Pienimpien junioreiden kausi huipentui supermikroriehaan

Perinteinen supermikroikäisten kauden päätösturnaus pelattiin lauantaina Honkahallilla. Mukana oli 31 joukkuetta ja lähes 300 5-8 -vuotiasta koripalloilijan alkua. Turnaus oli jälleen kerran onnistunut ja todellinen hyvän mielen tapahtuma. Pelien jälkeen kaulaan ripustetut mitalit kruunasivat onnistuneen päivän.

Aamun aloittivat 2012-2013 syntyneet tytöt. Hongan kolme joukkuetta – Tehotytöt, Supermimmit ja Vauhtipimut – saivat vastaansa ToPon, LePyn ja Helmi Basketin saman ikäisiä tyttöjä. Onnistumisen riemua nähtiin jokaisessa pelissä ja upeaa kehitystä oli nähtävissä joulukuun turnaukseen verrattuna.

Hongan tytöt 2012-2013 osallistui supermikroriehaan kolmella joukkueella. Kuva: Anni Mänttäri

Tyttöjen jälkeen vuorossa olivat saman ikäiset pojat. Tässä ikäluokassa Hongalla oli mukana peräti neljä joukkuetta – Kelo, Mänty, Petäjä ja Havu. Vastustajiksi olivat saapuneet ToPo, Super-Masu, LePy ja turnauksen kaukaisin vieras, PuB Basket Hämeenlinnasta. Kaikki joukkueet esittivät hienoja otteita ja onnistumisia muistettiin totta kai tuulettaa antaumuksella.

Kultamitalit kaulassa on helppo hymyillä! Kuva: Sonja Herrala

Seuraavana tulessa olivat 2011 syntyneet pojat. Poikien sarjan avasi Hongan keskinäinen ottelu Petäjä - Mänty, jossa nähtiin todella urheilullisia suorituksia ja hienoa joukkuepeliä. Myös tämän ikäluokan muut pelit tarjosivat niin Hongan kolmelle joukkueelle kuin vieraaksi saapuneille ToPolle, LePylle, Super-Masulle ja PuB Basketille hienon koriskokemuksen.

2011-syntyneissä pojissa mittaa toisistaan ottivat mm. LePy ja Honka. Kuva: Sonja Herrala

Pitkän turnauspäivän päättivät 2011 syntyneet tytöt. Tässäkin sarjassa Hongalla oli mukana upeat neljä joukkuetta – Myrsky, Tornado, Hurrikaani ja Taifuuni. Tytöt pelasivat loistavia pelejä EBT:tä, HNMKY:a, LoU Basketia, TikSiä ja LePyä vastaan. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja kaikkien joukkueiden tytöt jaksoivat yrittää hienosti loppuun saakka.

Päivän päätteeksi mittelivät 2011 syntyneet tytöt. Kuva ottelusta Honka Myrsky - HNMKY Pakila. Kuva: Sonja Herrala.

Pelien onnistumisessa isossa roolissa olivat pelinohjaajina toimineet Hongan valmentajat ja juniorit, jotka ohjasivat kannustavasti ja kärsivällisesti pikkujunioreita.

Iso kiitos pelinohjaajille ja kaikille turnaukseen osallistuneille! Nähdään supermikroriehan merkeissä Honkahallilla seuraavan kerran joulukuussa 2019.

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA