Naisten Korisliiga jatkuu sunnuntaina Tapiolassa – vieraaksi FoA

Honka oli lähes pitelemätön syyskaudella naisten Korisliigassa. Joukkue kärsi koko syksyn aikana vain yhden tappion. Honkalaisia vahvempi oli vain sarjaa johtava Catz. Sekä Honka että Catz siirtyvät kevätkaudelle 12 voiton ja yhden tappion recordilla. 

Tapiolan Hongan naiset avaavat vuoden 2018 kotiottelulla Forssan Alkua vastaan Tapiolan urheiluhallilla tulevana sunnuntaina. Moni naisten Korisliiga-joukkue on tehnyt muutoksia rosteriinsa joulutauon aikana, mutta Hongassa jatketaan samalla toimivalla kokoonpanolla. Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu ei haluakaan lähteä arvioimaan ennakoimaan sunnuntain vastusta tarkemmin, sillä myös Forssan joukkueessa on muutoksia.

”Moni joukkue on uusinut kokoonpanoaan joulutauolla, niin myös Forssa. Joukkueiden tasoa vois arvioida taas, kun muutama kierros on ehditty pelata uusilla kokoonpanoilla.”

Forssan amerikkalaisena jatkaa tämän hetken tiedon mukaan 22,2 pisteen ottelukeskiarvolla syyskauden pelannut laituri Mia Loyd ja joukkueeseen liittyy heittovoimaiselta vaikuttava Alex Green.

Hongan kapteeni Heta Korpivaara avaa joukkueensa tavoitteita tulevaan kevätkauteen:

”Lähdetään edelleen nöyrinä, mutta nälkäisinä voittamaan jokaista peliä. Se vaatii koko joukkueelta hyvää keskittymistä” kokenut sentteri aloittaa.

”Joulutauolla ladattiin akkuja, kerättiin hyvää energiaa ja pidettiin huolta, että ollaan hyvässä tikissä vuoden 2018 ensimmäiseen peliin.”

”FoA on vaarallinen joukkue, jolta löytyy ratkaisijoita joka pelipaikalla. Me keskitytään sunnuntain ottelussa aggressiiviseen puolustukseen ja tehokkaaseen pallonliikkeeseen hyökkäyksessä” kapteeni päättää.

Naisten Korisliiga-ottelu Tapiolan Honka vs. Forssan Alku Tapiolan urheiluhallilla sunnuntaina 9.1. klo 14.00. Liput 10/5€ ovelta. Hongan juniorit ilmaiseksi katsomoon mobiilijäsenkorteilla.