Supermikrorieha valtaa Summahallin sunnuntaina

Tulevana sunnuntaina moni pieni koripalloilija pukee peliasun päälleen ensimmäistä kertaa ja astelee pelikentälle. Perinteisessä Supermikroriehassa pelikokemuksia haetaan tänä vuonna 2009-2011 syntyneille junioreille.

Sunnuntaina 11.12 Summahallin kolmoskenttä on jaettu kolmeen lohkoon ja honkalaiset saavat vieraita Leppävaaran Pyrinnöstä, Torpan Pojista, Klaukkalan NMKY:stä ja Punaportin Bluesista. Pikkujunioreista on muodostettu 18 joukkuetta ja vauhtiin päästään heti 9:15 aamulla. Ottelut pelataan 4 vs. 4, peliaikana 4 x 8min suoraa aikaa. Otteluissa tuomarin paikalla toimivat pelinohjaajat. Evästyksen voi hoitaa Summahallin kahviosta 8:30 eteenpäin.

Turnauspäivä huipentuu naisten ja miesten otteluihin Metro Areenalla, huhun mukaan otteluihin saadaan myös vieraita Korvatunturilta

Supermikroriehassa saa myös tavata esikuvia, kun Espoo United koripallon edustusjoukkueiden pelaajat saapuvat turnaukseen kannustamaan junioreita Pelaaajat toivottavat myös kaikki tulevaisuuden tähdet perheineen tervetulleiksi seuraamaan otteluitaan turnauksen jälkeen. Espoo Unitedin naisten Korisliiga-joukkue pelaa klo 14:00 Espoo Metro Areenalla, vastassa Äänekosken Huima. Miesten Divari A:ssa luvassa on äärimmäisen mielenkiintoinen ottelu kun divarin kärkipaikkaa toistaiseksi hallitseva Torpan Pojat, marssittaa joukkueensa Areenan parketille. Miesten ottelussa pallo ilmaan klo 17:00. Liput otteluihin kätevästi ennakkoon Ticketmasterista 10/5€. (Huom! Alle kouluikäiset otteluun veloituksetta.) Huhupuheiden mukaan Metro Areenalla saattaa vierailla myös punanuttuinen ystävä pohjoisesta.

Superhauskaa Supermikroriehaa, sekä Superisti tsemppiä ja iloa koripallon Supersunnuntaihin kaikille!

Alta löydät otteluohjelman.

KloKenttäKotiVieras
9.153AHonka P10/11 WhiteSnakesLePy P10
9.153BHonka T10/11 TeräskissatHonka P10/11 GreenFrogs
9.153CHonka P09ToPo P09/10 Sininen
10.103ALePy P10Honka T10/11 Vauhtihauvat
10.103BHonka P10/11 GreenFrogsLePy T10
10.103CToPo P09/10 SininenPuB Valkoinen
11.053AHonka T10/11 VauhtihauvatHonka P10/11 WhiteSnakes
11.053BLePy T10Honka T10/11 Teräskissat
11.053CPuB ValkoinenHonka P09
12.003AHonka T10/11 SuperpuputHonka P10/11 BlackBears
12.003BPuB SininenToPo P09/10 Keltainen
12.003CHonka T09LePy T09
12.553AHonka P09/10 BlackBearsKlaNMKY 10-11
12.553BToPo P09/10 KeltainenLePy P09
12.553CLePy T09ToPo T09/10
13.503AKlaNMKY 10-11Honka T10/11 Superpuput
13.503BLePy P09Honka T10/11 Superpuput
13.503CToPo T09/10Honka T09

 

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA