Naisten Korisliigan kärkikamppailu: Honka – Catz lauantaina

Tapiolan Honka on edennyt Naisten Koriliigassa jo viiden ottelun verran ilman tappiota. Viimeisimpänä kaatui FoA Forssassa. Tulevana lauantaina 4.11 klo 14.00 käydään Tapiolan kotihallilla liigan kärkikamppailu, kun Hongan vieraaksi saapuu Catz Lappeenranta.

Forssasta Honka haki voiton lukemin 57-77 (29-33). FoA lähti otteluun hyvällä jalalla ja sai pidettyä pelin tasaisena puoliaikaan saakka, mutta toiselle puolikkaalle lähdettäessä Hongan onnistumiset Heta Korpivaaran (11/5/4) johdolla veivät honkalaisnaiset aina vaan kauemmas kotijoukkueesta. Viimeisen neljänneksen 16-0 runi oli viimeinen pisara, eikä Forssa päässyt enää pelaamaan ottelun voitosta.

Forssassa viime kaudella pelannut Kiana Johnson tehtaili entistä kotijoukkuettaan vastaan vakuuttavan tupla-tuplan (23/13/4), muita ottelun tehonaisia olivat Kia Vaalavirta (16/6/1) sekä Roosa Lehtoranta (12/3/3).

Johnson viihtyi pelikentällä entistä kotijoukkuettaan vastaan ja kuvailee nykyistä joukkuettaan näin:

  • Peli Forssassa oli meiltä hyvä. Nautin pelaamisesta entistä kotijoukkuettani vastaan, ottelu oli jatkuva kamppailu. Meidän joukkueen vahvuus on yhdessä joukkueena pelaaminen. Forssaa vastaan onnistuttiin myös levypalloissa ja saatiin paljon pisteitä toisista heitoista, siihen pyritään myös Catzia vastaan.

Sarjataulukossa Catz ja PeKa ovat Honkaa edellä, kummallakin saaliinaan  kuudesta ottelusta viisi voittoa ja yksi tappio. Honka on Naisten Korisliigan ainoa joukkue, joka on edennyt alkukauden tappiotta, mutta on pelannut yhden ottelun kärkeä vähemmän. Honka vs. Catz kamppailut ovat tunnetusti tiivistunnelmaisia otteluita, joissa jokainen onnistuminen on arvokas ja jokaisesta virheestä sakotetaan.

Catz marssittaa Tapiolan urheiluhallin parketille tälläkin kertaa, kokeneen Reshetkon ja peliä takakentältä ohjaavan McFarlandin, johdolla vaarallisen joukkueen. Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu kuvailee lauantain vastustajia näin:

  • Catz on kookas, liikkuva ja kurinalaisesti pelaava joukkue ja siten myös erinomainen tasonmittari meille. Tasokkaan joukkueen tärkeimpänä pelaajana häärii monipuolinen ja kokenut Elena Reshetko.

Naisten Korisliiga: Tapiolan Honka vs. Catz Lappeenranta, 4.11 klo 14.00 Tapiolan urheiluhalli. Liput ovelta 10 / 5€. Hongan juniorit ilmaiseksi sisään mobiilijäsenkorttia näyttämällä. 

Kuva: Ville Vuorinen

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA