Yhteistyö Ravintola Fat Lizardin kanssa jalostuu kumppanuudeksi

Ravintola Fat Lizard on ollut mukana Tapiolan Hongan tapahtumissa avaamisestaan asti. Nyt toimiva yhteistyö jalostuu täysipainoiseksi kumppanuudeksi, kun Otaniemessä toimiva ravintola nähdään yhtenä Hongan naisten edustusjoukkueen pääyhteistyökumppaneista kaudella 2019-2020.

Espoon ravintolamaailma uudistui tammikuussa 2018, kun Ravintola Fat Lizard avasi ovensa Otaniemessä. Runsaita annoksia, monipuolisia makuja ja jatkuvasti uudistuva ruokalista – lounaasta yömyöhään.

”Uskomme näyttävään, käsillä tehtyyn ja runsaaseen ruokaan. Grillaamme, savustamme ja paistamme sekä muutenkin kypsyttelemme mielessämme koko ajan jotain uutta. Aito puu-uunimme loihtii Espoon parhaat pizzat ja hanasta löytyy aina paras valikoima Fat Lizardin sekä muiden pienpanimoiden oluita. How does that sound?” ravintolan nettisivuilla kuvaillaan.

Honkalaiset ovatkin ottaneet ravintolan jo hienosti ”omakseen” ja siksi kumppanuus nostaakin hymyn huulille. Hongan yhteisömanageri Sonja Herrala iloitsee yhteisen matkan jatkumisesta.

”On todella hienoa, että yhteistyö paikallisen yrityksen kanssa etenee näin. Ollaan lähdetty kulkemaan yhdessä ensin markkinointiyhteistyönä tapahtumissa, kuten Tallink Tournament ja seniorikoripallon MM-kisat 2019. Kun yhteistyö sujuu molemmin puolin niin hyvin, kuin nyt on sujunut, on loogista kehittää sitä eteenpäin” Herrala kommentoi.

”Ravintola Fat Lizardin porukka näki meidän naisten edustusjoukkueen toiminnan sellaisena, jossa haluavat olla mukana kumppanin roolissa. Espoossa naisurheilun eteen tehdään paljon töitä ja siinä menestytään monessa lajissa. On innostavaa nähdä, että Fat Lizardin kaltaisten paikallisten yritysten edustajat huomaavat sen myös. Kumppanuus tulee näkymään läpi kauden erilaisina tempauksina naisten ottelutapahtumien yhteydessä. Hongan naiset tulevat myös kutsumaan kannattajansa vuoden vaihteen jälkeen yhteiseen illanviettoon” yhteisömanageri jatkaa.

Tapiolan Hongan naisten joukkue pelaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla naisten Korisliigassa. Joukkue on nuortunut menneistä kausista reilusti, sillä nyt kasvatetaan, omista honkalaisen junioripolun kulkeneista nuorista tulevaisuutta. Joukkueen keski-ikä on alkaneella kaudella 20 vuotta ja kapteenina toimii vasta 17-vuotias honkalaislupaus Alexandra Ailus. Joukkuetta ja nuorten kehittymistä vahvistavat kolme amerikkalaispelaajaa. Jenkkitrio Waters, Palmer ja Fountain vierailivat tutustumassa Fat Lizardin ruokiin ja vaikuttuivat vahvasti.

Hongan naisten Donnaizha Fountain, Haiden Palmer, Ravintola Fat Lizardin toimitusjohtaja Viljo Laine, ravintolatoimenjohtaja Tiina Karling ja Hongan Chelsea Waters.

”Rakastin ravintolan tunnelmaa ja monipuolista ruokalistaa. Ruoka oli herkullista ja koimme olomme todella tervetulleiksi koko vierailun ajan. Tulen varmasti syömään siellä vielä monesti kauden aikana. Jos et ole vielä käynyt, suosittelen lämpimästi kokeilemaan” honkalaisamerikkalainen Chelsea Waters hehkutti.

Ravintola Fat Lizardin osakkaat Tiina Karling ja Viljo Laine toivottavat koripalloperheen tervetulleeksi ja kertaavat syitä yhteistyön syventämiseen.

”Tapiolan Hongan toiminnassa on samaa hyvää ja rentoa, mutta ammattimaista fiilistä kaikessa tekemisessä, kuten meilläkin. Yhteistyön syventäminen Suomen suurimman koripalloseuran kanssa on varmasti kannattava ja ennen kaikkea iloinen asia, molemmille osapuolille. Uskomme Hongan naisten menestykseen ja naisurheilun tukeminen täydentää mukavasti muuten melko maskuliinista olemustamme” ravintolatoimenjohtaja Karling kertaa hymyillen.

”Toivotamme kaikki Tapiolan Hongan pelaajat perheineen tervetulleiksi herkuttelemaan Ravintola Fat Lizardiin. Aurinkoista palvelua ja runsaita makuja on tarjolla aamusta iltaan joka päivä, jouluaattonakin” toimitusjohtaja Laine lisää.

Hongan naisten seuraava kotiottelu pelataan Tapiolan liikuntahallilla lauantaina 26.10. klo 14.00. Vieraaksi saapuu HBA. Liput ovelta 10/5€, Hongan juniorit katsomoon ilmaiseksi mobiilikausikorteillaan. Tervetuloa!

Oletko jo tutustunut FAT Brunssiin? Käy tutustumassa osoitteessa ja tee pöytävaraus TÄSTÄ.