Tapiolan Hongan valmennus ja juniorijoukkueet 2018-2019

Tapiolan Honka tarjoaa kaudella 2018-2019 erinomaisen ympäristön sekä tavoitteellisesti harjoitteleville junioreille että harrastetoiminnasta kiinnostuneille. Tuleva kausi tuo mukanaan muutoksen nuorten valtakunnallisten sarjojen sarjajärjestelmiin ja myös muutoksia Hongan junioreiden harjoitusryhmien organisointiin.

Hongalla on miehissä joukkue miesten I divisioona B:ssä. Naisten puolella seuralla on joukkueet sekä Korisliigassa että naisten I divisioonassa. Lisäksi Honka tavoittelee paikkoja kaikkiin nuorten SM-sarjoihin sekä tytöissä että pojissa (U19, U17, U16, U15, U14). Nuorten kilpajoukkueet pelaavat myös kansainvälisiä pelejä ja tarvittaessa eteläisen alueen sarjoja. Kilparyhmien lisäksi harrastejoukkueita (Honka Green) on tarjolla 2000-2001 syntyneille ja 2002-2003 syntyneille junioreille. Nämä joukkueet osallistuvat eteläisen alueen sarjoihin.

Hongan tulevan kauden harjoitusryhmät ja päävalmentajat näet alta. Lisää valmentajia julkaistaan myöhemmin.

POJAT:

Kehitysjoukkue: Aapo Heinonen

  • Juniori-ikäisille (2000-2002) ja nuorille aikuisille
  • Pelaa miesten I divisioona B:tä ja tavoittelee paikkaa U19 SM-sarjaan

U19 (2000-2001): Aapo Heinonen

  • U19 valtakunnallinen sarja ja/tai alueen sarjat
  • Yhteistyö kehitysjoukkueen kanssa

U17 (2002-2003): Lauri Järvinen

  • U17 SM-sarja (sarjapaikka varma) ja U16 SM-sarja (karsinnat syksyllä)
  • Kansainväliset sarjat: 2002 syntyneet EYBL Keski-Euroopan sarjaa ja 2003 syntyneet BBBL-sarjaa
  • Eteläisen alueen sarjat

U15 (2004-2005): Niko Nyholm

  • U15 SM-sarja (ranking-kierrokset syksyllä ja alkukeväästä, lopputurnaus loppukeväästä)
  • U14 SM-sarja (alueellinen kierros syksyllä, valtakunnallinen keväällä)
  • Kansainväliset sarjat: BBBL-sarja
  • Eteläisen alueen sarjat

Pojat 2006: Olivia Eklund, Niko Nyholm
Pojat 2007: Panu Pedersen, Reetta Piipari
Pojat 2008: Panu Pedersen, Reetta Piipari
Pojat 2009: Tuomas Rahkonen, Karri Louevuo
Pojat 2010: Tuomas Rahkonen, Lauri Järvinen
Pojat 2011: Tuomas Rahkonen
Pojat 2012/2013: Tuomas Rahkonen, Fiia Ristola, Sini Sipponen
Honka Green (2000-2001): Villu Kask

TYTÖT:

Naisten Korisliigaryhmä (Naisten Korisliiga)

  • Pelaa naisten Korisliigaa. Osa ryhmän mukana harjoittelevista pelaajista pelaa myös naisten I divisioonaa tai U19 SM-sarjaa

Kehitysjoukkue / U19: Susanna Strömberg

  • Juniori-ikäisille (2000-2002) ja nuorille aikuisille
  • Naisten I divisioona ja U19 SM-sarja (karsinnat syksyllä)
  • Yhteistö naisten Korisliigan ja U17 kanssa

U17 (2002-2003): Klaus Rauhansalo, Heikki Kallio

  • U17 SM-sarja (sarjapaikka varma)
  • Osa pelaajista pelaa myös U19 tai U16 SM-sarjoja.

U15 (2004): Harri Jokela, J-P Sipponen

  • U16 SM-sarja (SM-karsinnat syksyllä), osittain yhdessä U17 ryhmän pelaajien kanssa
  • U15 SM-sarja (ranking-kierrokset syksyllä ja alkukeväästä, lopputurnaus loppukeväästä)

U14 (2005): Harri Jokela, Anja Suomalainen

  • U14 SM-sarja (alueellinen kierros syksyllä, valtakunnallinen keväällä) sekä eteläisen alueen sarja
  • Kansainvälinen EGBL-sarja

U15 III (2004-2005): Eero Neva

  • Alueen sarjat

Tytöt 2006: Annis Aarnio, Anu Hausen
Tytöt 2007: Panu Pedersen, Jimmy Ruokolainen, Sami Virtanen 
Tytöt 2008: Panu Pedersen, Peetu Öunap
Tytöt 2009: Tuomas Rahkonen, Anu Karppinen
Tytöt 2010: Tuomas Rahkonen, Reetta Piipari
Tytöt 2011: Tuomas Rahkonen, Antti Viitanen
Tytöt 2012/2013: Tuomas Rahkonen, Anni Mänttäri
Honka Green: Eero Neva

Lisätiedot:
Antti Viitanen
050-5839953
antti.viitanen@tapiolanhonka.fi

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA