Naisille erinomainen startti pudotuspeleihin

Viimeisellä runkosarjakierroksella puolivälierien kotiedun menettänyt Honka ei jäänyt suotta murehtimaan asiaa, vaan nappasi kotiedun itselleen heti naisten Korisliigan puolivälierien avausottelussa Forssassa. Hyvin valmistautunut ja tarkasti heittänyt Honka karkasi kotijoukkueelta jo avausneljänneksellä ja piti pintansa loppuun saakka, merkiten ensimmäisen voiton lukemin 63-81.

Honka sai otteluun lentävän lähdön. Kapteeni Heta Korpivaaran kahdeksan peräkkäistä pistettä siivittivät vierasjoukkueen 8-17 johtoon, jonka jälkeen erinomaisesti esiintyneet Leila Kaajasalo ja Jenni Rantanen naulasivat kolmoset sisään ja Honka johti avauskympin jälkeen 15-27. Toinen neljännes oli tasaisempi ja kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan jenkkitakureidensa Candice Warthenin ja Precious Bridgesin onnistumisilla. Forssa keskittyi etenkin maajoukkuekaksikko Korpivaara – Dionne Pounds eliminoimiseen, joka jätti muille honkalaisille tilaa operoida. Ja tiukasta vartioinnista huolimatta Pounds upotti erittäin kovia heittoja kerta toisensa jälkeen, eikä kotijoukkue päässyt missään vaiheessa aivan iskuetäisyydelle. Viimeisen jakson alussa Rantasen ja Poundsin korit ratkaisivat pelin lopullisesti Hongalle.

  • Oli ilahduttavaa, että jokainen pelaaja oli valmiina heti ensimmäisessä ottelussa. Usein ne vanhemmat pelaajat, joilla näistä karkeloista on aiempaa kokemusta näyttävät esimerkkiä ja nuoremmat peesaavat. Korpivaaralta ja Poundsilta pyritään ottamaan tila ja aika pois ja tarvitsemme onnistumisia myös muilta. Tänään saimme niitä, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu sanoi.

Hongan onnistujia olivat tiukasta vartioinnista huolimatta Pounds (20/4) ja Korpivaara (18/7), mutta myös Kaajasalo (13/3/3s) ja Rantanen (10/1) olivat hyvällä pelipäällä. Kotijoukkueelta Bridges (18/2) ja Warthen (17/5/4s) tekivät kovimmat tehot.

Ottelusarja jatkuu Espoossa torstaina 24.3. HUOM! Ottelu pelataan Tapiolan urheiluhallilla poikkeuksellisesti vasta klo 19:30 alkaen.

Comments are closed.

TAPIOLAN HONKA