Omar Calhoun vahvistamaan Unitedia

Espoo United on solminut sopimuksen Omar Calhounin kanssa. Yhdysvalloista Espooseen saapuneen Omar Calhounin sopimus on mallia 2+1. 

Omar Calhoun, 22, pelasi viimeiset neljä kautta arvostetussa Connecticutin yliopistossa NCAA:ssa ja aloittaa Espoossa ensimmäisen ammattilaiskautensa. Laiturin tontilla viihtyvä Calhoun oli ensimmäisellä NCAA-kaudellaan kovassa vireessä iskien palloa pussiin yli 11 pisteen keskiarvolla. Ensimmäisen kauden jälkeen Calhoun kävi läpi ison leikkausoperaation ja on saanut itsensä täyteen iskuun vasta viime kauden aikana. Loukkaantumisen jälkeen Calhounin rooli pieneni ja hänellä oli lukuisia mahdollisuuksia siirtyä toiseen yliopistoon saadakseen suurempaa roolia. Calhoun ei edes harkinnut siirtoa vaan halusi sitoutua UConnin ohjelmaan pienemmästä roolista huolimatta.
Espoo Unitedin GM, Aleksi Valavuori, kuvailee Calhounin hankintaa hallittuna riskinä.
  • Calhounin kanssa ei ollut missään vaiheessa kyse siitä onko hän kovan tason pelimies, hän oli koko ajan listamme kärjessä. Hänen loukkaantumishistorian tarkkaan tiedostaen otimme tässä hallitun riskin.Lääkärintarkastuksen, fysiikkatestien ja viikon treenin jälkeen olemme varsin tyytyväisiä näkemäämme. Kun pelaaja on käynyt läpi erittäin arvostetun UConnin nelivuotisen myllyn, luo se jo tiettyä turvaa signaukseen. Calhoun tuo joukkueeseemme juuri niitä ominaisuuksia, joita valmennusjohtomme halusi.
  • Neuvottelemme vielä parin kovan tason suomalaispelaajan kanssa ja uskon, että tiedotettavaa tulee hyvinkin nopeasti. Olemme vahvasti espoolaiselta näyttävä, muutamalla täsmäiskulla höystetty liiganousuun tähtäävä jengi.
Harjoitusotteluiden aikataulu
Helsinki Seagulls vs. Espoo United, 16.9. klo 18:30, Kisahalli
Espoo United vs. JKS, 22.9. klo 18:45, Summahalli
Miesten edustusjoukkueen tämänhetkinen kokoonpano:
3 Omar Calhoun
5 Jeb Ivey
10 Ilkka Sirola
13 Topi Halme
14 Jouko Järvinen
19 Akseli Hartikainen
21 Lauri Toivonen
23 Anselmi Vanjoki
30 Jesse Haapanen
32 Tuomas Ebeling
34 Lasse Gummerus
50 Juho Gummerus
Miesten 1-Div A käynnistyy Unitedin osalta sunnuntaina 2. lokakuuta klo 17:00 kotiottelulla Torpan Poikia vastaan. Kausikortit myynnissä nyt verkkokaupassa!
Kuva: Sonja Herrala

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA