Viikonloppuna luvassa nuorten vk-sarjojen mitalipelejä sekä minien ja mikrojen aluefinaalit

Kevätauringon lämmittäessä päästään korisparketeilla pelaamaan kauden parhaita pelejä. Tulevana viikonloppuna 21.4 perjantaista lähtien pelataan nuorten valtakunnallisten sarjojen välieriä, SM-pronssiottelu ja ensimmäinen SM-finaalisarjan ottelu. Pienemmissä junioreissa taasen vuorossa mikro- ja mini-ikäisten aluefinaalit. Uutisesta parhaat vinkit viikonlopun parhaisiin peleihin ja ennakkoasetelmia.

Nuorten SM-sarjoissa käynnistyvät mitalipelit

19-vuotiaat tytöt pelasivat äärettömän tasaisen ja kovan välieräsarjan Helmi Capitalsia vastaan. Sarja ratkesi vasta kolmannen välieräottelun viime minuuteilla, kun Caps onnistui taistelemaan finaalipaikan itselleen. Hongan tyttöjen mitalijahti jatkuu lauantaina Tampereen Pyrintöä vastaan pronssiottelussa.

Joukkueen kapteeni Reetta Sääski kertoo, että taistelutahtoa löytyy joukkueesta yhä vaikka tavoiteltu finaalipaikka jäikin harmittavan pienestä kiinni.

"Me ollaan joukkue joka pelaa yhdessä tosi hyvin ja taistelee aina loppuun asti. Ollaan monipuolinen ryhmä, josta löytyy monipuolisesti vahvuuksia ja jossa jokainen pelaaja on tärkeä. Koko kausi on pelattu tosi hyvin ja vaikka toki on harmittanut että finaaleihin ei nyt päästy, riittää pronssiin tahtoa ihan koko joukkueelta."

La 21.4. klo 13.00
19-vuotiaat tytöt SM-pronssiottelu: Honka vs. Pyrintö, Tapiolan urheiluhalli

19-vuotiaiden tyttöjen kapteeni Reetta Sääski. Kuva: Sonja Herrala

16-vuotiaat pojat kaatoivat SM-välieräsarjassa Ura Basketin suoraan voitoin 2-0. Finaalisarja käynnistyy lauantaina 21.4. Tapiolan urheiluhallilla. Hongan finaalivastus on Sykki, joka sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja kaatoi välierissä Äänekosken Huiman suoraan kahdessa ottelussa.

Honkalaisten kapteeni Sebastian "Sebu" Lindberg kannustaa saapumaan seuraamaan finaaleja.

"Meidän joukkueen erottaa muista heittovoima, erityisesti 3 pisteen heitot. Vahvuuksia on myös puolustuksen aggressiivisuus, urheilullisuus ja niiden kautta fast break-hyökkääminen. Sykkiä lähdetään kaatamaan hyvällä pallonliikkeellä, hyvillä heittovalinnoilla ja puolustuksen kautta. Terveisinä kaikille: Ihan jokainen katsomaan näitä pelejä ja kannustamaan Honka voittoon!"

La 21.4 klo 16.00
16-vuotiaiden poikien 1.finaali: Honka vs. Sykki, Tapiolan urheiluhalli

16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa alkaa välierävaihe

Hongan 16-vuotiaat tytöt aloittavat mitalien tavoittelun melkoisista asetelmista. Hongan kaksi SM-sarjassa pelaavaa joukkuetta nimittäin sijoittuivat runkosarjassa sijoille 2. ja 3. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkueet pelaavat välieräsarjassa vastakkain. Runkosarjan voitti Helsingin NMKY.

La 21.4. klo 19.00 ja su 22.4. klo 19.00
16-vuotiaiden tyttöjen välierät: Honka 1 vs. Honka 2

Valtakunnallisissa 1.divareissa "Final four" turnaukset sekä 19-vuotiaissa tytöissä että pojissa

Molemmat joukkueet sijoittuivat runkosarjoissaan neljänsiksi. Tytöillä semifinaali pelataan Tikkurilassa lauantaina TiKS:iä vastaan. Pojat taasen kohtaavat MuKi 2:en Munkkiniemessä.

Kapteenien kommenteista on luettavissa kova luotto omiin.

"Voittamaan ehdottomasti lähdetään ja sitä haetaan kovalla luotolla omaan joukkueeseen ja omaan peliin. Vaihtelevasta rosterista huolimatta pelataan hyvin yhteen ja löydämme toisemme kentällä. Runkosarjan pelit ovat menneet kärkinelikon välillä ristiin, joten luvassa on varmasti tosi hyviä pelejä" tyttöjen kapteeni Kaisa Katajavuori kertaa.

"Tavoitteena on tietysti voittaa sarja ja lähteä sen jälkeen hyvillä mielin kesälomille. Meillä on kaikki taitavia jätkiä, jotka pystyy ratkaista ja uskon, että kaikilla on oikeasti voitontahtoa. Honka voittaa!" kapteeni Elmo Pekonen kommentoi samaan sävyyn.

La 21.4. klo 10.00
19-vuotiaiden tyttöjen valtakunnallisen 1.divarin semifinaali: TiKS vs. Honka

La 21.4. klo 10.00
19-vuotiaiden poikien valtakunnallisen 1.divarin semifinaali: MuKi 2 vs. Honka

Honkahalli ja Pohjois-Tapiolan koulu mini- ja mikroikäisten aluefinaalien näyttämönä

Eteläisen alueen aluefinaalit pelataan tänäkin vuonna Tapiolassa. Uutena tälle kaudelle on se, että aluefinaalit pelataan ikäluokittain eli kaikki saman ikäluokan divisioonat pelaavat saman viikonlopun aikana. Nyt mini- ja mikroviikonloppuna vauhtiin pääsevät 2006-2009 syntyneet tytöt ja pojat. Otteluita pelataan aamusta iltaan koko viikonlopun ajan.

Tsemppiä vauhdikkaaseen viikonloppuun tytöt, pojat, valmentajat ja tärkeissä tehtävissä toimitsijoina, kannustajina ja salivalvojina toimivat vanhemmat!

Honkahallilla riittää vauhtia koko viikonlopun aamusta iltaa aluefinaaleissa. Kuva: Sonja Herrala

Honkalaisia kannustamassa  Turvatalo - monipuolisiin turvallisuusratkaisuihin erikoistunut lukkoliike. Tutustu osoitteessa: www.tapiolanturvatalo.fi

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA