Yhteistyötapahtuma ”Sporttirieha” liikutti lähes 400 koululaista

Otahalli täyttyi liikunnan riemusta ensimmäinen joulukuuta, kun Iivisniemen koulun oppilaat saapuivat kolmen Espoolaisen suurseuran, Westend Indiansin, Tapiolan Hongan ja Olarin Voimistelijoiden, yhteistyössä järjestämään ensimmäiseen Sporttiriehaan. 

Iivisniemen koululta riehaan saapui lähes 400 oppilasta, esikoululaisista alakoulun vanhimpiin. Oppilaat liikkuivat riehassa urheiluseurojen seurojen valmentajien ohjauksessa salibandyn, jalkapallon, koripallon, voimistelun ja akrobatian parissa. Tapahtumassa oli myös peuhakenttä, jossa kaikki pääsivät kisailemaan, peuhaamaan ja kokeilemaan eri urheilulajeja.

”Sporttirieha on loistava esimerkki siitä, että pystymme aidolla urheiluseurojen yhteistyöllä saamaan aikaan mahtavia ja monipuolisia liikuntatapahtumaelämyksiä”, kertoo tapahtumaidean takana olevan Westend Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiponen.

Iivisniemen koululaiset pääsivät ensimmäisinä kokemaan Sporttiriehan, mutta toinen rieha tullaan järjestämään jo tammikuussa. Tällöin liikkumaan Otahallille saapuu Espoon päiväkotilaisia. Molempien tapahtumien tukijana toimii Espoon kaupungin liikuntatoimi. Seurojen tavoitteet Sporttiriehojen tulevaisuuden suhteen ovat korkealla.

”Toiveenamme on muutaman vuoden sisään saada tarjota liikuntaelämyspäivä suurimmalle osalle Espoon koululaisista”, Leiponen paljastaa.

Riehakiertueelle etsitäänkin kuumeisesti tukijoita, jotta kaikki Espoon koulut voisivat osallistua tapahtumaan, vaikka koulun liikuntabudjetti olisi pieni.

Tapahtuman järjestävät urheiluseurat haluavat innostaa koululaisia mukaan seuratoimintaan niin harrastajina kuin urheilukulttuurin seuraajina. Kaikki seurat tarjoavat liikuntatapahtumaan osallistuneille koululaisille myös mahdollisuuden osallistua ilmaiseksi tai tuntuvaan alennushintaan yhteen kunkin järjestäjäseuran huippu-urheilun yleisötapahtumaan.

”Urheilukulttuuri tarjoaa yhteisöllisyyttä, elämyksiä ja tervehenkisiä esikuvia lapsille”, kertoo Leiponen.

Tapiolan Honka osallistui tapahtuman suunnitteluun, sekä toteutukseen innolla ja toi mukanaan tapahtumapäivään Espoo Unitedin edustusjoukkueiden pelaajia. Riehan tapahtumakentällä pääsi testaamaan heittotaitoja ja kisaamaan United-koripalloilijoiden kanssa. Koripallokentällä eskarilaiset ja ekaluokkalaiset oppivat koripallon perusasioita, kun taas samaan aikaan kentän toisessa päässä pelattiin isompien koululaisten kanssa 3×3-turnaus, TET:tiläisten toimiessa pelinohjaajina.

”Oli upeaa olla mukana tässä tapahtumassa ja toivottavasti suunnittelutyö, sekä jo toteutettu pilottitapahtuma tuo jatkumon toiminnalle” Tapiolan Hongan yhteisömanageri Sonja Herrala hehkuttaa.

”Me Hongassa ollaan oltu monessa yhteistyötapahtumassa mukana viimeisten kausien aikana ja siitä sopii olla ylpeä. Lasten liikuttaminen ja urheilukulttuuri Espoossa on meidän kaikkien yhteinen asia. Kiitosta siis yhteistyökumppaneille, ollaan jälleen otettu hyvä askel eteenpäin – yhdessä. Kiitos myös Unitedin suuntaan. Se ilo mitä pelaajat omalla esimerkillään antavat näissä tapahtumissa on todella arvokasta. Reetta Piipari pelasi koululaispoikien kanssa väsymättä, Kaisa Kuisma ohjasi koulun pienimpiä ja Lauri Toivonen hurmasi pikkutyttöjä (ja opettajia), sekä toimi päivän aktiivisimpana kutsujen jakajana 11.12 pelattaviin kotiotteluihin” Herrala jatkaa.

Sporttiriehasta kuullaan varmasti vielä lisää tulevaisuudessa ja mikäli kiinnostut toimimaan tapahtumien tukijana, ole rohkeasti yhteydessä Tapiolan Hongan toimistoon!