Säännöt

TOIMINTASÄÄNNÖT

1 § Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Yhdistyksen nimi on Tapiolan Honka ry.

Yhdistyksen kotipaikka on Espoon kaupunki Etelä-Suomen läänissä.

Yhdistys on perustettu marraskuun 14. päivänä vuonna 1975 ja siitä käytetään
näissä säännöissä nimitystä seura.

Seuran kieli on suomi.

Seuran toiminta-alueena on Espoon kaupunki.

2 § Seuran tarkoitus

Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaa ja urheilua, päälajinaan koripallo, sekä muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa seuran toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa kunto- ja terveysliikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua tai liikuntaan liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

3 § Tarkoituksen toteuttaminen

Tarkoitustaan seura toteuttaa:

1) Tarjoamalla
- Kilpa- ja huippukoripalloa
- Koripallon harrastetoimintaa
- Koripallon harjoitus- ja valmennustoimintaa
- kunto- ja terveysliikuntaa
- liikunnan ohjausta ja liikuntatoimintaa eri ikäryhmille, molemmille sukupuolille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille
- muuta vastaava toimintaa, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten fyysistä ja henkistä toimintakykyisyyttä ja hyvinvointia
- tiedotus- ja suhdetoimintaa
- koulutustoimintaa

2) Kiinnittämällä ehdotuksilla, anomuksilla ja aloitteilla viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota liikuntakysymyksiin sekä vaikuttamalla omatoimisesti liikunnan kehittämiseen ja tarpeellisten harjoituspaikkojen ja -välineiden hankkimiseen
ja hoitamiseen.

3) Harjoittamalla julkaisutoimintaa

4) Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä. 

Toimintansa tukemiseksi seura voi


- ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja arvopapereita.
- hankkia varoja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus- ja monistustoimintaa, majoitus- ja ravitsemusliikettä ja bingotoimintaa sekä välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja –asusteita.

4 § Seuran jäsenyys

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

5 § Seuran jäsenet

Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.

Kunniajäseneksi voi seuran kokous kutsua hallituksen esityksestä henkilön, joka on erittäin merkittävästi edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.

Kunniapuheenjohtajaksi voi seuran kokous kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.

Kannattajajäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa.

6 § Seurasta eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan toimintavuoden loppuun asti.

7 § Jäsenen eronneeksi katsominen

Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi seurasta, jos jäsen on jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta.

8 § Jäsenen erottaminen ja muut kurinpitotoimet

Hallitus voi erottaa jäsenen, jos tämä on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta, muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan, toimii vastoin seuran tarkoitusta tai toimii törkeästi vastoin urheilun eettisiä periaatteita.

Seuran jäsen sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä ja Kansainvälisen lajiliiton antidopingsäännöstöjä sekä Kansainvälisen Olympiakomitean antidopingsäännöstöjä.

Dopingrikkomukset ja seuran jäsenelle niistä määrättävät seuraamukset on määrätty edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä.

Seuran jäsen voi joutua korvaamaan dopingrikkomuksella aiheuttamansa vahingon seuralle ja kansalliselle lajiliitolle(Suomen koripalloliitolle) sekä kansainväliselle lajiliitolle (FIBA).

Urheilun eettisten periaatteiden vastaista toimintaa on:

Urheilulle vieraiden aineiden käyttö
* Huumeiden ja dopingaineiden käyttö tai käytön edistäminen
* Julkinen häiritsevä esiintyminen alkoholin vaikutuksen alaisena
* Tupakan ja tupakkatuotteiden käytön yhdistäminen urheilutilanteisiin

Epäasiallinen käyttäytyminen kilpailu- ja harjoitustilanteessa
* Väkivalta, törkeä kielenkäyttö ja epäasiallinen arvostelu, tuomarin harhautus ja muu sääntökikkailu

Urheiluhuijaus
* Kilpailutilan tai -välineiden manipulointi
* Tuloksista etukäteen sopiminen

Vedonlyönti
* Vedonlyönti omasta kilpailusta

Lahjonta
* Tuomareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien tai toimitsijoiden lahjominen tai sen yritys tuloksen manipuloimiseksi

Sukupuolinen häirintä

Urheilun eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta on seuraamuksena Suomen Koripalloliiton määräämä rangaistus sen mukaan kuin liiton säännöissä tai kilpailusäännöissä määrätään, kuitenkin enintään kahden vuoden toimintakielto.

Hallitus päättää myös muista kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jolloin noudatetaan Suomen Koripalloliiton sääntöjä ja määräyksiä.

