Naisille kaksijakoinen alku kevätkauteen – tänään kärkikohtaaminen Catzin kanssa

Hongan kausi on jatkunut naisten Korisliigassa nyt kahdella ottelulla. Ensin naiset kohtasi Forssan Alun kotona ja löylytti vieraitaan upottaen yli sata pistettä. Lopputulos 107-64 (60-32). Toisena vastuksena oli Kouvottaret vieraissa. Sunnuntaina honkalaisten heitto ei vaan uponnut - pisteet jäi Kouvolaan 56-53 (25-23).

Alkaneella viikolla pelataan kaksi ottelua. Tappio Kouvolassa on jätetty omaan arvoonsa ja katse suunnattu eteenpäin. Tänään keskiviikkona joukkue matkustaa Lappeenrantaan Catzin vieraaksi. Catz pitää sarjan kärkipaikkaa 14 voitolla ja vain yhdellä tappiolla, Honka toisena komealla 13 voiton ja vain kahden tappion saldolla. Joukkueet kohtasivat kerran aiemmin tällä kaudella, marraskuussa Catz oli 11 pisteellä vahvempi Tapiolassa ja tappio oli Hongan syyskauden ainoa.

Honkalaisryhmä on pysynyt hyvässä kunnossa ja kokoonpano muuttumattomana. Muissa naisten Korisliigan joukkueissa on nähty runsaasti muutoksia, myös Catzeissä. Kissojen kiistattomaan tehokärkeen kuulunut Elena Reshetko jäi joulutauolla sivuun pelaavasta kokoonpanosta odottamaan toista lastaan, mutta joukkue sai myös kovan vahvistuksen Susiladiesien Vilma Kesäsen palattua Suomeen ja Lappeenrannan riveihin. Joukkueen vaarallisin kolmikko on silti ehdottomasti amerikkalaiset Welch, McFarland sekä monipuolinen piste- ja levypallokärki Natalie Day (19.6 / 9.9).

Myös Hongan amerikkalaisten pelaaminen on ollut vähintään tehokasta kuluvalla kaudella. Kiana Johnson tehoili Forssaa vastaan tripla-tuplan arvoisesti (22/10/14) ja Wilesia Hardy valittiin naisten Korisliigan joulukuun pelaajaksi työskenneltyään tupla-tuplan jokaisessa Hongan ottelussa joulukuussa. Heta Korpivaara ja Roosa Lehtoranta kuuluvat myös kaksinumeroisten pisteiden kerhoon keskiarvoja katsottaessa ja puolustuspäässä Hongalla on voimaa laajasti.

Päävalmentaja Kimmo Kujansivu kommentoi illan ottelua: "Catz on hyvin organisoitu joukkue, joka pelaa kurinalaisesti, pitää pallosta huolta ja hyökkää vahvuuksien kautta. Erinomainen joukkue ja tasonmittari."

Kuluvalla viikolla pelataan kahdesti. Kärkikamppailu avaa viikon ja lauantaina päästään kotiparketille. Hongan vieraaksi Vimpelin Veto sarjataulukon neljänneltä sijalta. Honka vs. ViVe, la 20.1. klo 14.00, Tapiolan urheiluhalli. Liput ovelta 10/5€. 

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA