Tapiolan Hongan viikkokatsaus: Hyvät ja huonot uutiset 6.5.2020

Keskiviikko on vakiintunut Tapiolan Hongan tiedotepäiväksi poikkeusoloissa. Tässä siis jälleen viikkokatsausta hyvien ja huonojen uutisten muodossa. Tänään odotettuja ilouutisia – treenit käynnistyvät!

Hyvät uutiset: Tapiolan Hongassa käynnistetään ohjattu kesäharjoittelu joukkueille, niin ulkona Tapiolan urheilupuiston ympäristössä kuin Honkahallillakin. Harjoittelu aloitetaan porrastetusti ja huolellisilla ohjeistuksilla sekä toimintatavoilla, jotta toiminta on mahdollisimman hallittua ja turvallista. Pandemiatilannetta ja ohjeistuksia seurataan jatkuvasti. Olemme valmiita muokkaamaan toimintaa tilanteen niin vaatiessa.

Ensimmäisessä vaiheessa treenien pariin voivat palata 2008-syntyneet ja sitä vanhemmat juniorit. Toiminta starttaa pienryhmäharjoittelulla 18.5. alkaen, josta voidaan siirtyä joukkueharjoitteluun kesäkuun alussa. Joukkueiden valmentajat viestivät lähipäivien aikana lisää niin treeniaikatauluista kuin poikkeusjärjestelyistäkin.

Kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien Suomessa siirrytään 10 hengen kokoontumisrajoituksesta 50 hengen rajoitukseen ja useissa lajeissa on mahdollista käynnistää jopa kilpaurheilutoimintaa. Hongassa 1.6. päästään aloittamaan supermikro-, mikro- ja mini-ikäisten junioreiden (synt. 2009-2014) sekä harrasteryhmien (Green) treenit. Tästä jälleen lisää tietoa valmentajien kautta. Malttakaa odottaa lisäinfoa hetki, sillä hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Nuorimmille honkalaisille on myös luvassa erityistä kivaa, kun elokuulle siirretyn Honka Summer Campin sijaan kesäkuun ensimmäisillä viikoilla Honkahallilla pyritään järjestämään lyhytkestoisempia joukkueleirejä. Leireistä tulee lisää infoa heti kun saamme tarkempaa tietoa seuran valmennuskapasiteetista sekä urheilua koskevista erityisohjeista.

Olemme saaneet paljon kysymyksiä harjoittelun mahdollisiin alkamisaikoihin ja toteutukseen liittyen ja kysymyksiä herää varmasti vielä paljon lisää. Tulemme tiedottamaan ennen harjoittelun aloitusta kaikesta siihen liittyvästä.  Haluamme myös painottaa, että pienryhmä- ja joukkueharjoitteluun osallistuminen on jokaisessa perheessä henkilökohtainen päätös. Perheissä on paljon erilaisia tilanteita esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvien osalta. Kenenkään ei tule kokea painetta palata treeneihin. Terveys ja hyvinvointi ovat edelleen prioriteetti ykkönen.

Huonot uutiset: Olisi hienoa, jos voitaisiin lyödä kaikki suunnitelmat lukkoon ja edetä suoraviivaisesti niiden mukaan. Me kaikki kuitenkin tiedämme, että tilanne elää ja siksi tämäkin tiedote saattaa tuntua hieman ympäripyöreältä. Fakta on kuitenkin se, että koripalloa tullaan taas pelaamaan ja siihen pisteeseen päästään, kun edetään rauhassa. Voi sitä ilon päivää, kun Honkahalli on jälleen ääriään myöten täynnä elämää kuten sen kuuluu.

Tämän seuraavan lauseen sanomista on odotettu: Nähdään pian Honkahallilla!