Suomen Koripalloliitto, tai sen asemesta, tai sen lisäksi Kansainvälinen lajiliitto voi päättää seuran jäsenelle dopingrikkomuksesta määrättävästä seuraamuksesta ja muista kurinpitotoimista antidopingsäännöstöissä, säännöissä ja sääntöjä alemmanasteisissa määräyksissä vahvistetulla tavalla.

Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä.

Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja.

9 § Jäsenmaksut

Varsinaisilta jäseniltä kannettavien jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain seuran kevätkokous. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä maksuja.

10 § Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset

Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään huhti-toukokuussa ja syyskokous elo-syyskuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää hallitus.

Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kokoukseen on julkaistava vähintään kymmenen (10) päivää ennen kokousta seuran kotisivulla tai sähköposti-ilmoituksena jäsenille.

11 § Syys- ja kevätkokous

Syyskokouksen asiat

1 Avataan kokous

2 Valitaan kokoukselle
a) puheenjohtaja
b) sihteeri
c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
d) ääntenlaskijat

3 Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet

4 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5 Esitetään hallituksen laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien antama lausunto

6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7 Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

8 Päätetään kokous

Kevätkokouksen asiat

1 Avataan kokous

2 Valitaan kokoukselle
a) puheenjohtaja
b) sihteeri
c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
d) ääntenlaskijat

3 Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet

4 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5 Vahvistetaan jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus

6 Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio

7 Valitaan täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi

8 Valitaan täysi-ikäisten ja Suomessa asuvien jäsenten keskuudesta hallituksen muut jäsenet erovuoroisten tilalle

9 Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja vastaava määrä varatilintarkastajia

10 Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

11 Päätetään kokous

Asioista, joita seuran jäsenet haluavat kevät- tai syyskokouksen käsiteltäviksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kokousta.

12 § Seuran ylimääräinen kokous

Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, seuran kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu.

Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenet ovat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen.

13 § Pöytäkirja

Seuran, sen hallituksen, jaostojen ja valiokuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat ovat kokousten puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava. Hallituksen, jaostojen ja valiokuntien pöytäkirjat tarkistetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.

14 § Äänestys

Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.

Jokaisella kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla, kannattajajäseniä lukuun ottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.

15 § Seuran hallinto

Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa hallitus, johon kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja, ja kahdeksi toimintavuodeksi valitut kuusi jäsentä. Hallituksen jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisellä kerralla erovuoroiset valitaan arvan perusteella.

Kuusi vuotta yhtäjaksoisesti hallituksen jäsenenä ollutta ei saa valita välittömästi uudelleen, ellei häntä valita hallituksen puheenjohtajaksi. Kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti hallituksen jäsenenä ollutta puheenjohtajaa ei saa valita välittömästi uudelleen.

Hallituksen toimikausi alkaa vaalin jälkeisen toimintavuoden alusta.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus valitsee lisäksi sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet hallituksen jäsenistä kirjallisesti sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla.

Hallituksen tehtävänä on erityisesti

1 Toteuttaa seuran kokouksen päätökset

2 Johtaa ja kehittää seuran toimintaa

3 Valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat

4 Vastata seuran taloudesta

5 Pitää jäsenluetteloa

6 Tehdä seuran vuosikertomus ja tilinpäätös

7 Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten

8 Hoitaa seuran tiedotustoimintaa

9 Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista

10 Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan

11 Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä

12 Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii

13 Luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kolme viikkoa ennen syyskokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään viikkoa ennen syyskokousta hallitukselle.

16 § Tilivuosi

Seuran toiminta- ja tilivuosi alkaa kesäkuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan kalenterivuoden toukokuun 31. päivänä.

17 § Nimenkirjoittajat

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai sihteeri yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä jonkun muun hallituksen jäsenen tai hallituksen määräämän toimihenkilön kanssa. Nimenkirjoittajien on oltava täysi-ikäisiä.

18 § Jaostot

Jaostot voivat päättää sisäisestä toiminnastaan kuitenkin siten, että seuran hallitus vahvistaa jaoston tekemät oikeustoimet.

19 § Sääntöjen muuttaminen

Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

20 § Seuran purkaminen

Seuran purkamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa perättäisessä seuran kokouksessa. Kokousten väli pitää olla ainakin yksi (1) kuukausi ja vain toinen kokous saa olla seuran ylimääräinen kokous. Kokouskutsussa on mainittava erikseen seuran purkamisesta.

21 § Seuran varojen luovuttaminen

Jos seura on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava johonkin seuran toimintaalueen koripalloa edistävään tarkoitukseen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti. Pesänselvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt.

Seuran purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.

22 § Saavutetut jäsenoikeudet

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

TAPIOLAN HONKA