien täydeltä. Samaan aikaan Metro Areenalla naisten jääkiekon MM-kisojen päätösviikonloppu ja ratkaisevat ottelut. Tapiolan urheilupuisto tulee olemaan erittäin ruuhkainen. Suosittelemme varaamaan aikaan parkkeeraamiseen ja mahdollisuuksien mukaan suosimaan julkisia kulkuvälineitä saapumiseen.